Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 20.03.2024/Pykälä 29

Tarkastuslautakunnan tukipalvelujen hankinta

Arviointikertomuksen  valmistelu

91/00.03.00/2024
176/02.08.00/2023

Tarkastuslautakunta 24.01.2024 § 4

 Ulkoisen tarkastuksen tehtävien osalta on päätetty käyttää arviointikertomusdokumentin luonnissa ulkopuolisen tukipalvelua. BDO:n voimassa oleva sopimus mahdollistaa lisätöiden, joihin tarkastuslautakunnan tukipalvelujen hankintakin voidaan lukea, hankinnan BDO Oy:ltä.

Toimeksiannon suorittamisen tarkempi aikataulu sovitaan yhdessä. Toimeksiannon suorittaminen edellyttää, että tilinpäätös on käytettävissä viimeistään huhtikuun alussa.

Lohjan kaupunki on päättänyt hankkia tarkastuslautakunnan tukipalvelu BDO Oy:ltä (talousjohtajan vhp § 80/2023).

Toimeksiannon suorittamisen tarkempi aikataulu sovitaan yhdessä.

Lisätiedot talousjohtaja, Raija Lindroos, raija.lindroos@lohja.fi

Oheismateriaali talousjohtajan vhp § 80/2023, tarjous Lohja arviointi

Esittelijä Puheenjohtaja

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta merkitsee tiedoksi tukipalvelujen suorittamisesta sovitut asiat.

Päätös Tarkastuslautakunta merkitsi tiedoksi tukipalvelujen suorittamisesta sovituista asioista.
- Tarkastuslautakunta toimittaa Markus Kaarteelle viime ja edellisen vuoden arviointikertomukset ja Wordversion
- Haastatteluaineiston, kevään kokousaikataulun ja vuosiaikataulun
- Lautakuntakohtaiset tilinpäätökset  tilinpäätöskäsittelyn jälkeen tiedot
- Markus Kaarre lupasi toimittaa arviointikertomuksen luonnoksen Tarkastuslautakunnalle kokousta edeltävään puheenjohtajapalaveriin

 Markus Kaarre osallistui kokoukseen etänä klo 12:03-13:05

 Paul Packalén saapui kokoukseen klo 12.14

------------------------------------

Tarkastuslautakunta 28.02.2024 § 15

 Bdo Oy:ltä hankittavaan tarkastuslautakunnan Arviointikertomuksen laadinnan tukipalveluun liittyen, Bdo:lle on toimitettu edellisen vuoden arviointikertomuksen Word-versio pohjaksi ja tarkastuslautakunnan haastattelujen oheismateriaalit vuodelta 2023. Bdo:n Markus Kaarteelta on pyydetty tähän kokoukseen alustava suunnitelma miten ja missä aikataulussa tarkastuslautakunta saa arviointikertomuksen kommentoitavakseen.

Lisätiedot tarkastuslautakunnan sihteeri Ulla Långström, ext-ulla.langstrom@lohja.fi

Esittelijä Puheenjohtaja

Päätösesitys Tarkastuslautakunta merkitsee saadun suunnitelman tiedoksi.

Päätös Tarkastuslautakunta merkitsi saadun suunnitelman tiedoksi. Bdo:n tukipalvelujen asiantuntija pyydetään tarvittaessa kokouksiin.

 BDO Oy:n Markus Kaarre liittyi kokoukseen etänä klo 13.37 ja poistui 14.15

Tarkastuslautakunta piti kokoustauon klo 14.15-14.27.

Täytäntöönpano Tiedoksi Markus Kaarre, BDO Oy

------------------------------------

Tarkastuslautakunta 20.03.2024 § 29

 Tarkastuslautakunnalle ja BDO Oy:n Markus Kaarteelle on toimitettu Arviointikertomuksen valmistelua varten lautakunnissa käsitellyt toimintakertomukset.

Oheismateriaali 

Esittelijä Puheenjohtaja

Päätösoikeusperuste Hallintosääntö §70

Päätösesitys Tarkastuslautakunta keskustelee arviointikertomuksesta ja toteaa valmistelutilanteen.

Päätös Tarkastuslautakunta keskusteli arviointikertomuksesta ja totesi valmistelutilanteen.

BDO Oy:n Markus Kaarretta pyydetään haastattelemaan seuraavia viranhaltijoita: talousjohtaja, kaupunginjohtaja, tekninen johtaja, henkilöstöjohtaja, sivistysjohtaja ja kaupunkirakennejohtaja.

Täytäntöönpano haastattelut BDO Oy, Markus Kaarre

 tiedoksi: talousjohtaja, kaupunginjohtaja, tekninen johtaja, henkilöstöjohtaja, sivistysjohtaja ja kaupunkirakennejohtaja