Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunnan suomenkielinen jaosto
Pöytäkirja 07.12.2023/Pykälä 5


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

 

Sivistyslautakunnan suomenkielinen jaosto 07.12.2023 § 5 

 

 Hallintosäännön 134 §:n mukaan avattuaan kokouksen puheenjohtaja toteaa läsnä olevat sekä onko kokous laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen. Toimielimen kokous on laillinen, jos se on toimielimen tai puheenjohtajan päättämänä kokousaikana (hallintosääntö § 125). Toimielimen kokous on päätösvaltainen, kun läsnä on vähintään puolet toimielimen jäsenistä tai varajäsenistä.

 

Esittelijä Perusopetusjohtaja Saarniniemi Liisa

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunnan suomenkielinen jaosto toteaa, että kokous on laillinen ja päätösvaltainen.

 

Päätös Sivistyslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti esityksen mukaan.

------------------------------------