Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 10.01.2024/Pykälä 14


 

Aloite koulutilojen maksuttomuudesta lohjalaisille voittoa tavoittelemattomille yhdistyksille ja järjestöille

 

174/02.05.00/2023

 

Tekninen lautakunta 10.01.2024 § 14

 

 Alueiden johtokunta esittää 20.3.2023 saapuneessa aloitteessa seuraavaa:

”Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta teki 15.12.2022 päätöksen koulutiloista perittävistä vuokrista 1.1.2023 alkaen. Lohjan kaupungin hallitus hyväksyi nämä uudet käyttöönotettavat maksut 9.1.2023.

Tämä kaupungin päätös vaikeuttaa alueiden voittoa tavoittelemattomien yhdistysten mahdollisuuksiin tarjota alueen eri-ikäisille ihmisille, lapsista aikuisiin, ja etenkin haavoittuvassa asemassa oleville ikääntyneille ja yksinäisille ihmisille kohtaamis- ja harrastuspaikkoja lähellä koteja. Järjestöjen ja yhdistyksien toiminta on tärkeää kaupungin Hyte-toimintaa täydentävää palvelua. Yhdistyksien toiminta lisää kuntalaisten osallisuutta ja kolmannen sektorin tavoitteellinen työ tukee kaupungin strategisten tavoitteiden saavuttamista sekä edistää Lohjan vetovoimaa. Eli yhdistyksen toiminnalla on merkitystä ihmisten hyvinvointiin, jonka koemme tärkeäksi.

Me täällä kylillä nyt kamppailemme alueidemme yhdistysten mahdollisuuksista jatkaa toimintaamme. Tilanne on nurinkurinen, koska meillä on kouluja, jotka ovat suuren osan ajasta tyhjillään. Lohjalaiset yhdistykset työskentelevät ja ylläpitävät alueidensa elinvoimaa, yhteisöllisyyttä sekä hyvinvointia. Asukkaiden näkökulmasta katsoen koulujen tulisi tarjota asukkailleen tiloja elinikäistä oppimista varten sekä kohtaamispaikkoja sosiaalisen hyvinvoinnin lisäämiseksi. Lohjalla on vähän toimivia ja edullisia tiloja, joita järjestöt, yhdistykset ja seurat voisivat käyttää kokoontumistiloinaan. Osallistava ja tavoitteellinen kolmannen sektorin työ tukee kaupungin strategisten tavoitteiden saavuttamista sekä edistää Lohjan vetovoimaa.

Alueiden johtokunta esittää aloitteenaan, että Lohjan kaupunginhallitus ja Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta tekevät päätöksen koulutilojen maksuttomuudesta lohjalaisille voittoa tavoittelemattomille yhdistyksille ja järjestöille.”

Kaupunkiin on valmistunut muutamien viimeksi kuluneiden vuosien aikana ns. monitoimijataloja, joiden on ajateltu palvelevan kuntalaisia, sekä eri järjestöjä ja yhdistyksiä. Erityisesti näistä uusista rakennuksista löytyy monenlaiseen käyttöön ja tilanteeseen sopivia tiloja. Nämä uudet rakennukset on toteutettu esteettöminä ja suunnittelussa on pyritty huomioimaan eri käyttäjäryhmät.

On ymmärrettävää, että erityisesti voittoa tavoittelemattomien yhdistysten näkökulmasta tilanne näyttäytyy nurinkurisena, koska Lohjan kaupungilla on myös kouluja, jotka ovat suuren osan ajasta tyhjillään. Kaupungin kaikkien tilojen ylläpidosta aiheutuu kustannuksia, jotka jyvitetään käyttäjille tilavuokrina. Tilavuokrat taas määräytyvät käytetyn tilan ja kohteen mukaan, eli ne pohjautuvat ko. rakennuksen ylläpidosta ja käyttökuluista muodostuviin kustannuksiin. Kuntalaisten, eri järjestöjen sekä toimijoiden tasapuolisen kohtelun vuoksi, käytettävästä tilasta tulee periä käyttäjiltä sama maksu riippumatta siitä kuka tilan käyttäjä on. Tilojen käyttäjät voivat vapaasti hakea avustusta toimintansa kannalta tarpeellisien tilojen vuokriin eri tahoilta, myös kaupungilta. Tilojen tehokas käyttö on edellytys sille, että tilakustannukset voidaan pitää maltillisina. Lyhytaikaisille ja ns. kertaluontoisille tilojen käyttökerroille on tarkoitus valmistella erillinen hintalista.

 

Lisätiedot Tilapäällikkö Matti Peltonen, matti.peltonen@lohja.fi , tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio@lohja.fi

 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että

1. kaikkien käyttäjien tilavuokrauksessa ja tilojen hinnoittelussa noudatetaan samoja periaatteita, jolloin toteutuu myös kaikkien toimijoiden, yhdistysten ja järjestöjen tasapuolinen kohtelu,

2. tilakeskus valmistelee lyhytaikaisille ja kertaluontoisille tilojen käyttökerroille erillisen hintalistan, joka tuodaan päättäjille hyväksyttäväksi.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallitus

------------------------------------