Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta
Pöytäkirja 23.11.2023/Pykälä 95


 

Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnitelma

 

805/00.01.02/2022

 

LANUP 08.05.2019 § 60 
Kaupunginvaltuusto käsitteli Mäntynummen alueen palveluverkkoselvitystä 10.10.2018 § 121 ja päätti, että Mäntynummen alueella edetään selvityksessä esitetyn vaihtoehto kolmen (3) mukaisesti, eli Mäntynummen yhtenäiskoulun ylätalo peruskorjataan ja rakennetaan alatalolle korvaavat tilat: Mäntynummen yhtenäiskoulun alatalo puretaan. Muiden Mäntynummen alueen koulujen osalta asiaan palataan tarvittaessa alueen mahdollisen oppilasmäärän muuttuessa. Lisäksi rakennetaan tai siirretään tilat päiväkodille, joka korvaa palveluverkosta poistuvat Mäntynummen ja Oravaisten päiväkodit.

Valtuuston päätöksen pohjalta on käynnistetty Mäntynummen monitoimijatalon tarveselvitystyö. Tarveselvitystyössä valtuuston päätös on purettu kolmeen osakokonaisuuteen:

1. Mäntynummen monitoimijatalon rakennus- ja korjaushanke koulumitoitukset ja muiden toimijoiden tilojen tarve huomioiden
2. Alueen muiden koulujen oppilassuunnitteiden tarkastelu
3. Mäntynummen alueen päiväkotiratkaisu ja vaikutukset muihin päiväkoteihin (ml. avoimen päiväkotitoiminnan tarve).

Tarveselvitysvaiheessa on selvitetty tilahankkeen tarpeellisuus, edellytykset ja toteutusmahdollisuudet. Tarveselvitys on laadittu tiiviissä yhteistyössä kaupungin eri toimijoiden kesken.

Mäntynummen monitoimijatalon tilahankkeessa ratkaistaan tilatarpeet 550 perus- ja esiopetuksen oppilaalle sekä varhaiskasvatuspaikka 180 lapselle.

Tarveselvitystyöryhmä esittää, että Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnittelua jatketaan tarveselvityksen pohjalta siten, että toteutetaan ylätalon peruskorjaus- ja muutostyöt sekä uudisrakentaminen kaupungin tilaelementtejä hyödyntäen.

Tilahanke sisältää purkutöitä noin 3 400 brm2, peruskorjaus- ja muutostöitä 5 100 brm2 sekä uudisrakentamista 3 400 brm2. Uudisrakentamisessa hyödynnettäisiin ensisijaisesti nykyisin lukion käytössä olevia tilaelementtejä. Tilahankkeen kokonaiskustannusten arvioidaan alustavasti olevan noin 14-15 miljoonaa euroa.

Tarveselvityksessä on arvioitu Mäntynummen alueen lapsi-ikäluokkien kehitystä tulevina vuosina. Mäntynummen yhtenäiskoulun oppilasmäärän arvioidaan pysyvän vakaana lähivuosien aikana, mutta alueen muissa kouluissa lasten määrä on vähenemässä voimakkaasti. Alueen lapsi- ja oppilasmääriä tarkastellaan uudestaan hankesuunnittelun käynnistyessä keväällä 2021.

Tilaprosessin omistaja on antanut tarveselvityksestä lausunnon, jossa hän puoltaa tarveselvityksen hyväksymistä.

Palvelutuotantolautakunta käsittelee tarveselvitystä osaltaan 8.5.2019 ja antaa asiasta lausunnon.

 

Lisätiedot hyvinvointijohtaja Katri Kalske, katri.kalske@lohja.fi tai
erityisasiantuntija Jarkko Lämsä, jarkko.lamsa@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Mäntynummen monitoimijatalon tarveselvitys
- tilaprosessin omistajan lausunto 17.4.2019

 

Esitys

Hyvinvointijohtaja Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnittelua jatketaan tarveselvityksen pohjalta siten, että toteutetaan ylätalon peruskorjaus- ja muutostyöt sekä uudisrakentaminen kaupungin tilaelementtejä hyödyntäen.

 

Vastaesitys Lotta Paakkunainen teki vastaesityksen joka raukesi kannattamattomana.

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnittelua jatketaan tarveselvityksen pohjalta siten, että toteutetaan ylätalon peruskorjaus- ja muutostyöt sekä uudisrakentaminen kaupungin tilaelementtejä hyödyntäen jättäen yhdyskäytävät rakentamatta riskirakenteita välttäen.

 

Päätös Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnittelua jatketaan tarveselvityksen pohjalta siten, että toteutetaan ylätalon peruskorjaus- ja muutostyöt sekä uudisrakentaminen kaupungin tilaelementtejä hyödyntäen.

-----------------------------------

 

Kaupunginhallitus 20.05.2019 § 167

 

Lisätiedot hyvinvointijohtaja Katri Kalske, katri.kalske@lohja.fi
tai erityisasiantuntija Jarkko Lämsä, jarkko.lamsa@lohja.fi
 

Oheismateriaali - Mäntynummen monitoimijatalon tarveselvitys
- tilaprosessin omistajan lausunto 17.4.2019

 

Esitys

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnittelua jatketaan tarveselvityksen pohjalta siten, että toteutetaan ylätalon peruskorjaus- ja muutostyöt sekä uudisrakentaminen kaupungin tilaelementtejä hyödyntäen.

 

Vastaesitys Toni Hägg teki Hannele Maittilan kannattamana seuraavan vastaesityksen:
Kaupunginhallitus päättää palauttaa asian uuteen valmisteluun tilaprosessin omistajan epäasiallisen lausunnon tarkentamiseksi. Lausunnossa tulee olla pelkästään Mäntynummen monitoimijatalon tarveselvitystä koskevaa asiaa.

 

Äänestys Puheenjohtajan esityksestä suoritettiin sähköinen äänestys seuraavasti:
ne, joka kannattavat asian käsittelyn jatkamista, äänestävät JAA;
ne, jotka kannattavat asian palauttamista valmisteluun, äänestävät EI.

Käsittelyn jatkaminen JAA: 10 ääntä (Patinen, Aho, Alanne, Laine, Luoma, Nordström, Saari, Slunga-Poutsalo, Turunen, Uotila)

Asian palauttaminen valmisteluun EI: 2 ääntä (Hägg, Maittila)

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnittelua jatketaan tarveselvityksen pohjalta siten, että toteutetaan ylätalon peruskorjaus- ja muutostyöt sekä uudisrakentaminen kaupungin tilaelementtejä hyödyntäen.

 

Täytäntöönpano Kaupunginvaltuuston esityslistalle 12.6.2019

-----------------------------------

 

Kaupunginvaltuusto 12.06.2019 § 65

 

Lisätiedot hyvinvointijohtaja Katri Kalske, katri.kalske@lohja.fi
tai erityisasiantuntija Jarkko Lämsä, jarkko.lamsa@lohja.fi
 

Oheismateriaali - Mäntynummen monitoimijatalon tarveselvitys
- tilaprosessin omistajan lausunto 17.4.2019

 

Esitys 
Valtuusto päättää, että Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnittelua jatketaan tarveselvityksen pohjalta siten, että toteutetaan ylätalon peruskorjaus- ja muutostyöt sekä uudisrakentaminen kaupungin tilaelementtejä hyödyntäen.

 

Vastaesitys 1 Valtuutettu Paakkunainen teki valtuutettu Alanteen kannattamana seuraavan vastaesityksen:

Valtuusto päättää, että Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnittelua jatketaan tarveselvityksen pohjalta siten, että toteutetaan ylätalon peruskorjaus- ja muutostyöt sekä uudisrakentaminen kaupungin tilaelementtejä hyödyntäen ja riskirakenteita välttäen.

 

Vastaesitys 2 Valtuutettu Sundqvist teki valtuutettu Tallqvistin kannattamana seuraavan vastaesityksen:

Valtuusto päättää: että

1. Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnittelua jatketaan tarveselvityksen pohjalta siten, että toteutetaan ylätalon peruskorjaus -ja muutostyöt sekä uudisrakentaminen kaupungin tilaelementtejä hyödyntäen; sekä

2. Hankesuunnitelman käynnistyessä tarkennetaan koulun oppilasmäärät ja -ennusteet ja huomioidaan ne hankkeen laajuudessa.

 

 Molemmat vastaesitykset päätettiin hyväksyä yksimielisesti.

 

Päätös Valtuusto päätti, että:

1. Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnittelua jatketaan tarveselvityksen pohjalta siten, että toteutetaan ylätalon peruskorjaus -ja muutostyöt sekä uudisrakentaminen kaupungin tilaelementtejä hyödyntäen ja riskirakenteita välttäen; ja

2. hankesuunnitelman käynnistyessä tarkennetaan koulun oppilasmäärät ja -ennusteet ja huomioidaan ne hankkeen laajuudessa.

 

Täytäntöönpano ote hyvinvointijohtaja Kalske, erityisasiantuntija Lämsä

 

 Valtuutettu Irene Äyräväinen poistui kokouksesta klo 19:59.

-----------------------------------

 

 

 

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta 19.05.2022 § 59

 

 Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnittelua on jatkettu valtuuston päätösten pohjalta. Hankesuunnittelussa on huomioitu alueen palveluverkkoselvityksen ja monitoimijatalon tarveselvityksen lisäksi valtuuston hyväksymässä talouden tasapainottamisohjelmassa esitetyt Mäntynummen alueen palveluverkkoa koskevat toimenpiteet ja niiden vaikutukset tilahankkeeseen.

Hankesuunnitelman valmistelussa on päädytty toteuttamaan väliraportti, joka tuodaan lautakuntien ja kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi kevään 2022 aikana. Väliraportin pohjalta valmistellaan lopullinen hankesuunnitelma, joka viedään kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi syksyllä 2022.

Hankesuunnittelun keskeisiä tavoitteita ovat:

- Mäntynummen alueen kasvatuksen ja koulutuksen järjestämistä sekä tiloja koskeva kokonaissuunnitelma 
- Synergian vahvistaminen kaupungin eri toimijoiden välillä
- Tilankäytön tehostaminen
- Pitkällä aikavälillä taloudellisesti järkevät investoinnit

Hankesuunnittelussa on huomioitu alueen palveluiden järjestäminen (varhaiskasvatus, perusopetus, nuorisopalvelut, kirjasto ja liikuntapalvelut). Nykyisten tilojen rakenteita koskeva selvitys tehtiin syksyllä 2021 (kuntokartoitus, investointitarve ja käyttökustannukset).

Hankesuunnittelun väliraportissa kuvataan hankkeen toimintaympäristöä, esitellään varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen toimintaa ohjaavat periaatteet ja toiminnan visio sekä vertaillaan alueen kasvatuksen ja opetuksen järjestämisen eri vaihtoehtoja, joita ovat:

- Vaihtoehto 1: yhtenäiskoulu 1-9 ja 1-sarjainen alakoulu, esiopetus 2 ryhmää, varhaiskasvatus 4 ryhmää
- Vaihtoehto 2: yhtenäiskoulu 1-9 ja 2-sarjainen alakoulu, esiopetus 2 ryhmää, varhaiskasvatus 4 ryhmää
- Vaihtoehto 3: yhtenäiskoulu 5-9 ja 1-sarjainen alakoulu, esiopetus 2 ryhmää, varhaiskasvatus 4 ryhmää

Vaihtoehto 1 vastaa nykyistä alueen kasvatuksen- ja koulutuksen järjestämistä koskevaa mallia. Mallissa kaikki nykyiset yksiköt jatkavat myös uuden yhtenäiskoulun valmistuessa. Mäntynummen päiväkoti rakennetaan 105 paikkaisena yksikkönä yhtenäiskoulun välittömään yhteyteen.

Vaihtoehto 2 vahvistaa nykyistä Mäntynummen yhtenäiskoulun vuosiluokkien 1-6 opetuksen järjestämistä. Mallissa vuosiluokilla 1-6 opetus järjestettäisiin jatkossa kaksisarjaisena. Muutos vaikuttaa alueen muiden alakoulujen toimintaan niin, että Lehmijärvi ja Asemanpellon koulut tulisivat jäämään pois uuden yhtenäiskoulun valmistuessa. Mäntynummen päiväkoti rakennetaan 105 paikkaisena yksikkönä yhtenäiskoulun välittömään yhteyteen.

Vaihtoehto 3 luo alueen oppilaille yhteisen koulupolun vuosiluokille 5-9. Vuosiluokkien 1-4 ja esiopetus järjestettäisiin nykyisissä alakouluissa. Mallissa ainoastaan Lehmijärven koulu tulisi jäämään pois uuden yhtenäiskoulun valmistuessa. Mäntynummen päiväkoti rakennetaan 105 paikkaisena yksikkönä yhtenäiskoulun välittömään yhteyteen.

Mäntynummen alueella on tällä hetkellä koulujen ja päiväkotien käytössä huomattava määrä tiloja ja kaupungin järjestämä toiminta on jaettu moniin eri kouluihin ja päiväkoteihin. Tällä hetkellä käytössä olevien ennusteiden mukaan alueella nykyisin käytössä olevien tilojen määrä ei vastaa tulevien vuosien tarvetta.

Mäntynummen alueella olevien lasten määrä on laskenut merkittävästi viimeisten vuosien aikana ja tulevien vuosien koulujen sekä päiväkotien tilatarpeet tulee mitoittaa muuttuneen lapsimäärän mukaisesti. Lasten määrän vähentyminen johtuu pääosin syntyvyyden merkittävästä alenemisesta viimeisten vuosien aikana.

Mäntynummen alueen väestönkehityksen osalta on kuitenkin tärkeää huomioida, että alueen tilanne voi muuttua merkittävästi tulevina vuosina kaavoituksen ja esimerkiksi junaradan rakentamisen myötä. Nyt valmistellussa hankesuunnitelmassa on pyritty ottamaan huomioon myös se vaihtoehto, että mikäli lasten kokonaismäärän muutos alueella ei tulisikaan toteutumaan viimeisten vuosien aikana tehtyjen laskelmien mukaan, tulisi alueen koulu- ja päiväkotiverkon mahdollistaa myös muuttunut tilanne.

Yhtenä hankesuunnitelman keskeisenä tavoitteena on pidetty varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen käytössä olevien tilojen kohtuullisen tehokasta käyttöä tulevien vuosien aikana. Erityisesti koulujen käytössä olevien tilojen käyttöaste uhkaa pudota merkittävästi vuosikymmenen loppuun mennessä, mikäli tilojen määrää ei pystytä vähentämään tulevien vuosien aikana.

Vuosiluokkien 1-9 mukaan toteutettava yhtenäiskoulumalli, joka tulisi pitämään sisällään kaksisarjaisen alakoulun (vuosiluokat 1-6) olisi toiminnan järjestämisen ja tilojen käytön  kannalta selvästi tehokkain. Käytössä olevien tilojen kokonaismäärä tulisi pienemään merkittävästi ja tällä muutoksella olisi myös positiivinen vaikutus alueen koulujen käyttöasteisiin.

Hankesuunnitelmassa mukana olleista vaihtoehdoista vuosiluokkien 5-9 malli näyttäisi olevan tilojen suunnittelun ja käytön osalta muita malleja joustavampi tulevia vuosia ajatellen. Hankesuunnitelman valmistelussa on noussut merkittävällä tavalla esille tulevien vuosien lasten määrän ennusteiden tekemisen haasteet. Tulevien vuosien kannalta hankesuunnitelmaa valmistellut työryhmä näkee erittäin tärkeäksi, että tulevien vuosien alueen rakentamista ja toiminnan suunnittelua koskevat ratkaisut mahdollistaisivat aikaisemmin tehtyjen suunnitelmien tarkastelun alueen lasten määrän muuttuessa. Edelle esitellyistä vaihtoehdoista vuosiluokkien 5-9 yhtenäiskoulumalli on vertailussa mukana olleista malleista tilojen käytön osalta joustavin ja mahdollistaa jo tehtyjen suunnitelmien muokkaamisen tulevien vuosien aikana.

Tekninen lautakunta käsittelee hankesuunnittelun väliraporttia osaltaan 24.5.2022.

 

Lisätiedot sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus, juha-pekka.lehmus@lohja.fi

 

Oheismateriaali Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnittelun väliraportti
Mäntynummen tarveselvitys 2019
Vertailu koulu- ja päiväkotiratkaisu

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Suominen Tuula M.

 

Päätösehdotus Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnittelua jatketaan vaihtoehtojen 4.3 ja 4.4 mukaisesti.

 

Esittelijän muutettu päätösehdotus

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnittelua jatketaan vaihtoehtojen 2. ja 3. mukaisesti.

 

Vastaesitys  Jani Méling esitti Mika Eskolan, Sini Peltosen, Mika Ruohosen ja Anne-Mari Vainion kannattamana seuraavan vastaesityksen;

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää, että asia laitetaan uudelleen valmisteluun ja lisätään väliraporttiin kohta, jossa tarkastellaan, että Mäntynummen monitoimijatalosta tehdään 7-9 luokkien yläkoulu ja Mäntynummen alakoulun oppilaat siirretään olemassa oleviin alakouluihin. Varhaiskasvatuksen sijainti pohditaan erikseen.

Puheenjohtajan tiedustellessa voiko lautakunta olla yksimielinen Jani Mélingin tehdystä vastaesityksestä, ei kukaan ilmoittanut vastustavansa.

 

Päätös Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päätti, että asia laitetaan uudelleen valmisteluun ja lisätään väliraporttiin kohta, jossa tarkastellaan, että Mäntynummen monitoimijatalosta tehdään 7-9 luokkien yläkoulu ja Mäntynummen alakoulun oppilaat siirretään olemassa oleviin alakouluihin. Varhaiskasvatuksen sijainti pohditaan erikseen

 

Täytäntöönpano sivistysjohtaja Lehmus

Tämän asan käsittelyn aikana kokouksessa pidettiin tauko klo 21:31-21:38.

------------------------------------

 

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta 09.06.2022 § 76

 

 Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan aikaisemman päätöksen mukaisesti hankesuunnitelman väliraporttiin on lisätty vaihtoehto 4, jossa Mäntynummen nykyisestä yhtenäiskoulusta tehtäisiin vuosiluokkien 7-9 luokkien. Vaihtoehdossa Mäntynummen nykyisen alakoulun oppilaat siirretään alueen muihin alakouluihin.

Varhaiskasvatuksen tilat 0 – 5 vuotiaille rakennettaisiin yläkoulun yhteyteen, mutta esiopetuksen toiminta tultaisiin siirtämään alueen muiden alakoulujen yhteyteen.

Ennen lopullisen hankesuunnitelman käsittelyä pidetään Mäntynummen asukkaiden kuuleminen ja toteutetaan uusi ennakkovaikutusten arviointi.

 

Vaikutusten/Lapsivaikutusten

ennakkoarviointi Ennakkovaikutusten arviointi toteutettu 2018 ja uusi vaikutusten arviointi tehdään syksyllä 2022.

 

Lisätiedot sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus, juha-pekka.lehmus@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnittelun väliraportti
- Mäntynummen alueen koulu ja päiväkotiratkaisujen vertailu
- Vetoomus Mäntynummen alakoulun puolesta

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Suominen Tuula M.

 

Päätösehdotus Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnittelua jatketaan vaihtoehtojen 2, 3 ja 4 mukaisesti.

 

Esittelijän muutettu päätösehdotus

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää, että Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnittelua jatketaan vaihtoehtojen 2, 3 ja 4 mukaisesti.

 

Vastesitys Mika Eskola teki vastaesityksen, jota kannattivat Kinnunen Reeta, Linden Jouni, Ruohonen Mika, Syvähuoko Elli ja Vainio Anne-Mari.

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää, että Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnittelua jatketaan vaihtoehtojen 1, 2, 3 ja 4 mukaisesti.

Koska kukaan lautakunnan jäsenistä ei puheenjohtajan tiedustellessa asiaa ilmoittanut vastustavansa jäsenen Mika Eskolan vastaesitystä, puheenjohtaja totesi lautakunnan hyväksyneen vastaesityksen.

 

Päätös Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päätti, että Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnittelua jatketaan vaihtoehtojen 1, 2, 3 ja 4 mukaisesti.

 

Täytäntöönpano kaupunginhallitus

------------------------------------

 

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta 16.05.2023 § 79

 

 Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnittelua on jatkettu lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan aikaisemman päätöksen pohjalta.
Hankesuunnitelman valmistelussa on toteutettu väliraportti, joka on käsitelty lasten, nuorten ja perheiden lautakunnassa kesäkuussa 2022.  Aikaisemmin valmistellun väliraportin pohjalta on valmisteltu lopullinen hankesuunnitelma, joka tuodaan kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

Hankesuunnittelussa on huomioitu alueen sivistyspalveluiden järjestäminen (varhaiskasvatus, perusopetus, nuorisopalvelut, kirjasto ja liikuntapalvelut). Nykyisten tilojen rakenteita koskeva selvitys tehtiin syksyllä 2021 (kuntokartoitus, investointitarve ja käyttökustannukset).

Hankesuunnittelmassa on kuvattu hankkeen toimintaympäristö ja aikaisempi päätöksenteko sekä esitellään varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen toimintaa ohjaavat periaatteet.

 

 Suunnitelman pohjana on ollut lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan hyväksymät kasvatuksen ja opetuksen järjestämisen vaihtoehdot Mäntynummen alueelle:

- Vaihtoehto  1: yhtenäiskoulu vuosiluokat 1-9 ja 1-sarjainen alakoulu,

       esiopetus 2 ryhmää, varhaiskasvatus 5 ryhmää


- Vaihtoehto  2: yhtenäiskoulu vuosiluokat 1-9 ja 2-sarjainen alakoulu,                    esiopetus 2 ryhmää, varhaiskasvatus 5 ryhmää

 


- Vaihtoehto  3: yhtenäiskoulu 5-9 ja 1-sarjainen alakoulu, esiopetus
     2 ryhmää, varhaiskasvatus 5 ryhmää

 


-Vaihtoehto 4: yläkolu vuosiluokat 7 – 9, esiopetus 2 ryhmää,

    varhaiskasvatus 5 ryhmää

 

 Kaikissa vaihtoehdoissa on huomiotu alueella olevat kirjasto- ja liikuntatilat. Liikuntatilat ovat tällä hetkellä toimivat ja niihin ei esitetä muutoksia. Kirjaston toimintaa varteen nykyiset tilat tulee peruskorjata tai rakentaa uudestaan.

 

 Nuorisotyötä varten alueella ei ole tällä hetkellä tiloja. Kaikissa rakentamisen vaihtoehdoissa tulee huomioida, että nuoristyön toimintaa varten alueella saadaan nuorisotyötä varten toimivat tilat monitoimijatalon tiloihin. Nuorisotyön tilatarve on noin 150 – 200 neliötä.

 

 

Vaikutusten/Lapsivaikutusten

ennakkoarviointi Mäntynummen alueen lapsivaikutusten arviointi

 

Lisätiedot sivistysjohtaja Juha – Pekka Lehmus, juha-pekka.lehmus@lohja.fi

 tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio@lohja.fi

 

Oheismateriaali - MYK vanhempainyhdistyksen kannanotto

 

Liite Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnitelma
Liite 1 Mäntynummen alueen väestöennuste 2022-2039
Liite 2 Kuntotutkimusraportti 23.5.2018
Liite 3 Mäntynummen koulu laskentaraportti, katon taipumat
Liite 4 Kustannusarvio 4.5.2023
Liite 5 Mäntynummen koulun ala-talon tutkimusraportti 3.5.2017
Liite 6 Purkusuunnitelma Mäntynummenkuja 15
Liite 7 Kuntoarvioraportti Mäntynummen-Linderin koulu 2007
Liite 8 Mäntynummen koulukeskus Putkistot (Inspecta)
Lapsivaikutusten arviointi raportti

 

Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösehdotus Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää tehdä kaupunginhallitukselle, sekä edelleen kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:

1. Mäntynummen yhtenäiskoulun ja Mäntynummen päiväkodin nykyiset tilat korvataan uusilla tiloilla. Alueelle rakennetaan nykyisen yhtenäiskoulun tilalle 586 paikkainen perusopetuksen yhtenäiskoulu ja 105 paikkainen päiväkoti ja 42 paikkaiset esiopetuksen tilat.

2. Mäntynummen alueen kouluverkkoon ja opetuksen järjestämiseen ei tehdä muutoksia.

3. Mäntynummen päiväkodin uusilla tiloilla korvataan Oravaisten päiväkodin nykyiset tilat. Oravaisten päiväkodin toiminta päättyy, kun Mäntynummen päiväkodin uudet tilat valmistuvat.

4. Alueen kirjasto- ja liikuntatilat säilytetään nykyisen mukaisina.

5. Alueelle rakennetaan nuorisotyön käyttöön toimivat tilat.

6. Hyväksyy Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnitelman ja hankkeen toteuttamisen vaihtoehdon 1. mukaisesti.

 

Vastaesitys 1 Keskustelun kuluessa lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan jäsen Jani Méling teki jäsenten Anne-Mari Vainion, sekä Mika Ruohosen kannattamana seuraavan vastaesityksen:

”Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää tehdä kaupunginhallitukselle, sekä edelleen kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:

1. Mäntynummen yhtenäiskoulun yläkoulun tilat (470 oppilasta) sekä mäntynummen päiväkodin nykyiset tilat (Päiväkoti 105 paikkaa ja 42 esiopetuspaikkaa) korvataan uusilla tiloilla. Tässä vaiheessa alakoulun oppilaat sijoitetaan tarvittaessa väistöön alueella oleviin alakouluihin.

2. Mäntynummen yhtenäiskoulun alakoulun tilat ratkaistaan Mäntynummen alueen kouluverkkotarkastelun yhteydessä.

3. Mäntynummen päiväkodin uusilla tiloilla korvataan Oravaisten päiväkodin nykyiset tilat. Oravaisten päiväkodin toiminta päättyy, kun Mäntynummen päiväkodin uudet tilat valmistuvat.

4. Alueen kirjasto- ja liikuntatilat säilytetään nykyisen mukaisina.

5. Alueelle rakennetaan nuorisotyön käyttöön toimivat tilat.

6. Hyväksyy Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnitelman ja hankkeen toteuttamisen vaihtoehdon 1. mukaisesti yläkoulun osalta ja tekee ratkaisun alakoulusta myöhemmin. Päiväkodin ja esiopetuksen sijainti ratkaistaan tarpeen mukaan.

 

Vastaesitys 2 Keskustelun kuluessa lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan jäsen Heidi Himmanen teki seuraavan vastaesityksen:

” Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää tehdä kaupunginhallitukselle, sekä edelleen kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:

1. Mäntynummen yhtenäiskoulun ja Mäntynummen päiväkodin nykyiset tilat korvataan uusilla tiloilla. Alueelle rakennetaan nykyisen yhtenäiskoulun tilalle 586 paikkainen perusopetuksen yhtenäiskoulu ja 105 paikkainen päiväkoti ja 42 paikkaiset esiopetuksen tilat.

2. Mäntynummen alueen kouluverkkoon ja opetuksen järjestämiseen ei tehdä muutoksia.

3. Mäntynummen päiväkodin uusilla tiloilla korvataan Oravaisten päiväkodin nykyiset tilat. Oravaisten päiväkodin toiminta päättyy, kun Mäntynummen päiväkodin uudet tilat valmistuvat.

4. Alueen kirjasto- ja liikuntatilat säilytetään nykyisen mukaisina. 5. Alueelle rakennetaan nuorisotyön käyttöön toimivat tilat.

6. Hyväksyy Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnitelman ja hankkeen toteuttamisen vaihtoehdon 1. mukaisesti.

7. Tilat suunnitellaan ja rakennetaan joustaviksi siten, että niitä voidaan hyödyntää myös kaksisarjaiselle alakoululle.

Jäsen Heidi Himmasen vastaesitys raukesi kannattamattomana.

 

Äänestys Puheenjohtajan esityksestä äänestys suoritettiin sähköisenä äänestyksenä siten, että esittelijän päätösesitystä kannattaneet äänestivät JAA ja Jani Melingin vastaesitystä kannattaneet EI.

JAA: 7 ääntä (Eskola Mika, Himmanen Heidi, Kinnunen Reeta, Linden Jouni, Niemimaa Juha, Piekka Tuija ja Ristaniemi Teija)
EI: 3 ääntä (Méling Jani, Ruohonen Mika ja Vainio Anne-Mari)

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta hyväksyi äänin 7-3 esittelijän päätösesityksen.

 

Päätös Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano kaupunginhallituksen esityslistalle

------------------------------------

 

Tekninen lautakunta 31.05.2023 § 70

 

 Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnittelua on jatkettu lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan aikaisemman päätöksen pohjalta.
Hankesuunnitelman valmistelussa on toteutettu väliraportti, joka on käsitelty lasten, nuorten ja perheiden lautakunnassa kesäkuussa 2022. Aikaisemmin valmistellun väliraportin pohjalta on valmisteltu lopullinen hankesuunnitelma, joka tuodaan kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

Hankesuunnittelussa on huomioitu alueen sivistyspalveluiden järjestäminen (varhaiskasvatus, perusopetus, nuorisopalvelut, kirjasto ja liikuntapalvelut). Nykyisten tilojen rakenteita koskeva selvitys tehtiin syksyllä 2021 (kuntokartoitus, investointitarve ja käyttökustannukset).

Hankesuunnittelmassa on kuvattu hankkeen toimintaympäristö ja aikaisempi päätöksenteko sekä esitellään varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen toimintaa ohjaavat periaatteet. Hankesuunnitelma on laadittu yhteistyössä teknisen toimen ja sivistystoimen kanssa.

Suunnitelman pohjana on ollut lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan hyväksymät kasvatuksen ja opetuksen järjestämisen vaihtoehdot Mäntynummen alueelle.

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta on kokouksessaan 16.05.2023 § 79 päättänyt tehdä kaupunginhallitukselle, sekä edelleen kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:

1. Mäntynummen yhtenäiskoulun ja Mäntynummen päiväkodin nykyiset tilat korvataan uusilla tiloilla. Alueelle rakennetaan nykyisen yhtenäiskoulun tilalle 586 paikkainen perusopetuksen yhtenäiskoulu ja 105 paikkainen päiväkoti ja 42 paikkaiset esiopetuksen tilat.

2. Mäntynummen alueen kouluverkkoon ja opetuksen järjestämiseen ei tehdä muutoksia.

3. Mäntynummen päiväkodin uusilla tiloilla korvataan Oravaisten päiväkodin nykyiset tilat. Oravaisten päiväkodin toiminta päättyy, kun Mäntynummen päiväkodin uudet tilat valmistuvat.

4. Alueen kirjasto- ja liikuntatilat säilytetään nykyisen mukaisina.

5. Alueelle rakennetaan nuorisotyön käyttöön toimivat tilat.

6. Hyväksyy Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnitelman ja hankkeen toteuttamisen vaihtoehdon 1. mukaisesti, niin että monitoimijatalossa tulee jatkossa olemaan yhtenäiskoulun vuosiluokat 1-9 ja 1-sarjainen alakoulu, esiopetus 2 ryhmää, varhaiskasvatus 5 ryhmää.

Olemassa olevan rakennuksen kaikille osille ei vielä ole olemassa sisäilmateknistä kuntoarviota. Kun kaikki kuntoarviot on saatu valmiiksi, on mahdollista arvioda purettavien ja peruskorjattavien osien määrä. Tämän jälkeen alkaa varsinainen suunnittelutyö, jossa hyödynnetään lukion käytöstä vapautuvat tilaelementit, sekä rakennuksen toiminnallisuuden kannalta ne osat olemassa olevasta rakennuksesta, jotka on mahdollista säästää tai peruskorjata tulevaa käyttöä varten. Rakennus tulee suunnitella monitoimijataloksi käyttäjien näkökulmasta, niin että tilat palvelevat kaikkia käyttäjäryhmiä mahdollisimman laajasti myös iltaisin ja viikonloppuisin.

 

Vaikutusten/Lapsivaikutusten

ennakkoarviointi Mäntynummen alueen lapsivaikutusten arviointi

 

Lisätiedot Tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio@lohja.fi

 

Oheismateriaali - MYK vanhempainyhdistyksen kannanotto

 

Liite 1 Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnitelma
Liite 1 Mäntynummen alueen väestöennuste 2022-2039
Liite 2 Kuntotutkimusraportti 23.5.2018
Liite 3 Mäntynummen koulu laskentaraportti, katon taipumat
Liite 4 Kustannusarvio 4.5.2023
Liite 5 Mäntynummen koulun ala-talon tutkimusraportti 3.5.2017
Liite 6 Purkusuunnitelma Mäntynummenkuja 15
Liite 7 Kuntoarvioraportti Mäntynummen-Linderin koulu 2007
Liite 8 Mäntynummen koulukeskus Putkistot (Inspecta)
Lapsivaikutusten arviointi raporttii 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että

1. Mäntynummen yhtenäiskoulun ja Mäntynummen päiväkodin nykyiset tilat korvataan hankesuunnitelman mukaisesti uusilla tiloilla, jotka koostuvat pääosin lukion käytöstä poistuvista tilaelementeistä. Alueelle rakennetaan nykyisen yhtenäiskoulun tilalle 586 paikkainen perusopetuksen yhtenäiskoulu ja 105 paikkainen päiväkoti ja 42 paikkaiset esiopetuksen tilat.

2. Mäntynummen päiväkodin uusilla tiloilla korvataan Oravaisten päiväkodin nykyiset tilat. Oravaisten päiväkodin toiminta päättyy, kun Mäntynummen päiväkodin uudet tilat valmistuvat.

3. Alueen liikuntatilat säilytetään nykyisen mukaisina ja kirjaston tilat sovitetaan tarkoituksen mukaisesti olemassa olevan laajuisina uuteen monitomijataloon.

4. Alueelle rakennetaan nuorisotyön käyttöön toimivat tilat monitoimijatalon yhteyteen.

5. Tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.

 

Tauko Tekninen lautakunta piti kokoustauon klo 18.25-18.32.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallitus

------------------------------------

 

 

Kaupunginhallitus 05.06.2023 § 227

 

 

Lisätiedot Tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio@lohja.fi

 

Oheismateriaali - MYK vanhempainyhdistyksen kannanotto

 

Liite Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnitelma
Liite 1 Mäntynummen alueen väestöennuste 2022-2039
Liite 2 Kuntotutkimusraportti 23.5.2018
Liite 3 Mäntynummen koulu laskentaraportti, katon taipumat
Liite 4 Kustannusarvio 4.5.2023
Liite 5 Mäntynummen koulun ala-talon tutkimusraportti 3.5.2017
Liite 6 Purkusuunnitelma Mäntynummenkuja 15
Liite 7 Kuntoarvioraportti Mäntynummen-Linderin koulu 2007
Liite 8 Mäntynummen koulukeskus Putkistot (Inspecta)
Lapsivaikutusten arviointi raporttii

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää että

1. Mäntynummen yhtenäiskoulun ja Mäntynummen päiväkodin nykyiset tilat korvataan hankesuunnitelman mukaisesti uusilla tiloilla, jotka koostuvat pääosin lukion käytöstä poistuvista tilaelementeistä. Alueelle rakennetaan nykyisen yhtenäiskoulun tilalle 586 paikkainen perusopetuksen yhtenäiskoulu ja 105 paikkainen päiväkoti ja 42 paikkaiset esiopetuksen tilat.

2. Mäntynummen päiväkodin uusilla tiloilla korvataan Oravaisten päiväkodin nykyiset tilat. Oravaisten päiväkodin toiminta päättyy, kun Mäntynummen päiväkodin uudet tilat valmistuvat.

3. Alueen liikuntatilat säilytetään nykyisen mukaisina ja kirjaston tilat sovitetaan tarkoituksen mukaisesti olemassa olevan laajuisina uuteen monitomijataloon.

4. Alueelle rakennetaan nuorisotyön käyttöön toimivat tilat monitoimijatalon yhteyteen.

 

Käsittely

 

Vastaesitys Keskustelun kuluessa kaupunginhallituksen varajäsen Lotta Paakkunainen teki kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtajan Hannele Maittilan ja kaupunginhallituksen jäsenen Laura Skaffarin kannattamana seuraavan vastaesityksen:

1. Mäntynummen yhtenäiskoulun ja Mäntynummen päiväkodin nykyiset tilat korvataan hankesuunnitelman mukaisesti uusilla tiloilla, jotka koostuvat pääosin lukion käytöstä poistuvista tilaelementeistä. Alueelle rakennetaan nykyisen yhtenäiskoulun tilalle 586 paikkainen perusopetuksen yhtenäiskoulu ja 105 paikkainen päiväkoti ja 42 paikkaiset esiopetuksen tilat.

2. Mäntynummen päiväkodin uusilla tiloilla korvataan Oravaisten päiväkodin nykyiset tilat. Oravaisten päiväkodin toiminta päättyy, kun Mäntynummen päiväkodin uudet tilat valmistuvat.

3. Kirjaston tilat sovitetaan tarkoituksen mukaisesti olemassa olevan laajuisina uuteen monitomijataloon.

4. Alueelle rakennetaan nuorisotyön käyttöön toimivat tilat monitoimijatalon yhteyteen.

5. Hankkeen jatkosuunnittelussa selvitetään liikuntatilojen riittävyys ja saavutettavuus. Selvityksen perusteella rakennetaan monitoimijataloon koulun ja alueen tarpeita vastaavat liikuntatilat.

Perustelut: alueella on vahva tarve sille, että monitoimijatalon sisällä olisi koko aluetta palveleva kuntosali. Nyt nuoriso ja alueen asukkaat käyvät Perttilän erittäin ahtaalla salilla.

 

Äänestys Kaupunginhallituksen puheenjohtaja totesi, että koska asiasta ei olla yksimielisiä, niin siitä on äänestettävä. Puheenjohtajan esityksestä suoritettiin sähköinen äänestys seuraavasti:
ne, jotka kannattavat pohjaesitystä äänestävät JAA;
ne, jotka kannattavat Paakkunaisen tekemää vastaesitystä äänestävät EI.

JAA: 8 ääntä (Saarinen Markku, Patinen Jussi, Saukkola Heli, Turunen Janne, Forsström Pirjo-Leena, Lackman Taina, Sundqvist Kaj, Sassi Jukka)

EI: 4 ääntä (Maittila Hannele, Aittakumpu Birgit, Skaffari Laura, Paakkunainen Lotta)

TYHJÄ: 1 ääni (Junnila Matti)

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano tiedoksi tekninen johtaja Moisio, sivistysjohtaja Lehmus

Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus kutsuttiin asiantuntijaksi kokoukseen klo 15.57. Juha-Pekka Lehmus poistui kokouksesta klo 16.08 ennen päätöksentekoa.

------------------------------------

 

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 23.11.2023 § 95

 

 Kaupunginhallitus on 5.6.2023 § 227 käsitellyt Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnitelmaa ja päättänyt seuraavaa:

1. Mäntynummen yhtenäiskoulun ja Mäntynummen päiväkodin nykyiset tilat korvataan hankesuunnitelman mukaisesti uusilla tiloilla, jotka koostuvat pääosin lukion käytöstä poistuvista tilaelementeistä. Alueelle rakennetaan nykyisen yhtenäiskoulun tilalle 586 paikkainen perusopetuksen yhtenäiskoulu ja 105 paikkainen päiväkoti ja 42 paikkaiset esiopetuksen tilat.

2. Mäntynummen päiväkodin uusilla tiloilla korvataan Oravaisten päiväkodin nykyiset tilat. Oravaisten päiväkodin toiminta päättyy, kun Mäntynummen päiväkodin uudet tilat valmistuvat.

3. Alueen liikuntatilat säilytetään nykyisen mukaisina ja kirjaston tilat sovitetaan tarkoituksen mukaisesti olemassa olevan laajuisina uuteen monitomijataloon.

4. Alueelle rakennetaan nuorisotyön käyttöön toimivat tilat monitoimijatalon yhteyteen.

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan alaisia toimintoja uudessa monitoimijatalossa ovat Mäntynummen kirjasto sekä Liikuntakeskuksen toiminta kouluajan ulkopuolisina aikoina liikuntahallissa.

Hankkeen suunnittelua on jatkettu syksyn 2023 aikana mm. tilaratkaisuilla ja tilaohjelman laadinnalla. Päivitetty hankesuunnitelma on tarkoitus tuoda päätöksentekoon talven 2024 aikana.

 

Vaikutusten/Lapsivaikutusten

ennakkoarviointi Mäntynummen alueen lapsivaikutusten arviointi

 

Lisätiedot Hallintopäällikkö Jarkko Lämsä, jarkko.lamsa@lohja.fi

 

Oheismateriaali Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnitelma
Liite 1 Mäntynummen alueen väestöennuste 2022-2039
Liite 2 Kuntotutkimusraportti 23.5.2018
Liite 3 Mäntynummen koulu laskentaraportti, katon taipumat
Liite 4 Kustannusarvio 4.5.2023
Liite 5 Mäntynummen koulun ala-talon tutkimusraportti 3.5.2017
Liite 6 Purkusuunnitelma Mäntynummenkuja 15
Liite 7 Kuntoarvioraportti Mäntynummen-Linderin koulu 2007
Liite 8 Mäntynummen koulukeskus Putkistot (Inspecta)
Lapsivaikutusten arviointi raportti
MYK vanhempainyhdistyksen kannanotto

 

Esittelijä Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Lonkainen Merja

 

Päätösehdotus Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päättää merkitä tiedoksi Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnitelman ja hankkeen valmistelutilanteen.

 

Päätös Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päätti esityksen mukaan.

------------------------------------