Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 24.04.2024/Pykälä 33


 

Pöytäkirjan tarkastus

 

 

Tarkastuslautakunta 24.04.2024 § 33

 

 Pöytäkirjan pitämisestä ja tarkastamisesta määrätään hallintosäännön
147 §:ssä.

Pöytäkirjan pitämisestä ja tarkastamisesta määrätään hallintosäännön
147 §:ssä.

Tarkastuslautakunta on päättänyt 23.9.2021 § 55, että pöytäkirjan tarkastaa yksi kussakin kokouksessa valittu tarkastaja. Tarkastus suoritetaan viimeistään kokousta seuraavana tiistaina. Pöytäkirja lähetetään sähköisesti puheenjohtajan hyväksyttäväksi ja pöytäkirjantarkastajan tarkastettavaksi ja molempien allekirjoitettavaksi.

Jos puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä ovat eri mieltä kokouksen kulusta, pöytäkirja laaditaan puheenjohtajan näkemyksen mukaan. Mikäli tarkastaja ja puheenjohtaja taikka tarkastajat keskenään ovat erimielisiä pöytäkirjan sisällöstä, pöytäkirja tarkastetaan erimielisyyttä koskevilta osin toimielimen seuraavassa kokouksessa

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tämän pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan toimielimen jäsen Jarmo Malinen .

 

Päätös Tämän pöytäkirjan tarkastajaksi valittiin tarkastuslautakunnan jäsen Jarmo Malinen .

------------------------------------