Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityslautakunta
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 175


 

Otto-oikeuden käyttäminen viranhaltijapäätöksiin

 

 

 

Kaupunkikehityslautakunta 12.12.2023 § 175

 

 Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

Kaupungin hallintosäännön 34 §:n mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä.

Otto-oikeutta ei ole niihin päätöksiin, jotka on kuntalain 92 §:ssä rajattu otto-oikeuden ulkopuolelle. Näitä ovat lain tai asetuksen mukaiset lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevat asiat.

Kaupungin hallintosäännön 35 §:n mukaan lautakunnan jaoston ja lautakunnan alaisen viranhaltijan on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kaupunginhallitus tai lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan. Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkas-tamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään sähköisesti kaupunginhallituksen ja lautakunnan määräämille henkilöille. Kaupunginhallitus tai lautakunta voi erikseen tehdä päätöksen siitä, millaisia viranhaltijapäätöksiä tai alemman toimielimen päätöksiä ei tarvitse ilmoittaa mahdollisen otto-oikeuden käyttöä varten.

Kaupunkikehityslautakunnalle esitellään kaupunkirakenne-toimialan kaupunkikehitys tulosaluetta koskevat viranhaltijapäätökset sekä kaupunkirakennejohtajan viranhaltijapäätökset ajalta 15.11.-5.12.2023. Kaupunkirakennejohtajan päätökset tulevat lautakunnalle vain tiedoksi, sillä hallintosäännön 18 §:n mukaan toimiala-johtaja toimii kaupunginhallituksen ja kaupunginjohtajan alaisuudessa.

Dynasty-järjestelmään tehdyt päätökset:
Maankäyttö ja logistiikkapalvelut yksikön päällikön päätökset §§ 59-63
Elinkeinopalvelut yksikön päällikön päätökset § 4
Kaupunginarkkitehdin päätökset §§ 11-13
Kaavoituspäällikön päätökset § 17
Kaupungingeodeetin päätökset §§ 61-62
Maankäyttöinsinöörin päätökset §§ 62-64

Cloudia-järjestelmään tehdyissä hankintapäätöksissä otto-oikeusaika on 14 vrk julkaisusta, muissa viranhaltijapäätöksissä 21 vrk. Viranhaltija-
päätökset sekä Cloudia-järjestelmässä tehdyt hankintapäätökset ovat luettavissa luottamushenkilöportaalissa. Kaupunginhallitus, lautakunnan puheenjohtaja tai toimialajohtaja eivät ole käyttäneet otto-oikeutta esiteltäviin pykäliin.
 

Lisätiedot Hallintoasiantuntija Päivi Kesälä, paivi.kesala@lohja.fi

 

Oheismateriaali - viranhaltijapäätökset

 

Esittelijä Kaupunkikehitysjohtaja Puistosalo Pekka

 

Päätösehdotus Kaupunkikehityslautakunta päättää merkitä esitetyt viranhaltijoiden päätökset tiedoksi ja toteaa, ettei lautakunta käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.

 

Päätös Kaupunkikehityslautakunta päätti esityksen mukaan.

------------------------------------