Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 10.01.2024/Pykälä 11


 

Taimiston tekojääselvitys

 

1210/12.04.02/2022

 

Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 23.05.2023 § 34

 

Lohjan Liikuntaohjelma 2025:ssa on yhtenä tavoitteena, että perinteisten talviliikuntamuotojen (hiihto & luistelu) harrastaminen on mahdollista 
Lohjalla tulevaisuudessakin. Luisteluharrastamisen turvaamiseksi on yhdeksi toimenpiteeksi päätetty, että Taimiston liikuntapuistoon rakennetaan tekojää. Taimiston liikuntapuiston ns. III vaiheeseen suunnitellaan lisäksi toteutettavaksi ulkotekojää sekä koko aluetta palveleva huoltorakennus. 

 

Lohjan kaupunginvaltuuston tammikuussa 2020 hyväksymässä Taimiston hankesuunnitelmassa asfalttikentän/tekojään kooksi määriteltiin 65 m x 61 m eli 3965 neliötä. Jäädytetyn ajan (joulukuun alku – maaliskuun puoliväli) ulkopuolella alueella olisi mahdollista harrastaa mm. salibandyä, koripalloa ja rullakiekkoa. Lisäksi asfalttialue mahdollistaisi liikennepuiston sekä irtokalusteilla toteutettavat parkour- ja skeittiradat. 

 

Oheisessa Lohjan kaupungin FCG Groupilta tilaamassa tekojääselvityksessä (liite 1) tutkittiin kahden eri kokoisen (3.100 m2 ja 5.000 m2) elinkaarikustannuksia. Pienemmän tekojään investointikustannukset ovat 2,3 m€ ja suuremman tekojään 2,9 m€. Molempiin vaihtoehtoihin sisältyy 245 m2:n huoltorakennus. Isompi tekojää on kooltaan 1900 m2 eli 61 % suurempi kuin pienempi tekojää. Investointikustannuksiltaan isompi tekojää on kuitenkin vain 26 % kalliimpi kuin pienempi tekojää. Samoin vuotuisissa ylläpitokuluissa suurempi tekojää on vain 26 % kalliimpi kuin pienempi tekojää (114.000 €/144.000 €). Suurempi tekojää mahdollistaa myös huomattavasti monipuolisemman liikuntakäytön. Ison tekojään keskelle voidaan sijoittaa Rauman esimerkin mukaisesti riittävän kokoinen (ei tarvitse olla 30 m x  60 m) jääkiekkokaukalo jolloin muu jääalue on vapaan luistelun käytössä. Keskelle sijoitettava kaukalo mahdollistaa myös jääalueen ulkolaitaa kiertävän matkaluisteluradan. Edellä esitetyn takia suunnittelua tulisikin jatkaa suuremman vaihtoehdon pohjalta siitä huolimatta, että suuremman vaihtoehdon toteutusaikataulu on pidempi. Kunnossapidon kannalta tekojää tarkoittaisi yhden kentänhoitajan lisärekrytointia Lohjan Liikuntakeskus Oy:lle, ellei samalla päätettäisi luopua osasta luonnonjääkenttiä. 

 

Suunnitelmassa mainitun huoltorakennuksen suunnittelua sen sijaan nopeuttaa luonnoksen (liite 2) pohjalta ja varata Lohjan kaupungin investointiohjelmaan mahdollisimman nopeasti sille määrärahat ja toteuttaa se ennen tekojäätä. Tällä hetkellä Taimiston väliaikainen huoltorakennus ja Bajamajat eivät vastaa liikuntapuiston muuta tasoa eivätkä riitä kasvavien kävijämäärien tarpeisiin.  Suunnitelmaan tulisi sisällyttää jäähdytysjärjestelmäkontin integrointi huoltorakennuksen yhteyteen arkkitehtuurisesti soveltuvalla tavalla.   

 

 

 

Liite 1. Taimiston liikuntapuisto – Ulkotekojääselvitys

 2. Taimisto huolto ja pukutilarakennus

 

Esittelijä Toimitusjohtaja Vienonen Jukka

 

Päätösehdotus Hallitus päättää

1. Esittää Lohjan kaupungin tekniselle lautakunnalle,

a) että Taimiston tekojään suunnittelua jatkettaisiin laajemman vaihtoehdon (5000 m2) pohjalta.
b) että Taimiston huoltorakennuksen suunnittelua nopeutettaisiin ja että sille varattaisiin kaupungin investointiohjelmaan määrärahat ja se toteutettaisiin jo ennen tekojäätä.

2) tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa

 

Päätös Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Ote tekniselle lautakunnalle

------------------------------------

 

Tekninen lautakunta 31.05.2023 § 76

 

 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus on käsitellyt laadittua tekojääselvitystä 23.5.2023 ja esittänyt, että Taimiston tekojään suunnittelua jatkettaisiin laa-jemman vaihtoehdon (5000 m²) pohjalta. Lisäksi Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus esitti Taimiston huoltorakennuksen suunnittelun nopeuttamista ja että sille varattaisiin kaupungin investointiohjelmaan määrärahat ja se toteutettaisiin jo ennen tekojäätä.

Vuoden 2023 talousarvion investointiosassa on varattu 1,9 milj. €:n määrä-rahaesitys suunnitelmavuodelle 2024. Vaadittava lisärahoitus on tekojäälle 1,0 milj. € ja huoltorakennukselle 1,0 milj. €.

Aikataulullisesti nopeimmillaan huoltorakennuksen toteutus olisi v. 2024 ja tekojääalueen toteutus olisi huoltorakennuksen valmistuttua v. 2025.

 

Lisätiedot Kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Taimisto yleiskartta
- Taimisto huolto ja pukutilarakennus

 

Liite 2 Taimiston liikuntapuisto - Ulkotekojääselvitys

 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että Taimiston tekojää suunnitellaan toteutettavaksi laajemman n. 5000 m² pohjalta, sekä tulevien vuosien talousarvioon varataan määräraha sekä huoltorakennukselle että tekojäälle.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallitus

------------------------------------

 

 

Kaupunginhallitus 19.06.2023 § 254

 

 

Lisätiedot Kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Taimisto yleiskartta
- Taimisto huolto ja pukutilarakennus

 

Liite 2 Taimiston liikuntapuisto - Ulkotekojääselvitys

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun. Taimiston liikuntapuiston huoltorakennuksen osalta asiaan palataan talousarvion 2024 laatimisen yhteydessä.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus

------------------------------------

 

Tekninen lautakunta 10.01.2024 § 11

 

 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus on antanut 18.12.2023 lausunnon Lohjan jäähallin sijaintipaikkaan ja Taimiston tekojäähankkeeseen.

Lausunnon perusteluosassa LLK:n hallitus toteaa mm. seuraavaa: ”Tekojää ei ole missään mielessä riippuvainen jäähallin kohtalosta tai sijoituspaikasta. Tekojäällä ja jäähallilla on eri käyttäjäryhmät. Jäähalli on nykyisellään ja tulisi myös jatkossa olemaan organisoidun liikunnan suorituspaikka. Jäähallin parhaat käyttöajat varataan seuratoiminnalle ja spontaanille liikunnalle jää käyttöön vain satunnaisia yleisöluisteluvuoroja. Tekojään on tarkoitus toimia kaiken kansan spontaanin liikunnan suorituspaikkana, johon ei tarvitse varata vuoroaikoja. Päiväaikaan tekojää toimii jäähallin tapaan koululiikunnan suorituspaikkana.”

Lausuntonaan LLK:n hallitus päätti seuraavaa:” Taimiston tekojään suunnittelua tulee jatkaa välittömästi, koska tekojää on tarkoitettu eri käyttäjäryhmälle kuin jäähalli.”

Vuoden 2024 talousarvion investointiosaan on varattu 1,0 milj. € Taimiston liikuntapuiston huoltorakennuksen toteuttaminen ja suunnitelmavuodelle 2025 on esitetty 2,9 milj. €:n määräraha tekojään toteuttamiselle. Tekojään suunnittelu on tarkoitus toteuttaa vuoden 2024 aikana ja toteutus aloitetaan huoltorakennuksen valmistuttua. Taimiston tekojää korvaa valmistuttuaan Aurlahden rantakentän jäädytetyn luistelualueen.

 

Lisätiedot Kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Taimisto yleiskartta
- Taimisto huolto- ja pukutilarakennuksen luonnokset
- LLK:n hallituksen lausunto 18.12.2023
- huoltorakennuksen ja tekojään yleisaikataulu

 

Liite Taimiston liikuntapuisto - Ulkotekojääselvitys

 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että

1. esittelytekstissä kuvattu Lohjan Liikuntakeskuksen selvitys käyttäjäprofiileista hyväksytään ja Taimiston tekojään toteutusta jatketaan esittelytekstissä kuvatun käyttäjäprofiilin perusteella,

2. Taimiston tekojää suunnitellaan toteutettavaksi laajemman n. 5000 m² pohjalta,

3. vuoden 2025 talousarvioon varataan tarvittava määräraha tekojään toteuttamiseen.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallitus, Lohjan Liikuntakeskus

------------------------------------