Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityslautakunta
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 169


 

Talousarvion ja tavoitteiden toteutuminen

 

872/02.02.00/2022

 

Kaupunkikehityslautakunta 12.12.2023 § 169

 

 Kaupunkirakenne -toimiala laatii kuukausittain talouskatsauksen, jossa seurataan kunkin toimielimen talousarvion euromääräistä toteumaa. Talouskatsauksen ja säännöllisen seurannan avulla on mahdollista arvioida toteutuman kehitystä suhteessa talousarvioon sekä tehdä mahdollisesti tarvittavia korjausliikkeitä talousarviossa pysymiseksi.

 

 Kaupunkikehityksen tammi-marraskuun 2023 toimintakatteen toteuma ulkoisten ja sisäisten erien osalta (tilanne 29.11.2023) on 72,4 % eli  19,2 %-yksikköä alle tasaisen käytön. Marraskuun tasaisen tahdin mukainen prosentti on 91,6 %. Toimintakate on noin 3,1 milj. euroa enemmän kuin vastaavaan aikaan vuonna 2022.

Kaupunkikehityksen tammi-marraskuun ulkoisten ja sisäisten toimintatuottojen toteuma on 114,2 % ja toimintakulujen 90,5 %. Huomioitavaa, että marraskuun kirjaukset ajanjaksoon nähden vielä kesken.

 

 Kaupunkikehityksen tuloslaskelma 1.1.2023 - 29.11.2023 (ulk. + sis.):

 

 Toimintakulut (ulk. + sis.) 

 

 Toimintatuotot ovat reilusti ylittyneet arvioidusta, johtuen kiinteistö ja kartastopalveluille tuloutuneista maa- ja vesialueiden vuokrista. Muutoin kokonaisuuteen edelleen vaikuttaa KATTI-hankkeen tuki ja Logistiikkapalveluiden kesäkuussa saama ELY-keskuksen tuki. 

Henkilöstökulut edelleen alle arvion rekrytointihaasteiden vuoksi, erityisesti kiinteistö ja kartastopalveluissa. Marraskuussa on panostettu matkailun osalta ulkomainontaan sekä rekvisiittaan (mm. materiaalit ja koneiden vuokrat). Palvelujen ostoissa näkyy myös KATTI-hankkeen osalta muille kunnille tehdyt kuntaosuuksien maksatukset.

Kuljetuspalvelut ylittyneet ajanjaksoon nähden (yhdessä laskussa laskutettu myös vuotta 2024, toukokuussa tulee tasauslasku).

Kaupunkikehityksen kustannuspaikkojen (toimintojen) toimintakatteiden toteumaprosentit: (ulk. + sis.)

 

 

Lisätiedot Hallintopäällikkö Maria Pernu, maria.pernu@lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunkikehitysjohtaja Puistosalo Pekka

 

Päätösehdotus Kaupunkikehityslautakunta päättää merkitä talousarvion toteutumisen tiedoksi.

 

Päätös Kaupunkikehityslautakunta päätti esityksen mukaan.

------------------------------------