Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto
Pöytäkirja 09.11.2023/Pykälä 112


 

Käyttökiellon asettaminen kiinteistölle 444-471-1-57

 

491/10.03.00/2023

 

Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto 09.11.2023 § 112

 

 Kiinteistö

 

 Kiinteistötunnus 444-471-1-57

 Nimi  -------

 Osoite  --------------------

   --------------

 Kylä/Kaupunginosa Lohilampi

 Kaavatilanne  Ei kaavaa

 

 Kiinteistön omistajat (myöhemmin omistajat):

 ---------------------

 -----------------------

 

Asian kulku

 

Kyseiseen rakenukseen on historiassa haettu ja saatu kahden koulurakennuksen käyttötarkoituksen muutosta koskeva rakennuslupa, hankkeen toimenpiteenä on tuolloin ollut ”Kahden koulurakennuksen muuttaminen asuinkäyttöön, julkisivumuutostyö, kolme maalämpökaivoa. Koulurakennus varastoksi.”

Rakennusluvan toiseen rakennukseen (1026468379) on pidetty lupamääräysten mukaiset katselmukset siten, että rakennukselle on suoritettu lupaehtojen mukainen osittainen loppukatselmus 21.10.2014. Osittaisen loppukatselmuksen on suorittanut silloinen tarkastusinsinööri Matti Peltonen. Osittainen loppukatselmus mahdollistaa rakennuksen käyttämisen ja asuttamisen, rakennus on lupapiirustuksien mukaisesti paritalo (kahden asunnon pientalo). Julkisivuntoimenpide on liittynyt tähän paritaloon ja on järjestelmän tiedon perusteella valmistunut.

Toiseen koulurakennukseen (1026468368) on myönnetyllä luvalla haettu yhtä asuntoa. Rakennuksen käyttötarkoituksen muuttavaan lupaan liittyviä katselmuksia ei ole pidetty laisinkaan. Rakennustyö on järjestelmän mukaan aloittamatta ja lupa on rauetettu.

Rakennusluvan toimenpide ”3 maalämpökaivoa” on tietojen mukaan aloittamatta. Rakennusluvan toimenpide on rauetettu.

Koulurakennus varastoksi on tietojen mukaan loppukatselmoitavissa, koska luvan toimenpiteeseen ei ole juuri liittynyt toimeniteitä. Se voidaan lupainsinöörin ohjeiden mukaan loppukatselmoida erillisellä katselmuksella.

Koulurakennuksen (1026468368) lupa- ja asuttamistilanne tuli rakennusvalvontaan tietoon toisen rakennuksen vuokralaisen sähköpostitiedustelun yhteydessä 12. pvä heinäkuuta 2023. Sen jälkeen asiasta on vaihdettu tietoa kiinteistön omistajien kanssa.

Kiinteistön asioita ei saatu kohtuu ajassa kuntoon ilman hallinnollisten pakkokeinojen käyttöä ja rakennusvalvonta on asettanut luvatta asutetun koulurakennuksen käyttökieltoon.

Kiinteistönomistajille on toimitettu seuraavan sisältöinen määräys käyttökiellosta.

”LÄHTÖTILANNE:

Lohjan rakennusvalvontaan tuli 12.07.2023 kysely --------------------- vuokralaiselta koskien kiinteistön asumiskieltoa.

Kyseiselle kiinteistölle on myönnetty 27.9.2012 rakennuslupa 444-2012-298 koulun
(VTJ-PRT 1026468368) muuttamiseksi yhdeksi asunnoksi.
Mitään katselmuksia kyseiselle luvalle ei ole koskaan suoritettu, joten lupa on rauennut. Näin ollen rakennus on edelleen koulu.

Kyseistä lupaa ei ole voinut myöskään loppukatselmoida jälkikäteen, koska rakennukseen on tehty kaksi asuntoa vaikka luvassa oli vain yksi. Eli muutokset on tehty luvanvastaisesti.

Kiinteistön omistajat ovat kuitenkin vuokranneet koulurakennuksesta eteenpäin kaksi asuntoa, vaikka myönnetyssä luvassa oli vain yksi ja sekin lupa on rauennut.

Koska rakennus on edelleen koulurakennus, ei siinä saa asua, joten tilat on vuokrattu asuntoina ilman lupaa ja kyseiset vuokralaiset asuvat rakennuksessa luvatta.
Koska rakennuksen käyttö ei ole luvan mukaisessa käytössä koulurakennuksena, eikä sen turvallisuutta asuinkäyttöön ole voitu varmistaa luvattoman rakentamisen johdosta, tulee se asettaa käyttökieltoon.

PÄÄTÖS:
Rakennuksen käyttö kielletään heti.

Rakennuksen käytön kieltämisen voimassa pysyttämistä käsitellään kuulemisen jälkeisessä Kaupunkikehityslautakunnan lupajaoston kokouksessa 9.11.2023.

KUULEMINEN:

Kiinteistön omistajalle annetaan mahdollisuus vastineen antamiseen käyttökiellon johdosta 30.10.2023 kello 15:00 mennessä (hallintolaki 34 S).

"Määräajan noudattamatta jättäminen ei estä asian ratkaisemista. Määräaikaa voidaan asianosaisen pyynnöstä pidentää, jos se on tarpeen asian selvittämiseksi.
(hallintolaki 32 S)."

Vastine tulee toimittaa:
Lohjan kaupunki / Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto

Karstuntie 4, 08100 Lohja

PERUSTELUT:

Hallintolainkäyttölain § 34 kohta 4:n perusteella päätös voidaan määrätä heti täytäntöön, kun tilanne on akuutti ja on ilmeinen riski henkilöturvallisuuden vaarantumisesta.
MRL 117 b § mukaan rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan sen käyttötarkoituksen edellyttämällä tavalla paloturvalliseksi. MRL 117 c § mukaan rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava, että rakennus käyttötarkoituksensa ja ympäristöstä aiheutuvien olosuhteittensa edellyttämällä tavalla suunnitellaan ja rakennetaan siten, että se on terveellinen ja turvallinen rakennuksen sisäilma, kosteus-, lämpö- ja valaistusolosuhteet sekä vesihuolto huomioon ottaen.

MRL 1 17 d § mukaan rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava siitä, että rakennus sen käyttötarkoituksen edellyttämällä tavalla suunnitellaan ja rakennetaan siten, että sen käyttö ja huolto on turvallista.

MRL 125 § 5 momentin mukaan rakennuksen tai sen osan käyttötarkoituksen olennaista muuttamista varten tarvitaan rakennuslupa.

MRL 153 § 1 momentin mukaan rakennusta tai sen osaa ei saa ottaa käyttöön ennen kuin rakennusvalvontaviranomainen on hyväksynyt sen loppukatselmuksessa käyttöön otettavaksi.

MRL 166 § 3 momentin mukaan, jos rakennuksesta on ilmeistä vaaraa turvallisuudelle, tulee rakennus määrätä purettavaksi tai kieltää sen käyttäminen.
Edellä mainitun perusteella rakennuksella on ilmeistä vaaraa turvallisuudelle ja sen käyttö tulee kieltää.”

Kuuleminen
Kiinteistön omistajat on kuultu 27.08.2023 päivätyllä kirjeellä.
Kirje on postitettu kirjattuna kirjeenä 27.09.2023 molemmille omistajille.
Molemmat kirjeet on noudettu 16.10.2023
Vatine tuli toimittaa asian käsittelyyn viimeistään 30.10.2023 klo 15 mennessä.
 

Rakennusvalvonnan kirjaamosta 31.10.2023 klo 8:00 tarkastaman tiedon mukaan kiinteistön omistajat eivät ole jättäneet aiheeseen vastinettaan.

Hankeen tilanne

Kiinteistön omistajat ovat jättäneet käyttötarkoitusta käsittelevän suunnittelutarveratkaisua koskevan hakemuksen lupapisteeseen 10.08.2023. Hakemukselle ei ole toimitettu liitteitä. Asian käsittely on selvästi kesken.

Omistajat ovat jättäneet käyttötarkoituksen muutosta koskevan rakennuslupahakemuksen 17.04.2023. Hakemus koskee koulurakennuksen muuttamista kaksiasuntoiseksi omakotitaloksi. Hakemukselle on toimitettu osa tarvittavista asiakirjoista. Hakemusta ei voida käsitellä ennen kaikkien tarvittavien liitteiden toimittamista eikä asiaa voi ratkaista ennen kuin suunnittelutarveratkaisua koskeva päätös on lainvoimainen.

Päätöksen perustelut

MRL 117.1 d § Käyttöturvallisuus
“Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava siitä, että rakennus sen käyttötarkoituksen edellyttämällä tavalla suunnitellaan ja rakennetaan siten, että sen käyttö ja huolto on turvallista. Rakennuksesta eikä sen ulkotiloista ja kulkuväylistä saa aiheutua sellaista tapaturman, onnettomuuden tai vahingon uhkaa, jota ei voida pitää hyväksyttävänä.”

MRL 125.5 § Rakennuslupa
“Rakennuksen tai sen osan käyttötarkoituksen olennaista muuttamista varten tarvitaan rakennuslupa. Luvanvaraisuutta harkittaessa otetaan huomioon käyttötarkoituksen muutoksen vaikutus kaavan toteuttamiseen ja muuhun maankäyttöön sekä rakennukselta vaadittaviin ominaisuuksiin. Lupaa edellyttävänä käyttötarkoituksen muutoksena pidetään muun ohella loma-asunnon käytön muuttamista pysyvään asumiseen. Vähittäiskaupan suuryksikön toteuttamisella on katsottava olevan edellä tarkoitettua vaikutusta maankäyttöön, jollei aluetta ole asemakaavassa erityisesti osoitettu tähän tarkoitukseen.

MRL 134.1 §
“Rakennusluvan myöntämisen yhteydessä hyväksytään pääpiirustukset rakentamisessa noudatettaviksi.”

MRL 153.1 § Loppukatselmus
“Rakennusta tai sen osaa ei saa ottaa käyttöön ennen kuin rakennusvalvontaviranomainen on hyväksynyt sen loppukatselmuksessa käyttöön otettavaksi.”

MRL 166.3 §
“Jos rakennuksen kunnossapitovelvollisuus laiminlyödään, kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi määrätä rakennuksen korjattavaksi tai sen ympäristön siistittäväksi. Jos rakennuksesta on ilmeistä vaaraa turvallisuudelle, tulee rakennus määrätä purettavaksi tai kieltää sen käyttäminen.”

Hankkeeseen ryhtynyt ei ole rakennusvalvonnan tietojen mukaan noudattanut koulurakennuksen käyttötarkoituksen muutokseen saadun ja rauenneen rakennusluvan pääpiirustuksia. Rakennukseen on hyväksyttyjen lupapiirustuksien sijaan tehty lupakuvien vastaisesti kaksi asuntoa. Rakennus on omakotitalon sijaan kaksi asuntoinen paritalo.

Luvan toimenpiteelle ei ole pidetty mitään luvan ehtojen mukaisia katselmuksia. Lupa on rauennut. Mm. asuntojen välisen palo-osastoinnin toteutuksesta ei ole suunnitelmia tai toteumatietoa, rakennusvalvontaa ei siis ole vakuutettu rakenteiden turvallisuudesta.

Rakennus on otettu luvatta käyttötarkoituksensa vastaiseen käyttöön, eikä sen laadullisesta toteutuksesta ole tietoa katselmus ja tarkastustiedon puuttuessa.

Edellä mainitun perusteella rakennus tulee asettaa välittömästi käyttökieltoon. Käyttökielto voidaan purkaa mikäli rakennuksen käyttötarkoituksen vastainen käyttö lopetetaan tai rakennuksen asumiskäyttöön saadaan tarvittavat luvat ja se katselmoidaan käyttöön loppukatselmuksella.

Sovelletut oikeusohjeet

Päätöksessä mainitun lisäksi
MRL 117 §, 125 §, 134 §, 153 §, 166 §
Hallintolaki 34 §

 

Lisätiedot Johtava rakennustarkastaja Juha Heikkinen, juha.heikkinen@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Karttaote
- Määräys käyttökiellosta 27.09.2023
- Postituksen aikataulu
- Valokuvat (2 kpl) määräyksen toimittamisesta kiinteistölle

 

Esittelijä Johtava rakennustarkastaja Heikkinen Juha

 

Päätösehdotus Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto päättää;

1. pysyttää rakennuksen käyttötarkoituksen vastaisen käytön kielto voimassa, kunnes luvattomalle käyttötarkoitukselle on saatu lain vaatimat luvat ja ne on katselmuksella käyttöönotettu;

2. määrätä päätöksen lunastusmaksuksi voimassa olevan taksan kohdan "12.1. Rakennusvalvonnan antama kirjallinen kehotus tai määräys (MRL 166 §)" mukaisesti 158 euroa.

 

Päätös Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto päätti esityksen mukaan.

 

 Rolf Oinonen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 16.58.

Täytäntöönpano Kiinteistön omistajat

------------------------------------