Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 361


 

Talousarvion toteutuminen/Elokuu 2023

 

872/02.02.00/2022

 

Kaupunginhallitus 09.10.2023 § 361

 

 Toimialat laativat kuukausittain talouskatsauksen, jossa seurataan kunkin toimielimen talousarvion euromääräistä toteumaa. Talouskatsauksen ja säännöllisen seurannan avulla on mahdollista arvioida toteutuman kehitystä suhteessa talousarvioon sekä tehdä mahdollisesti tarvittavia korjausliikkeitä talousarviossa pysymiseksi.

Vuoden 2023 tammi-elokuun käyttötalouden ulkoisten toimintakulujen toteuma-aste oli 66,6 % ja investointimenojen 44,7 %. Käyttötalouden tuottoja on talousarvioon kertynyt 73,1 % ja investointiosan tuloja on kirjattu 33,4 %. Käyttötalouden toimintakate on 64,2 % eli 2,5 % alle tasaisen käytön (66,7 %). Tuottojen toteutumaa nostaa saadut tuet ja avustukset, yhteensä n. 7,9 milj. euroa, josta kasvu ja oppiminen -tulos-alueen osuus n. 5,5 milj. euroa, kaupunkikehitys-tulosalueen osuus 1,6 milj. euroa ja konsernipalveluiden osuus 0,9 milj. euroa. Kuluissa korkeimmat toteutumaprosentit palveluiden ostoissa (75,3 %) ja muissa toimintakuluissa (70,6 %) .

Palveluiden ostoissa suurimmat käyttöprosentit ovat
- Rakennusten ja alueiden kunnossapitopalveluissa 101,5 %
- Verottajalle ilmoitetut urakat 204,4 %
- Matkustus- ja kuljetuspalvelut 74,5 %
- Työterveyshuollon maksut 68,8 %
- Asiakaspalvelujen ostot 70,5 %

Em palvelujen ostoja käydään parhaillaan läpi ja selvitetään, mistä talousarvioon nähden korkeat määrärahan käytöt johtuvat.


Muissa toimintakuluissa näkyy osin tilaelementeistä maksetut vuokrat 30.9.2023 saakka (laskutusjakso 3 kk).

Kaupungin tuloslaskelma elokuu 2023 (tilanne 3.10.2023):
 

 

 

 

Lisätiedot talousjohtaja Raija Lindroos, raija.lindroos@lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää merkitä talousarvion toteutumisen tiedoksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

------------------------------------