Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Alueiden johtokunta
Pöytäkirja 27.11.2023/Pykälä 45



 

Tiedotusluontoiset asiat

 

 

Alueiden johtokunta 27.11.2023 § 45

 

 Toimielimelle tuodaan tiedoksi seuraavat asiat:

 

  1. Aluetoimikuntien puheenjohtajistojen muodostama epävirallinen Alueiden johtokunnan valmisteleva kokous on 13.11.2023 keskustellut vuoden 2023 pieninvestointihankkeista. Alueiden johtokunnan myöntämät pieninvestointihankkeiden avustukset tilitetään tositteita vastaan. Lohjan kylät ry hoitaa tilitykset pieninvestointihankemäärärahan sekä toimintarahan osalta.
    Alueiden johtokunnan vuonna 2023 myöntämien pieninvestointihankkeiden maksatustilanteen selvitykset vuodelta 2023 antaa Alueiden johtokunnan jäsen Liisa Jääskeläinen.
     
  2. - Sammatin aluetoimikunnan toimenpide-ehdotus ELY-keskukselle valaistuksesta tielle 11091/Lohilammentie, (liite).

    - Sammatin aluetoimikunnan toimenpide-ehdotus kaupungille jättipalsamin hävityksestä Sammatin matonpesupaikan ympäristöstä, (liite).

    - Karjalohjan aluetoimikunta: valtuustoaloite Rauhanpuisto, (liite)
     
  3. Seuraava Alueiden johtokunnan valmisteleva kokous on 17.1.2024 klo 17.00 kokoustila Sinivuokossa, (kahvit klo 16.30 alkaen), os. Salmenmäentie 26 D, Lohja. Valmistelevassa kokouksessa käsitellään mm. aluetoimikuntien toimintasuunnitelmat 2024 ja Alueiden johtokunnan tavoitteet vuodelle 2024. Alueiden johtokunnan kokous on 29.1.2024 klo 17.00 Monkolan valtuustosalissa.

 

Lisätiedot Alueiden johtokunnan puheenjohtaja Stina-Maarit Elo, stinamaarit.elo@gmail.com

 

Oheismateriaali - Sammatin aluetoimikunnan toimenpide-ehdotus ELY-keskukselle valaistuksesta tielle 11091/Lohilammentie
- Sammatin aluetoimikunnan toimenpide-ehdotus kaupungille jättipalsamin hävityksestä Sammatin matonpesupaikan ympäristöstä
- Karjalohjan aluetoimikunta: valtuustoaloite Rauhanpuisto, (liite)  

 

Päätösehdotus Toimielin päättää merkitä asiat tiedoksi.

 

Päätös Alueiden johtokunta merkitsi tiedoksi tiedotusluonteiset asiat.

1) Jäsen Liisa Jääskeläinen antoi Alueiden johtokunnan vuonna 2023 myöntämien pieninvestointihankkeiden maksatustilanteen selvitykset. Tositteita puuttuu Sammatin aluetoimikunnan pieninvestointihankkeesta 2023-14, (Sammatin Itsenäisyyspäivän juhla 2023), Sammatin aluetoimikunnan pieninvestointihankkeesta 2023-45 (osarahoitus, Sammatin perinteinen joulujuhla 2023), Vanhempainyhdistys Viidakkorumpu ry:n pieninvestointihankkeesta 2023-37 (Sammatin ulkoilutapahtuma Haamujen kierros), Karjalohjan VPK ry:n pieninvestointihankkeesta 2023-35, (osarahoitus, videotykki koulutustarkoituksiin) ja Virkkalan Yrittäjät ry:n pieninvestointihankkeesta 2023-23, (Virkkalan joulunavaustapahtuma 2023).

2) Karjalohjan aluetoimikunnan Alueiden johtokunnalle lähettämä valtuustoaloite-ehdotus ”Rauhanpuisto” palautettiin valmisteluun. Alueiden johtokunta antoi aloitteeseen liittyvät valmistelun lisäohjeet Karjalohjan aluetoimikunnan puheenjohtajalle Mikael Lehtoselle. Aloite esitellään seuraavassa Alueiden johtokunnan valmistelevassa kokouksessa 17.1.2024. Aloite käsitellään Alueiden johtokunnan 29.1.2024 pidettävässä kokouksessa.

3) Uudenmaan liitto on pyytänyt Lohjan kaupunkia emännöimään ensimmäistä Uusimaa-päivän juhlaa 15.5.2024. Sähköpostikutsu lähetettiin
7.11.2023 Alueiden johtokunnan jäsenille Uusimaa-päivän 21.11.2023 pidettävästä suunnittelutilaisuudesta. Vaikuttamistoimielimiltä (Lohjan Vammaisneuvosto, Lohjan Vanhusneuvosto) ja Alueiden johtokunnalta toivotaan 15.5.2023 Uusimaa-päivän ohjelmaan ideoita.

4) Seuraava Alueiden johtokunnan valmisteleva kokous on 17.1.2024 klo 17.00 kokoustila Sinivuokossa, (kahvit klo 16.30 alkaen), os. Salmenmäentie 26 D, Lohja. Valmistelevassa kokouksessa käsitellään mm. aluetoimikuntien toimintakertomukset v.2023, aluetoimikuntien toimintasuunnitelmat vuodelle 2024 ja Alueiden johtokunnan tavoitteet vuodelle 2024.  Alueiden johtokunnan esityslista julkaistaan 19.1.2024. Alueiden johtokunnan kokous on 29.1.2024 klo 17.00 Monkolan valtuustosalissa.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jussi Patinen poistui tämän pykälän aikana klo 19:33.

Valtuustoryhmän edustaja Birgit Aittakumpu poistui tämän pykälän aikana klo 19:48.

------------------------------------