RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 15.11.2023/Pykälä 148
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuustoaloite nuorisovaalien järjestämisestä Lohjan perusopetuksen kouluissa sekä toisella asteella
257/00.01.01/2022
147/00.01.01/2019
Kaupunginvaltuusto 17.04.2019 § 44
Vihreiden valtuustoryhmän valtuutettu Jani Méling esitti seuraavan aloitteen, johon yhtyivät Keskustan valtuustoryhmä kokonaisuudessaan, Vihreiden valtuustoryhmä kokonaisuudessaan sekä lisäksi valtuutetut Piritta Poikonen, Maaret Laine, Leena Saari, Birgit Aittakumpu, Tiina Liimatainen, Jaana Silander, Taina Lackman, Markku Saarinen, Teija Ristaniemi, Jukka Peippo sekä varavaltuutettu Ana Maria Gutierrez Sorainen:
"Nuorisovaalit ovat valtakunnallinen, Suomen nuorisoalojen kattojärjestö Allianssin organisoimat. Eduskuntavaalien osalta Suomessa pääsi äänestämään lähes 63 000 lasta ja nuorta. Jotta suomalaiset nuoret olisivat tasa-arvoisessa asemassa, pitäisi vaalit saada automaattiseksi osaksi koulujen toimintakulttuuria. Nuorisovaalit järjestetään aina valtakunnallisten vaalien yhteydessä. Vaaleissa äänestetään samoja ehdokkaita kuin varsinaisissakin vaaliessa. Vaalipiiri määritetään oppilaitoksen osoitteen mukaan ja äänioikeutettuja ovat kaikki alle 18-vuotiaat nuoret. Vaalit toteutetaan suomeksi ja ruotsiksi.
Nuorisovaalit ovat loistava oppimis- ja opetustapahtuma kaikille peruskouluille ja toisen asteen oppilaitoksille. Nuorisovaaleissa nuoret tutustuvat vaaleihin ja ehdokkaisiin sekä saavat konkreettisen kokemuksen äänestämisestä. Tutkimusten mukaan juuri äänestystilanne jännittää nuoria. Monet jättävät äänestämättä, koska pelkäävät osaamattomuuttaan äänestystilanteessa.
Lapset ja nuoret ovat arvokkaita. Heillä on halu olla mukana ja oppia miten muodostetaan tietopohjaisesti mielipide. He tarvitsevat kuitenkin aikuisen tukea sekä toiminnallisia vuorovaikutuksen apuvälineitä tähän. Toivoisin muutenkin, että Lohjan kouluissa otettaisiin aktiivisemmin keskusteluun vaikuttamisen mahdollisuudet sekä myönteinen asenne osallistumiseen ja osallisuuteen. Vaalien kautta kouluissa on mahdollista rakentaa sellainen ilmapiiri, että vaikuttaminen kannattaa tulevaisuudessakin.
Esitänkin, että kaupunginhallitus ryhtyy välittömästi yhdessä virkamiesten kanssa laatimaan linjausta, jossa velvoitetaan Lohjan perusopetuksen sekä toisen asteen koulut jatkossa osallistumaan nuorisovaalien järjestämiseen. Asia kirjataan koulujen opetussuunnitelmaan."
Päätös Valtuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.
Liite 11/kv 17.4.2019 - valtuustoaloite nuorisovaalien järjestämisestä Lohjan perusopetuksen kouluissa sekä toisella asteella
Täytäntöönpano ote email yhteysjohtaja Grandell
kaupunginhallituksen listalle 6.5.2019
-----------------------------------
Kaupunginhallitus 06.05.2019 § 148
Lisätiedot yhteysjohtaja, Hanna-Maria Grandell, hanna-maria.grandell@lohja.fi
Esitys
Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus merkitsee saapuneen aloitteen tiedoksi sekä päättää lähettää sen valmisteltavaksi hyvinvointiin, lasten, nuorten ja perheiden palvelualueelle, yhteistyössä konsernihallinnon kanssa.
Päätös Hallitus päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano
-----------------------------------
Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta 09.12.2021 § 146
Yhteiskuntaoppia opetetaan oppiaineena niin ala- kuin yläluokillakin.Alakoulussa yhteiskuntaopin opetus aloitettiin opetussuunnitelman ja tuntijaon muutosten yhteydessä. Jo alakoulun yhteiskuntaopin opetuksessa otetaan vahvasti esiin demokraattinen ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen.
Lohjan OPS 2016
Luku 14 vuosiluokat 3-6:
14.4.9 Yhteiskuntaoppi
S2 Demokraattinen yhteiskunta: Perehdytään erilaisiin oppilasta lähellä oleviin yhteisöihin, niiden jäsenten oikeuksiin ja velvollisuuksiin, sekä harjoitellaan yhteistä päätöksentekoa. Opetuksessa tarkastellaan demokraattisen toiminnan arvoja ja perusperiaatteita kuten ihmisoikeuksia, tasa-arvoa sekä yhdenvertaisuutta. Tutustutaan Suomen eri kulttuureihin ja vähemmistöryhmiin.
S3 Aktiivinen kansalaisuus ja vaikuttaminen: Tarkastellaan ja harjoitellaan käytännössä demokraattisen vaikuttamisen ja yhteiskunnassa toimimisen taitoja, joita tarvitaan erilaisten yhteisöjen vastuullisena ja osallistuvana jäsenenä esimerkiksi luokassa, koulussa, erilaisissa harrastuksissa ja järjestöissä, mediassa sekä taloudellisessa toiminnassa. Harjoitellaan yhteistyötä lähiyhteisön toimijoiden kanssa.
Yläkoulussa opiskellaan yhteiskuntaoppia 9. vuosiluokalla 3 vuosiviikkotuntia. Yläkoulun oppimäärän sisällöissä yhteiskunnallinen vaikuttaminen käydään tarkemmin läpi.
Lohjalla on toteutettu ja toteutetaan “varjovaaleja” yhteiskunnan erilaisiin vaaleihin liittyen. Vaaliprosesseja harjoitellaan monin muinkin tavoin (oppilaskunnan vaalit, ruokalistavaalit, koulun tapahtumien suunnittelu).
Allianssin luomat nuorisovaalit on hyvä vaihtoehto, mutta kouluilla tulee olla oma päätösvalta siitä, miten esimerkiksi vaaleja yhteiskuntaopin opetuksen puitteissa harjoitellaan ja minkälaisia vaaliharjoituksia tehdään. Koulut ovat varsin erikokoisia ja siten toimintamahdollisuuksiltaan erilaisia.
Lohjan OPS 2016
Luku 15 vuosiluokat 7-9
Yhteiskuntaoppi
15.4.13 Yhteiskuntaoppi
Yhteiskuntaopin tehtävä
Yhteiskuntaopin opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden kasvua aktiivisiksi, vastuuntuntoisiksi ja yritteliäiksi kansalaisiksi. Oppilaita ohjataan toimimaan erilaisuutta ymmärtävässä, ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa kunnioittavassa moniarvoisessa yhteiskunnassa demokratian arvojen ja periaatteiden mukaan.
Oppiaineen tehtävänä on antaa yhteiskunnan toiminnasta ja kansalaisen vaikutusmahdollisuuksista tiedollinen perusta sekä rohkaista oppilaita kehittymään oma-aloitteisiksi yhteiskunnallisiksi ja taloudellisiksi toimijoiksi.
Yhteiskuntaopin opetuksessa oppilaita ohjataan seuraamaan ajankohtaisia kysymyksiä ja tapahtumia sekä ymmärtämään niiden yhteyksiä omaan elämään. Heitä harjaannutetaan hankkimaan ja arvioimaan kriittisesti erityyppisten toimijoiden tuottamaa tietoa sekä soveltamaan sitä kohtaamissaan tilanteissa.
Oppilaita kannustetaan osallistumaan sekä toimimaan aktiivisesti ja rakentavasti erilaisissa tilanteissa ja yhteisöissä. Heitä ohjataan ymmärtämään, että yhteiskunnallinen päätöksenteko perustuu valintoihin, joita tehdään vaihtoehtoisten mahdollisuuksien välillä pyrkimyksenä löytää yhteisymmärrys.
Vuosiluokkien 7-9 opetuksessa korostetaan oppilaiden vaikuttamismahdollisuuksia ja -taitoja demokratiassa sekä vastuuta omaan elämään liittyvien valintojen tekemisessä. Päätöksentekoa ja vaikuttamista harjoitellaan kouluyhteisössä ja muiden lähiyhteisön toimijoiden kanssa.
Opetuksessa kiinnitetään huomiota yhteiskunnan ja yhteisöllisen elämän rakenteisiin sekä niihin liittyviin käsitteisiin. Oppilaita ohjataan arvioimaan yhteiskunnan ja talouden kysymyksiä sekä vertailemaan niihin liittyviä erilaisia mielipiteitä ja toimintavaihtoehtoja erilaisten ihmisryhmien ja arvopäämäärien kannalta. Yhteiskunnallisten asioiden opiskelussa näkökulma laajenee kattamaan myös globaalit kysymykset
Yhteiskuntaopin opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9
Yhteiskunnallisen tiedon käyttäminen ja soveltaminen
T5 rohkaista oppilasta kehittymään yritteliääksi ja vastuulliseksi taloudelliseksi toimijaksi, joka tuntee yrittäjyyttä ja työelämää sekä niiden tarjoamia mahdollisuuksia ja osaa suunnitella omaa tulevaisuuttaan.
T6 ohjata oppilasta tarkastelemaan yhteiskunnallista toimintaa sekä eri yhteisöjä ja vähemmistöryhmiä monipuolisesti ja avarakatseisesti.
T7 ohjata oppilasta ymmärtämään yhteiskunnallisen päätöksenteon periaatteita ja demokraattisia toimintatapoja paikallisella, kansallisella ja Euroopan unionin tasolla sekä globaalisti ja toimimaan aktiivisena, omaa lähiyhteisöä kehittävänä kansalaisena.
T8 ohjata oppilasta talouden perusteiden ymmärtämiseen, oman talouden hallintaan ja vastuulliseen kuluttamiseen kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti
T9 ohjata oppilasta laajentamaan yhteiskunnallisia näkemyksiään, osallistumaan yhteiskunnalliseen toimintaan ja keskusteluun sekä käyttämään mediataitojaan ja tietojaan yhteiskunnasta omien käsitystensä muodostamisessa ja kansalaisena toimimisessa
Yhteiskuntaopin tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokilla 7-9
Sisällöt valitaan siten, että ne tukevat tavoitteiden saavuttamista.
S2 Demokraattinen yhteiskunta: Paneudutaan demokraattisen yhteiskunnan ja oikeusvaltion periaatteisiin ja toimintatapoihin. Opetuksessa perehdytään ihmisoikeuksiin ja niihin liittyviin kansainvälisiin sopimuksiin. Opetuksen sisältönä ovat yhteiskunnan rakenteet ja vallankäyttö. Tarkastellaan lisäksi mielipiteiden kanavoitumista yksilön, järjestöjen, median ja julkisen vallan toiminnaksi ja päätöksenteoksi Suomessa ja kansainvälisesti.
S3 Aktiivinen kansalaisuus ja vaikuttaminen: Tutustutaan erilaisiin yhteiskunnallisen vaikuttamisen kanaviin ja keinoihin. Harjoitellaan yhteiskunnallisessa osallistumisessa, työelämässä ja taloudellisessa toiminnassa tarvittavia taitoja luomalla aitoja tilaisuuksia koulun arjessa aktiiviselle, vastuulliselle ja rakentavalle yhteistyölle ja vaikuttamiselle myös yhteistyössä koulun ulkopuolisten tahojen kanssa.
Yhteiskuntaopin oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokalla 7-9
Tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua aktiivisiksi kansalaisiksi käyttämällä monipuolisia toiminnallisia työtapoja. Jatkuva ajankohtaisten asioiden ja tapahtumien seuraaminen, analysoiminen ja niistä keskusteleminen on keskeistä. Vuorovaikutus yhteiskunnan eri toimijoiden kanssa on niin ikään tärkeää. Opetuksessa voidaan käyttää myös oppiainerajat ylittäviä lähestymistapoja esimerkiksi erilaisten projektien yhteydessä. Yhteistoiminnallisten työtapojen lisäksi tutkiva oppiminen korostuu. Median tarkastelulla ja tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämisellä on keskeinen osa opiskelussa.
Ohjaus, eriyttäminen ja tuki yhteiskuntaopissa vuosiluokilla 7-9
Oppiaineen tavoitteiden ja luonteen kannalta keskeistä on ohjata oppilaita näkemään itsensä kansalaisyhteiskunnan jäseninä sekä tukea heidän kasvuaan erilaisten yhteisöjen aktiivisiksi jäseniksi. Oppilaiden monipuolista kommunikointia, osallisuutta ja yhteistoimintaa tuetaan käytännön harjoitteilla. Heitä harjaannutetaan etsimään, ymmärtämään ja soveltamaan yhteiskuntaa ja taloutta koskevaa tietoa, jonka merkitystä he arvioivat paitsi omasta myös yleisestä näkökulmasta. Oppiaineen käsitteellinen luonne ja esimerkiksi kuvien, graafien ja tilastojen avaaminen otetaan huomioon opetusjärjestelyissä ja työtavoissa.
Oppilaan oppimisen arviointi yhteiskuntaopissa vuosiluokilla 7-9
Oppimisen arviointi on yhteiskuntaopissa oppilaita ohjaavaa ja kannustavaa. Monipuolisella palautteella oppilaita kannustetaan toimimaan aktiivisesti omissa lähiyhteisöissään ja soveltamaan käytännön arjessa yhteiskunnallista ja taloudellista osaamistaan. Arvioinnissa otetaan huomioon oppilaiden monimuotoiset toiminnan ja tuottamisen tavat. Arvioinnilla tuetaan yhteiskunnallisten tietojen ja taitojen soveltamista kiinnitetään huomiota siihen, miten monipuolisesti ja näkemyksiään perustellen oppilaat oppivat rakentamaan omaa käsitystään yhteiskunnasta.
Lisätiedot Opetuspäällikkö Liisa Saarniniemi, liisa.saarniniemi@lohja.fi
Oheismateriaali - Lohjan OPS 2016 YKO (yhteiskuntaoppi)
Esitys
Sivistysjohtaja Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää
1. merkitä aloitteen tiedokseen;
2. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että aloite on loppuun käsitelty.
Vastaesitys Jani Méling teki Jouni Lindenin, Reeta Kinnusen, Elli Syvähuokon ja Anne-Mari Vainion kannattamana vastaesityksen:
Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää
1. merkitä aloitteen tiedokseen;
2. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että aloite pidetään edelleen vireillä.
Puheenjohtajan tiedustellessa asiaa kukaan lautakunnan jäsenistä ei ilmoittanut vastustavansa asiaa.
Päätös Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päätti
1. merkitä aloitteen tiedokseen;
2. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että aloite pidetään edelleen vireillä.
Täytäntöönpano kaupunginhallitus
-----------------------------------
Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta 01.06.2023 § 89
Lohjan kaupungin nuorisotyö huolehtii vaalien järjestämisestä yhteistyössä istuvan nuorisovaltuuston ja Lohjan oppilaitosten kanssa. Nuorisovaalien järjestäminen on kirjattuna perusopetuksen lukuvuosiohjeistukseen ja nuorisovaalien järjestäminen kirjataan opetussuunnitelmaan sen päivityksen yhteydessä elokuussa 2023.
Nuorisovaltuuston toimintasääntö on hyväksytty Lohjan kaupunginhallituksessa 30.11.2020 § 351.
Toimintasäännön mukaisesti nuorisovaltuuston toimintakausi on kaksi vuotta. Toimintasäännön mukaan vaaleista tulee ilmoittaa kaksi kuukautta ennen vaaleja. Vaalien ehdokkaaksi voi asettua kuka tahansa vaalikelpoinen valintahetkellä 13 – 22 -vuotias nuori, jonka kotikunta on Lohja tai joka viettää merkittävän osan ajastaan Lohjalla.
Nuorisovaltuustoon voidaan valita 13 varsinaista jäsentä ja lisäksi voidaan valita 13 varajäsentä. Nuorisovaltuuston tulevasta toiminnasta ja vaalien järjestämisestä tiedotetaan nuoria kaikissa alueen kouluissa ja oppilaitoksissa.
Toimintasäännön mukaisesti jäsenet tulee pyrkiä valitsemaan siten, että edustettuina ovat kaikki Lohjan yläkoulut ja toisen asteen oppilaitokset.
Edelliset nuorisovaltuuston vaalit järjestettiin alkuvuodesta 2022 toimintasäännön mukaisesti. Seuraavat vaalit järjestetään toukokuussa 2024.
Lisätiedot nuorisotyön päällikkö Merja Hukkanen, merja.hukkanen@lohja.fi
Oheismateriaali - Nuorisovaltuuston toimintasääntö
Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka
Päätös Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano kaupunginhallituksen esityslistalle
------------------------------------
Kaupunginhallitus 07.08.2023 § 277
Lisätiedot nuorisotyön päällikkö Merja Hukkanen, merja.hukkanen@lohja.fi
Oheismateriaali - Nuorisovaltuuston toimintasääntö
Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää
1. merkitä tiedoksi saadun selvityksen; sekä
2. tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:
Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.
Käsittely
Esittelijän muutettu päätösesitys
Kaupunginhallitus päättää palauttaa asian uudelleen valmisteluun.
Päätös Kaupunginhallitus päätti palauttaa asian uudelleen valmisteluun.
Täytäntöönpano tiedoksi nuorisotyön päällikkö Hukkanen, sivistysjohtaja Lehmus, suunnittelija Vireä-Aihio
------------------------------------
Sivistyslautakunta 27.09.2023 § 38
Valtuustoaloitteessa nuorisovaalien järjestämisestä Lohjan perusopetuksen kouluissa sekä toisen asteen oppilaitoksissa esitetään laatimaan linjaus, jossa ”velvoitetaan Lohjan perusopetuksen sekä toisen asteen koulujen osallistumista nuorisovaalien järjestämiseen. Asia kirjataan opetussuunnitelmaan”.
Lohjan kaupungin nuorisotyö huolehtii jatkossa vaalien järjestämisestä yhteistyössä istuvan nuorisovaltuuston ja Lohjan oppilaitosten kanssa. Nuorisovaalien järjestäminen kirjataan aina jatkossa perusopetuksen ja lukiokoulutuksen lukuvuosiohjeistukseen.
Nuorisovaalit järjestettiin Lohjan kaupungin nuorisotyön ja Lohjan oppilaitosten kanssa viimeisten eduskuntavaalien yhteydessä.
Osallistumisprosentti oli kohtuullinen. Seuraavan kerran nuorisovaalit järjestetään samaa toimintatapaa noudattaen tulevien presidentinvaalien yhteydessä.
Lisätiedot nuorisotyön päällikkö Merja Hukkanen, merja.hukkanen@lohja.fi
Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää
1. merkitä aloitteen tiedokseen; sekä
2. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että aloite on loppuun käsitelty.
Päätös Sivistyslautakunta päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano kaupunginhallituksen esityslistalle
------------------------------------
Kaupunginhallitus 23.10.2023 § 386
Lisätiedot nuorisotyön päällikkö Merja Hukkanen, merja.hukkanen@lohja.fi
Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää
1. merkitä tiedoksi saadun selvityksen; sekä
2. tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:
Kaupunginvaltuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano valtuuston esityslistallle
------------------------------------
Kaupunginvaltuusto 15.11.2023 § 148
Lisätiedot nuorisotyön päällikkö Merja Hukkanen, merja.hukkanen@lohja.fi
Päätösehdotus Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano ote aloitteen tekijä
tiedoksi nuorisotyön päällikkö Hukkanen, sivistysjohtaja Lehmus
merkitään aloiteluetteloon
------------------------------------
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |