RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 15.11.2023/Pykälä 146
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Eron myöntäminen ja uuden jäsenen valinta sivistyslautakuntaan
383/00.00.01/2023
Kaupunginhallitus 02.10.2023 § 352
Akseli Lehtonen on esittänyt 21.9.2023 eronpyynnön sivistyslautakunnan jäsenyydestä. Eronpyynnön perusteena ovat henkilökohtaiset työhön liittyvät syyt.
Eron myöntämisestä päättää se toimielin, jonka valittava luottamushenkilö on.
Kuntalain 74 §:n mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan ja valiokuntaan
on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:
1) asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kaupungin palveluksessa oleva henkilö;
2) henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kaupungin määräysvallassa olevan
yhteisön tai säätiön palveluksessa;
3) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä,
jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnan tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.
Henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen valtuustoon, ei ole vaalikelpoinen myöskään lautakuntaan. Vaalikelpoisuudesta valtuustoon säädetään kuntalain 72 §:ssä seuraavaa:
"Vaalikelpoinen ei ole:
1) valtion virkamies, joka hoitaa välittömästi kunnallishallintoa koskevia valvontatehtäviä;
2) kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka toimii kunnanhallituksen tai lautakunnan tehtäväalueen johtavassa tehtävässä tai sellaiseen rinnastettavassa vastuullisessa tehtävässä;
3) kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön;
4) kuntayhtymän jäsenkunnan valtuuston osalta kuntayhtymän palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön. Edellä tarkoitetussa palvelusuhteessa oleva on vaalikelpoinen valtuutetuksi, jos palvelusuhde päättyy ennen kuin valtuutettujen toimikausi alkaa."
Hallintosäännön 10 §:n mukaan sivistyslautakunnassa on kolmetoista (13) jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
Luottamushenkilövalinnoissa tulee noudattaa tasa-arvolain säännöksiä. Kaupungin toimielimiä koskee tasa-arvolain 4 §:n 2 momentti. Säännöksen mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee valtuustoa lukuun ottamatta olla vähintään 40 % naisia ja vähintään 40 % miehiä. sivistyslautakunnan jäsenistä 6 on naisia ja 7 miehiä, joten Lehtosen tilalle voidaan valita nainen tai mies.
Kuntalain 70 §:n 1 momentin mukaan luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan. Suostumus on valinnan edellytys, joten se on annettava ennen valintaa.
Lisätiedot hallintoasiantuntija Hannele Turunen, hannele.turunen@lohja.fi
Oheismateriaali Lehtosen eronpyyntö
Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:
Valtuusto päättää
1. myöntää eron sivistyslautakunnan jäsen Akseli Lehtoselle; sekä
2. valita uuden jäsenen sivistyslautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi 31.5.2025 asti.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano valtuuston esityslistalle
Teknisenä korjauksena korjataan kohta ” Hallintosäännön 10 §:n mukaan kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnassa on seitsemän (7) jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.” seuraavasti:
“Hallintosäännön 10 §:n mukaan sivistyslautakunnassa on kolmetoista (13) jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.”
------------------------------------
Kaupunginvaltuusto 15.11.2023 § 146
Lisätiedot hallintoasiantuntija Hannele Turunen, hannele.turunen@lohja.fi
Oheismateriaali Lehtosen eronpyyntö
Päätösehdotus Valtuusto päättää
1. myöntää eron sivistyslautakunnan jäsen Akseli Lehtoselle; sekä
2. valita uuden jäsenen sivistyslautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi 31.5.2025 asti.
Päätös Valtuusto päätti
1. myöntää eron sivistyslautakunnan jäsen Akseli Lehtoselle; sekä
2. valita sivistyslautakuntaan uudeksi jäseneksi Pirkko Heinäsen jäljellä olevaksi toimikaudeksi 31.5.2025 asti.
Täytäntöönpano ote Lehtonen ja uusi jäsen
tiedoksi toimistosihteeri Vireä-Aihio, toimistosihteeri Jokinen, toimistosihteeri Perheentupa
merkitään luottamustoimirekisteriin/kirjaamo
------------------------------------
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |