Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 10.01.2024/Pykälä 15


 

Valtuustoaloite Lohjalle matalan kynnyksen kulttuuri- ja järjestötilat

 

121/12.03.00/2023

 

Kaupunginvaltuusto 15.02.2023 § 16

 

 Valtuutettu Birgit Aittakumpu Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puolesta  esitti seuraavan aloitteen, jonka lisäksi olivat allekirjoittaneet Vihreiden valtuustoryhmän valtuutetut Laura Skaffari, Anna Mustalahti, Risto Murto ja varavaltuutetut Päivi Kellokoski ja Hannu-Pekka Poikonen, Meidän Lohjan -valtuustoryhmän valtuutetut Ana Maria Gutierrez Sorainen ja Katariina Nousiainen, Sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän valtuutetut Leena Saari, Marika Heinonen, Satu Nybäck ja Jukka Peippo, Keskustan valtuustoryhmän valtuutetut Päivi Alanne ja Hilkka Hyrkkö sekä Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmän valtuutettu Heidi Himmanen:

”Lohjalla on tarve kokoontumistiloista eri järjestöille. Järjestöille tarvitaan matalan kynnyksen ja esteettömän pääsyn tilat. Lohjalla on vahva kolmannen sektorin rooli, mutta toimivista tiloista järjestöille on pula. Toimivat ja edulliset/maksuttomat toimitilat ovat järjestötoiminnan yksi perusedellytys. Lisäksi toimivat ja saavutettavat tilat edistävät alueen asukkaiden osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja syrjäytymisen ehkäisyä. Tilanne Lohjalla on tällä hetkellä, että tiloja ei ole saatavilla ja jos on, niin ne ovat liian kalliita. Lohjan strategian mukaisesti tahtotilamme on luoda mahdollisuuksia osallisuudelle, niin kuntalaisten kuin järjestöjenkin. Strategiaan on kirjattu, että yhdessä menestystä rakentaen kehitymme ja uudistumme yhteistyössä kuntalaisten, yhdistysten, yritysten ja järjestöjen kanssa. Samalla vahvistamme lohjalaisuuden identiteettiä ja menestystarinaa. Vasemmiston valtuustoryhmä esittää, että Lohjan kaupunki aloittaa selvittämään tiloja matalan kynnyksen kulttuuri- ja järjestötilojen perustamiseksi. Selvitystyössä tulee osallistaa ja kuulla kulttuuri- ja järjestötoimijoita heidän tilatarpeistaan.”

 

Lisätiedot hallintojohtaja, Sanna Lundström, sanna.lundstrom@lohja.fi

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää     

1. merkitä aloitteen saapuneeksi; sekä  

2. lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.s

 

Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano johdon assistentti Alatalo
merkitän aloiteluetteloon

------------------------------------

 

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 28.09.2023 § 78

 

 Paikalliset yksityiset harrastajateatterit olivat esittäneet toiveen, että kaupunki voisi järjestää heille sopivat esitys- ja harjoittelutilat, joita ei ole aiemmin ollut tarjolla. Kaupungin puolelta Nummentie 6:n kiinteistö nähtiin mahdollisena kohteena, jonne olisi voinut toteuttaa tiloja kulttuuritoimijoille  Nummentie 6:n tiloissa järjestettiin 27.10.2022 katselmus, johon oli kutsuttu paikallisten harrastajateattereiden edustajia sekä kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan jäsenet. Katselmuksen tarkoituksena oli kartoittaa, että soveltuisivatko tilat harrastajateattereiden ja mahdollisesti muiden kulttuuritoimijoiden tiloiksi. Katselmuksen kohteena olevat tilat nähtiin teatteritoiminnalle sopiviksi etenkin kun tiloissa oli valmiiksi jo ns. black box-tila, joka olisi ollut erinomainen esiintymistilaksi. Lisäksi katselmuksen kohteena olevissa tiloissa olisi ollut harrastajateattereille sopivaa harjoittelu- ja varastotilaa ja muita tiloja kulttuuritoimijoiden kokous- ja työskentelytiloiksi. Alkuvuodesta 2023 kävi ilmi, että tiloja ei ole mahdollista muuttaa kulttuuritiloiksi huomattavien remontointikustannusten takia.

 

 9.5.2023 järjestettiin Laurentius-talossa järjestötapaaminen, jonne oli kutsuttu järjestöjen edustajia. Lisäksi paikalla oli Lohjan kaupungin ja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen edustajia. Tilaisuuden aikana järjestöjen edustajilta saatiin useita toiveita koskien tiloja. Järjestöt toivoivat esteettömiä ja edullisia/maksuttomia tiloja. Lisäksi toivottiin tiloja, joissa saadaan synergiaetuja etenkin pienille yhdistyksille ja järjestöille. Järjestöjen yhteinen toive oli, että kaikille kulttuuritoimijoille tulisi olla tarjolla sopivia tiloja ja tässä yhteydessä nousi esille muun muassa, että harrastajateattereille sopivia tiloja ei ole kaupungilla tarjolla.

 

 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi kulttuurihyvinvointisuunnitelman vuosille 2023-2025 kokouksessaan 14.6.2023 § 79. Yhtenä kulttuurihyvinvointisuunnitelman tavoitteena on kulttuurihyvinvointipalveluiden saatavuuden ja saavutettavuuden parantaminen, sillä sen avulla lisätään kuntalaisten osallisuutta sekä ehkäistään syrjäytymistä. Edellä mainitun tavoitteen toimenpiteisiin on kirjattu muun muassa, että lisätään matalan kynnyksen kulttuuri- ja järjestötiloja kulttuuri- ja taidetoiminnalle, sitoudutaan parantamaan kaupungin kulttuuritilojen esteettömyyttä ja lisätään kulttuurihyvinvointia tukevaa maksuttomuutta ja edullisuutta.

 

 Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluilla on useita vuokrattavia tiloja, joiden tilavuokria on jouduttu viime vuosina korottamaan merkittävästi talouden tasapainottamistoimenpiteinä. Jos osa kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden tiloista haluttaisiin maksutta tai hyvin edullista maksua vastaan paikallisten kulttuuriyhdistysten käyttöön, tulisi kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden tulotavoitetta vastaavasti alentaa.

 

 Kulttuuripalvelut myöntävät vuosittain toiminta- ja kohdeavustuksia, joita kulttuurijärjestöt voivat käyttää myös tilavuokrien kustannuksiin. Vuosittainen avustusmääräraha on sen verran pieni, että etenkin kohdeavustuksia on voitu myöntää vain yksittäisten tilaisuuksien tilavuokran kattamiseen. Kulttuuriavustusmäärärahan kasvattaminen loisi mahdollisuuksia kulttuuritoimijoiden ja –järjestöjen tukemiseen tilavuokrien osalta.

 

 Yhtenä vaihtoehtona on, että kaupunki tarjoaa kulttuuri- ja järjestötiloiksi tyhjillään olevia tiloja. Niin sanotun välitilamallin pilotointi Suomessa ideoitiin osana Tampereen ja Pirkanmaan kulttuuripääkaupunkihakua, ja sitä on kehitetty Tampereen kaupungilla vuodesta 2021 lähtien osana kulttuurin alueellista kehittämishanketta.Turun kaupunki lähti pilotoimaan välitilamallia kuluvana vuonna. Kulttuurin välitilat ovat tyhjiä tiloja, jotka luovutetaan kulttuuritoimijoiden käyttöön maksutta määräajaksi avoimen haun kautta.

 

Lisätiedot Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja, Merja Lonkainen, merja.lonkainen@lohja.fi

 

Esittelijä Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Lonkainen Merja

 

Päätösehdotus Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päättää pyytää teknistä lautakuntaa antamaan lausunnon kaupungin tilojen käytön osalta.

 

Päätös Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano teknisen lautakunnan listalle.

------------------------------------

 

 

Tekninen lautakunta 10.01.2024 § 15

 

 Lohjan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kulttuurihyvinvointisuunnitelman vuosille 2023-2025 kokouksessaan 14.6.2023 § 79. Yhtenä kulttuurihyvinvointisuunnitelman tavoitteena on kulttuurihyvinvointipalveluiden saatavuuden ja saavutettavuuden parantaminen, sillä sen avulla lisätään kuntalaisten osallisuutta sekä ehkäistään syrjäytymistä. Edellä mainitun tavoitteen toimenpiteisiin on kirjattu muun muassa, että lisätään matalan kynnyksen kulttuuri- ja järjestötiloja kulttuuri- ja taidetoiminnalle, sitoudutaan parantamaan kaupungin kulttuuritilojen esteettömyyttä ja lisätään kulttuurihyvinvointia tukevaa maksuttomuutta ja edullisuutta.

Kaupunkiin on valmistunut muutamien viimeksi kuluneiden vuosien aikana ns. monitoimijataloja, joiden on ajateltu palvelevan kuntalaisia, sekä eri järjestöjä ja yhdistyksiä, mahdollistaen erilaisia kulttuuri- ja taidetoimintoja lisäten kulttuurihyvinvointia kaupunkimme alueella. Mm Laurentiustalolle on rakennettu näyttämö tukemaan teatteriharrastusta. Nämä uudet rakennukset on toteutettu esteettöminä ja suunnittelussa on pyritty huomioimaan eri käyttäjäryhmät mahdollisimman laajalti.

Kaupungin kaikkien tilojen ylläpidosta aiheutuu kustannuksia, jotka jyvitetään käyttäjille tilavuokrina. Tilavuokrat taas määräytyvät käytetyn tilan ja kohteen mukaan, eli ne pohjautuvat ko. rakennuksen ylläpidosta ja käyttökuluista muodostuviin kustannuksiin. Lyhytaikaisille ja ns. kertaluontoisille tilojen käyttökerroille on tarkoitus valmistella erillinen hintalista.

Kuntalaisten, eri järjestöjen sekä toimijoiden tasapuolisen kohtelun vuoksi käytettävästä tilasta tulee periä käyttäjiltä sama maksu riippumatta siitä kuka tilan käyttäjä on. Tilojen käyttäjät voivat vapaasti hakea avustusta toimintansa kannalta tarpeellisien tilojen vuokriin eri tahoilta, myös kaupungilta. Tilojen tehokas käyttö on edellytys sille, että tilakustannukset voidaan pitää maltillisina.

 

Lisätiedot Tilapäällikkö Matti Peltonen, matti.peltonen@lohja.fi , tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio@lohja.fi>

 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että

1. kaikkien käyttäjien tilavuokrauksessa ja tilojen hinnoittelussa noudatetaan samoja periaatteita, jolloin toteutuu myös kaikkien toimijoiden, yhdistysten ja järjestöjen tasapuolinen kohtelu.

2. tilakeskus valmistelee lyhytaikaisille ja kertaluontoisille tilojen käyttökerroille erillisen hintalistan, joka tuodaan päättäjille hyväksyttäväksi,

3. aloite merkitään loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallitus

------------------------------------