Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto
Pöytäkirja 09.11.2023/Pykälä 114


 

Kiinteistön 444-452-4-36 ennallistaminen

 

495/10.03.00/2023

 

Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto 09.11.2023 § 114

 

 Kiinteistö

 

 Kiinteistötunnus 444-452-4-36

 Nimi  Erkinpuisto

 Osoite  Kiinteistö on rakentamaton, ei osoitetta.

 Kylä/Kaupunginosa Valla

 Kaavatilanne  Rakennuskaava, Aor

 

 Kaavamääräys:

 ”AOR; Asuinrivitalojen tai erillisten omakotirakennusten korttelialue.
 Autopaikkoja on osoitettava vähintään 1,5 autopaikkaa kutakin asuntoa kohti.

Kiinteistön omistaja:

 -----------------


Asian kulku

Rakennusvalvonnalle tuli tietoon epäsiistit kaavatontit Virkkalassa.

Kiinteistöllä käytiin maastokatselmuksella 8.2. ja kiinteistön omistajalle lähetettiin kehotuskirje 9.2., kehotuksessa kehoitettiin omistajaa ennallistamaan kiinteistö poistamalla sieltä varastoidut rakennustarvikkeet rakennelmat sekä jätteet.

Ote 8.2.2023 lähetetystä kehotuskirjeestä:
“Kiinteistöllä 8.2.2023 suoritetussa maankäyttö- ja rakennuslain 183 §:n 2 momentin mukaisessa tarkastuksessa havaittiin, että kiinteistö ei ole maankäyttö- ja rakennuslain (169/1999) edellyttämässä kunnossa. Kiinteistö ei nykykunnossaan täytä kohtuullisia kaupunkikuvallisia vaatimuksia, vaan aiheuttaa ympäristöhaittaa ja rumentaa ympäristöä. Kiinteistölle on kaavan vastaisesti kasattu sekalaista jätettä, rakennustarvikkeita ja tiipii sekä toimitettu parakkikontti ja saunatynnyri.
Maankäyttö- ja rakennuslain 167 §:n 1 momentin mukaan rakennettu ympäristö on pidettävä rakennusluvan mukaisessa käytössä ja siistissä kunnossa.

Maankäyttö- ja rakennuslain 169 §:n mukaan varastointi ulkosalla on järjestettävä niin, ettei se turmele tieltä tai muulta yleiseltä kulkuväylältä tai alueelta näkyvää maisemaa taikka häiritse ympäröivää asutusta.

Asemakaava-alueella ei aluetta saa käyttää häiriötä aiheuttavaan tai ympäristöä rumentavaan varastointiin taikka pitkäaikaiseen tai laajaan tavaroiden ulkosäilytykseen, jollei asemakaavasta muuta johdu.

Koska asemakaavassa kiinteistö on puistoalue, niin varastointilupaa ei voida edes myöntää.

Edellä mainitun johdosta Teitä kehotetaan tyhjentämään kiinteistö kaikesta jätteestä ja siellä luvattomasti olevista materiaaleista ja rakennelmista sekä ennallistamaan kiinteistön ympäristö. Ennen toimenpiteisiin ryhtymistä teidän tulee olla yhteydessä rakennusvalvontaan. Teidän tulee ryhtyä toimenpiteisiin viimeistään 09.07.2023 mennessä. Jos kehotusta ei ole noudatettu, asiasta saatetaan antaa määräys ja kuuleminen sekä asia voidaan saattaa lupajaoston käsiteltäväksi, joka päättää hallinnollisten pakkokeinojen kuten uhkasakon käyttämisestä.”

Tarkastusinsinööri kävi kiinteistöllä tarkastuskäynnillä 11.07.2023 ja totesi, ettei kiinteistön omistaja ollut noudattanut annettua kehotusta.

Tarkastuksen jälkeen määräystä ja kuulemista koskeva kirje toimitettiin kiinteistön omistajalle. Johtava rakennustarkastaja toimitti kirjeet henkilökohtaisesti kiinteistön omistajalle kaupungintalo Monkolan 1. kerroksessa 28.09.2023. Kiinteistön omistaja oli jättänyt aikaisemmin (30.08.) lähetetyn kirjatun kirjelähetyksen noutamassa.

Ote toimitetusta määräys ja kuulemiskirjeestä:
”Määräys kiinteistön ennallistamiseen sekä teidän kuuleminen asiassa

Määräys:Tarkastusinsinööri Kalle-Oskari Gabrielsson on 09.02.2023 kehottanut kiinteistöltä 444-452-4-2 poistamaan sekalaisen jätteen, rakennustarvikkeet, tiipiin, parakkikontin ja saunatynnyrin sekä ennallistamaan kiinteistön 09.07.2023 mennessä.

Tarkastusinsinööri Kalle-Oskari Gabrielsson on 11.07.2023 käynnillään kiinteistöllä todennut, että kiinteistöllä olleet jätteet, rakennustarvikkeet, tiipii, parakkikontti ja saunatynnyri olivat edelleen paikallaan ja, että minkäänlaisiin toimenpiteisiin näiden poistamiseen ja kiinteistön ennallistamiseen ei oltu ryhdytty.

Maankäyttö- ja rakennuslain 167 §:n 1 momentin mukaan rakennettu ympäristö on pidettävä rakennusluvan mukaisessa käytössä ja siistissä kunnossa.
Maankäyttö- ja rakennuslain 169 §:n mukaan varastointi ulkosalla on järjestettävä niin, ettei se turmele tieltä tai muulta yleiseltä kulkuväylältä tai alueelta näkyvää maisemaa taikka häiritse ympäröivää asutusta.
Asemakaava-alueella ei aluetta saa käyttää häiriötä aiheuttavaan tai ympäristöä rumentavaan varastointiin taikka pitkäaikaiseen tai laajaan tavaroiden ulkosäilytykseen, jollei asemakaavasta muuta johdu.
Koska asemakaavassa kiinteistö on puistoalue, niin varastointilupaa ei voida edes myöntää.

Rakennusvalvontaa suorittavalla kunnan viranhaltijalla on oikeus kirjallisesti annettavalla määräyksellä määrätä kiinteistö ennallistettavaksi, jos kiinteistö ei ole maankäyttö- ja rakennuslain säännöksien ja määräyksien mukaisessa kunnossa. Määräyksestä on viipymättä ilmoitettava kunnan rakennusviranomaiselle, joka päättää pidetäänkö määräys voimassa.

Aikaa poistamiseen ja ennallistamiseen on annettu 27.10.2023 asti.

Asian käsittely: Tämä kiinteistön ennallistamismääräys käsitellään 9.11.2023 pidettävässä kaupunkikehityslautakunnan lupajaoksen kokouksessa. Lupajaos voi asettaa määräyksen tehosteeksi mahdollisen juoksevan uhkasakon. Tämä tarkoittaa, että kuukausittaista uhkasakkoa peritään niin kauan, että kehotuksessa mainitut asia ovat saatettu kuntoon.

Tarkastusinsinööri kävi kiinteistöllä tarkastuksella 27.10.2023, kiinteistöllä oli edelleen luvatonta varastointia.

Kuuleminen

Asianosainen kuultiin 30.08.2023 kirjatulla ja postitetulla kirjeellä häntä tavoittamatta. Määräystä ja kuulemista koskeva kirje toimitettiin Johtavan rakennustarkastaja Juha Heikkisen toimesta kiinteistön omistajalla henkilökohtaisesti kaupunkitalo Monkola alakerrassa 28.9.2023.Kiinteistön omistaja on toimittanut vastineensa:

Sähköpostitse 14.10.2023:

Määräyksestänne kiinteistön 444-452-4-36 osoitteessa ------------------- ennallistamisesta totean seuraavaa.!

Kiinteistön omistaa Keski-Lohjan Rakennus Oy jolle se rakentaa As Oy Lohjan Erkinpuisto yhtiön. ?

Olen saanut tietooni, että naapuriyhtiön hallituksen pj. --------------- (kertoi itse) vastustaa naapuritonttien rakentamista.! 
--------- on soittanut talvella 2023 Rakennustarkastukseen. ja kas seuraavana päivänä minulle tuli soitto tarkastusinsinööriltä.
Hänellä on kuulemma taloyhtiön antama lupa siihen.?? Siis kiusanhenki Yhtiöilleni...

--------- on esittänyt, että As Oy Lohjan Erkinpuiston pitäisi luovuttaa hänelle lisämaata ilmaiseksi.???
Naapurusto on valloittanut As Oy Lohjan Erkinpuiston maa-aluetta pihanurmikkomaaksi. Siellä on ollut kaikenlaisia kalusteita ym.?'
  Aion rakentaa työmaa-aidan As Oy Erkinpuiston ja kiinteistön (---------) --------------- rajalle.!!! 

Rakennuskaavan mukaan jokaiselle tontille saa rakentaa rakennukset Rakennustarkastuksen hyväksymillä suunnitelmilla.!

Keski-Lohjan Rakennus Oy on Lohjan Erkinpuiston tontille, vain toimittanut työmaatilan ja rakennusmateriaaleja sinne on toimittanut --------------, jotka hän poistaa lokakuussa 2023.

Rakennuslupa kiinteistölle haetaan vasta As Oy Irmanpuiston valmistumisen jälkeen.
Ja Keski-Lohjan Rakennus Oy joutuu hankkimaan uuden rahoituksen As Oy Lohjan Erkinpuiston rakennusajalle.!

Katselmuksessaan Tarkastusinsinööri Kalle-Oskari Gabrielsson tarkasti käynnillään, että Kiinteistön takarajalla on
  As Oy Heikinkuja ? rakennettu 1980-luvulla ?? rivitalon eikä yhtiö ole rakentanut rajaojaa vaan rivitalon rännivedet
   salaoja ? ja pihavedet johdetaan suoraan  As Oy Lohjan Erkinpuiston tontille..!
   Tuossa tapauksessa jos taloyhtiölle on pidetty loppukatselmus niin tarkastava rakennustarkastaja on tehnyt virkavirheen.!
   ja huomautuksista huolimatta Heikinkujan Isännöitsijä ------------- ei ole saanut mitään ojaa aikaiseksi..!!!

LOHJA 14.10.2023

Keski-Lohjan Rakennus Oy /
As Oy Lohjan Erkinpuisto

---------------------  

Sekä puhelimitse 30.10.2023. Puhelin keskustelu käytiin Juha Heikkisen ja kiinteistön omistajan välillä:
” As Oy Erkinpuiston tontilta (4-36) kaikki siistitty, paitsi työmaakoppi.

Puistotontti (4-2) risuja poistellaan, sahattuja oksia peräkärryssä pressu päällä (valokuva)
Agrikaatti tuotu paikalle sähkönsaatavuuden takia, käytetty voimatyökaluja.

As oy Irmanpuisto (4-35);
Henkilönostin tuotu paikalle mainoskylti nostamista varten, mainos liittyy tulevaan raklupaan. Naapurin sauna Irmanpuiston tontin puolella.
Rivitalojen perustukset tällä kiinteistöllä, perustukset ovat omistajan mukaan käyttökelpoiset tulevaan rakentamiseen. Irmanpuiston tontin rakennuslupa meinataan uusia, lupaa tullaan hakemaan marraskuun aikana.

Kiinteistön omistajalta tiedusteltiin hänen näkemyksen mukaista siistimisen aikatalua;
Siistimiseen menee kiinteistönomistajan arvion mukaan noin 6 kk
Siistimisen hinta ulkopuolisen toimesta hinnaltaan noin 10 000 euroa

Lisäksi kiinteistön omistja halusi tuoda lupajaostolle tiedoksi;
Kiinteistönomistajan visio yli 10v vanhasta rakentamisen kulusta.
Hän rakentaa As.oy Lohjan Irmanpuiston ensin, sitten rakennetaan Erkinpuisto, sitten Seijanpuisto, sen jälkeen rakentuisi Lohjan Matinpuisto.
Rakennuslupien suhteen viivästystä on aiheuttanut säästöpankin lainananto haluttomuus, uusi rahoittaja on haussa.”

Valmistelijan kommentti:
Kiinteistön omistajan vastineissa tulee ilmi, että toimiin on ryhdytty kaikilla kolmella kiinteistöllä.
Perustusten ennallistamisen osalta asiaan vaikuttaa mahdollisen rakennusluvan saanti, sekä perustusten kunto teknisen arvoinin jälkeen.

Kiinteistön omistajan kanssa pidetyssä puhelinkeskustelussa käytiin läpi sopivia ja realistisia ennallistamisen aikataulutuksia sekä ennallistamisen kustannusvaikutuksia.

Sovellettavat säännökset
Maankäyttö- ja rakennuslain 166 §:n 1 momentin mukaan rakennus ympäristöineen on pidettävä sellaisessa kunnossa, että se jatkuvasti täyttää terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset eikä aiheuta ympäristöhaittaa tai rumenna ympäristöä.
Lohjan 1.5.2015 voimaan tulleessa rakennusjärjestyksessä todetaan:
“21 § Rakennetun ympäristön kunnossapito
Rakennus ympäristöineen on pidettävä jatkuvasti siistissä kunnossa. Tontit ja rakennuspaikat on pidettävä niiden käyttötarkoituksen ja ympäröivän alueen maankäytön edellyttämässä asiamukaisessa kunnossa.”

Ilmoitusvelvollisuus

Jos kiinteistö, sen osa tai sitä koskeva käyttöoikeus luovutetaan, on tässä päätöksessä asetetusta velvoitteesta ja uhkasakosta ilmoitettava luovutuk­sensaajalle Uhkasakkolain 18 §:n mukaisesti luovutuskirjaan otetuin mai­ninnoin tai muutoin todisteellisesti. Velvoitetun on lisäksi ilmoitettava Loh­jan kaupunkikehityslautakunnan lupajaostolle kirjallisesti luovutuksensaajan nimi ja osoite.

Ilmoitus maanmittauslaitokselle

Tästä päätöksestä ja sen mukaisesta kiinteistöä koskevasta päävelvoit­teesta ja sen tehosteeksi asetetusta uhasta lähetetään ilmoitus Maanmit­tauslaitoksen kirjaamoon merkinnän tekemiseksi kiinnityksistä pidettävään rekisteriin. (Uhkasakkolaki 19 §).

Päätöksen perustelut

Kiinteistön omistajalla on maankäyttö- ja rakennuslain sekä voimassa olevan Lohjan kaupungin rakennusjärjestyksen mukaan yksiselitteinen velvollisuus huolehtia omistamansa kiinteistön siisteydestä ja kunnossapidosta.

Maankäyttö- ja rakennuslaki (166.1 §) mahdollistaa rakennusvalvontaviranomaisen antamaan kunnostamiseen määräyksen.

Edellä mainittua laiminlyöntiä on, olosuhteet huomioon ottaen, pidettävä vähäisenä eikä yleisen edun ole katsottava vaativan syytteen nostamista, joten asiasta ei ilmoiteta poliisille.

Maksu pakkokeinopäätöksistä


Esitetään päätöksen maksu veloitetaan kiinteistöä 444-452-35 koskevan maksun yhteydessä. Kiinteistöä 444-452-35 koskevan päätöksen maksu käsittää kiinteistöjen 444-452-4-35, 444-452-4-2, 444-452-4-36 päätöksien veloituksen).

Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto päättää erikseen uhkasakkojen tuomitsemisesta maksettavaksi, ellei päävelvoitetta ole määräaikaan mennessä noudatettu.

Sovelletut oikeusohjeet

Päätöksessä mainittujen lisäksi
Uhkasakkolaki 6-8 §, 18-19 § ja 22 §
Hallintolaki 34 §

 

Lisätiedot Johtava rakennustarkastaja Juha Heikkinen, juha.heikkinen@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Kaavadokumentti

 - Karttaote
 - Kehotus 09.02.2023
 - Määräys ja kuuleminen 30.08.2023
 - Kiinteistönomistajan selitys sähköpostilla 14.10.2023

 - Valokuvat tarkastuskäynneistä 8.2.2023, 11.07.2023 sekä 27.10.2023

 

Esittelijä Johtava rakennustarkastaja Heikkinen Juha

 

Päätösehdotus Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto päättää;

1. velvoittaa MRL 166 § mukaisesti kiinteistön omistajaa ennallistamaan kiinteistö poistamalla sieltä varastoimansa rakennustarvikkeet, työmaakopit sekä muut sinne kuulumattomat materiaalit;

2. asettaa kohdan 1 päävelvoitteen noudattamisen tehosteeksi uhkasakon suuruudelta 2000 euroa, mikäli laiminlyönti jatkuu 6 kk tämän päätöksen lainvoimaisuuden jälkeen;

3. veloittaa päätöksen maksun kiinteistöä 444-452-35 koskevan maksun yhteydessä (maksu käsittää kiinteistöjen 444-452-4-35, 444-452-4-2, 444-452-4-36 päätöksien veloituksen).

 

Päätös Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kiinteistön omistaja

------------------------------------