Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.12.2023/Pykälä 160


 

Kuntalaisaloite: Korotettu suojatie Karnaistenkadun sekä Laiturikadun risteykseen

 

452/08.00.00/2023

 

Tekninen lautakunta 08.11.2023 § 154

 

 Michael Fagerberg (suostumus nimen julkaisuun) esittää 28.9.2023 saapuneessa aloitteessa seuraavaa:

”Karnaistenkadun sekä Laiturinkadun risteys on yksi Lohjan vilkkaimista kulkureiteistä Aurlahteen. Ajonopeudet Karnaistenkadulla osuudella Multapäänkatu - Postikatu nousevat usein todella korkeiksi, ja tällä osuudella on 12 kiinteistö mistä on ajokulku Karnaistenkadulle.

Kyseisessä risteyksessä Karnaistenkatu tekee loivan mutkan sekä laskeutuu pohjoiseen mentäessä alaspäin. Tämä vaikeuttaa suuresti pihalta kadulle ajoa, kun kadulla ajetaan suurilla nopeuksilla, myöskin noustaessa Aurlahdesta yli Karnaistenkadun näkyvyys on todella rajoitettu.

Karnaistenkadulla on kaksi korotettua suojatietä, Postikadun sekä Immonkadun risteyksessä. Jostain syystä Karnaistenkadun sekä Laiturikadun risteyksessä ei, vaikkakin todella moni käyttää juuri tätä reittiä mennessään alas rantaan.

Ehdotan että kyseiseen risteykseen rakennetaan korotettu suojatie sen takia että ajonopeudet saadaan alaspäin sekä myös Aurlahteen turvallinen reitti.”

Aloite on talousarviovaikutteinen.

Teknisen toimen selvitys:
Karnaistenkatu on ydinkeskustan ohittava kokoojakatu, jonka ajoradan le­veys on n. 7,5 m ja erillisen kevyen liikenteen väylän leveys on n. 3,0 m. Mul­ta­pään­ka­dun ja Aurlahdenkadun välisellä osuudella on suojatieylityksiä yh­teen­sä 3 kpl (Multapäänkadun, Laiturikadun ja Aurlahdenkadun liit­ty­mis­sä). Ka­dun­var­ren asutus on omakotitaloja ja kerrostaloja.

Karnaistenkadulla tehtiin kattava liikennetutkimus 19.9 - 27.9.2022. Tut­ki­muk­ses­sa selvitettiin 24/7 periaatteella ajoneuvojen määrä, ajo­neu­vo­jen tyypit (ke­vy­et/ras­kaat), nopeudet ja vuorokausivaihtelut.
Tutkimuksesta saadun yhteenvedon perusteella Karnaistenkadun kes­ki­mää­räi­nen vuorokausiliikenne KVL on n. 2100 ajon/vrk, josta raskaiden ajo­neu­vo­jen osuus oli n. 1 %.
Sallitun nopeusrajoituksen (40 km/h) ylitti mittausajankohdan liikenteestä 28 % Virkkalan suuntaan ajavista ja 45 % Lohjan keskustan suuntaan ajavista. Selviä nopeusrajoituksen ylityksiä (yli 10 km/h) oli vastaavilla ajosuunnilla 2 ja 4 %. Verrattuna edelliseen tutkimukseen vuonna 2017, olivat liikennemäärät nousseet noin 200 ajon./vrk ja nopeustasot merkittävästi. 

 

 Kohteen liikenneturvallisuutta on syytä parantaa tekemällä liikenneturvallisuuden parantamissuunnitelma. Se voi olla esim. korotettu liittymäalue, näkemien parantaminen tai muita liikenneturvallisuutta edistäviä toimenpiteitä.

 

Lisätiedot kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen@lohja.fi

 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää,

1. että Karnaistenkadun ja Laiturinkadun risteyksestä laaditaan vuoden 2024 aikana liikenneturvallisuuden parantamisuunnitelma;

2. esittää aloitteen kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallitus

------------------------------------

 

 

Kaupunginhallitus 20.11.2023 § 424

 

Lisätiedot kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen@lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. merkitä tiedoksi teknisen toimen selvityksen;

2. esittää aloitteen kaupunginvaltuustolle loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginvaltuusto

------------------------------------

 

Kaupunginvaltuusto 13.12.2023 § 160

 

 

Lisätiedot kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen@lohja.fi

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano ote aloitteen tekijä
tiedoksi kaupunkitekniikkapäällikkö Lötjönen
merkitään aloiteluetteloon

------------------------------------