Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 10.01.2024/Pykälä 16


 

Teknisen lautakunnan alainen toiminta ja työtilanne

 

 

 

Tekninen lautakunta 10.01.2024 § 16

 

 Teknisen lautakunnan alaisesta toiminnasta ja työtilanteesta on laadittu selvitys kokousta edeltävältä kuukaudelta niistä toiminnoista ja töistä, jotka ovat suunnitteilla tai käynnissä ja jotka ovat valmistuneet.

Teknisen lautakunnan alaisesta toiminnasta ja työtilanteesta on laadittu selvitys kokousta edeltävältä kuukaudelta niistä toiminnoista ja töistä, jotka ovat suunnitteilla tai käynnissä ja jotka ovat valmistuneet.


Teknisen lautakunnan alaisesta toiminnasta ja työtilanteesta on laadittu selvitys kokousta edeltävältä kuukaudelta niistä toiminnoista ja töistä, jotka ovat suunnitteilla tai käynnissä ja jotka ovat valmistuneet.

Hallinnolliset työt joulukuussa  

     Mäntynummen koulun hankesuunnitelma

     2023 talous

     investoinnit ja hankkeet 2024

     Kaupungin talouden skenaariot/ taloustyöryhmä

 

Tiloihin ja talorakentamiseen liittyvät työt joulukuussa                                            

Tennari

 Aikataulu:  

  • Työt etenevät myöhässä  ja uusi valmistuminen 9.2.2024 (alkuperäinen 30.11.2023)

Budjetti:

  • Kaupunginvaltuuston päätös (11.10.2023) lisämäärärahasta vuodelle 2023, 4 500 000 €. Yhteensä 8 300 000 € vuodelle 2023.

 

 Moisio 2 – Sprinkler asennus:

 Aikataulu:

  • Tekniset työt on saatu päätökseen. Viimeiset viranomaistarkastukset tavoite saada tehdyksi tammikuun aikana.

Budjetti:

  • Varhaiskasvatus: 100 000 €. Tilakeskus: 25 000 €

 

Ventelän VPK

  • valmistunut 31.10.2023
  • pääurakoitsijan taloudellinen loppuselvitys pidetty 4.12.2023

 

Mäntynummen monitoimijatalo

  • tilaohjelma työn alla käyttäjillä, valmistuu joulukuussa
  • hankesuunnitelma viimeistelty ja viedään hyväksyttäväksi tammikuussa

 

Järnefeltin liikuntahallin saneeraus ja laajennusosa

  • työt jatkuvat normaalisti

Lukio:

  • sisäpintojen viimeistelytyöt, kiintokalusteiden asennukset jatkuvat edelleen

Aikataulu:

  • Ollaan alkuperäisestä valmistumisajankohdasta (23.10.2023) 14,5 viikkoa jäljessä ja uusi valmistumisajankohta 9.2.2024

Budjetti:

  • budjetissa

 

Ojamon liikuntapuisto, Everstinkatu 6

  • kontit toimitettu työmaalle
  • valmistuu viikolla 3

Korjaus- ja kunnossapitorakentaminen

  • Linnaistenkatu 9, päiväkodintilojen muutostyöt valmiit
  • Järnefeltin koululla, koululla aloitetaan F osalla rakenteiden tiivistyksiä
  • Sammatin Kaisankallio, saunan ja pesuhuoneen lattian kuivatus jatkuu, uudet seinälevytykset, sekä vesieristeet ja laatoitus
  • Työpaikkaselvitysraportin perusteella, käynnistetty kemikaaliluettelon valmistelu.
  • Kässän tornin kattoremontti loppusuoralla, telineiden purku vko 1
  • 2024 vuoden töiden suunnittelua
  • Urakoitsijoiden työn valvontaa ja ohjausta
  • Granlund manager töitä, 79 kpl uusia

 

Talotekniikka

  • viimeistelty 2023 kohteita
  • vuoden 2024 kohteiden suunnittelua jatkettu

Isännöinti

  • Pusulan koulun lukitus uusittu Joululoman aikana
  • Pusulan eläinlääkäritalon lämmitysmuodon muutos tehty
  • Kaisankallion saunaremontti edistyy
  • Roution koulukeskus Sokeritoukkien myrkytys koko talo
  • Isännöinnin perus- ja esihenkilötehtäviä
  • ylläpidon ns. normaalit työt jatkuvat

 Kiinteistökoordinaattori

  • kameravalvontaohjeistus ja avainselvitys jatkuu edelleen

Sähköosasto

  • viimeistelty 2023 kohteita
  • vuoden 2024 kohteiden suunnittelua jatkettu

Ruoka- ja siivouspalveluihin liittyvät työt joulukuussa  

  • Mitoituksia
  • Kehityskeskusteluita
  • Uuden Hanselin elintarvikesopimuksen haltuunotto (1.2.2024 meillä)
  • TVA- työryhmä
  • Hekojen jako
  • Työterveyshuollon työpaikkaselvitys käyntejä
  • Yhteistyöpalavereja asiakkaiden kanssa
  • Coutsing- ryhmään osallistuminen
  • Mäntynummen hankesuunnittelua
  • Riskien läpikäynti
  • Iso aluepalaveri henkilöstölle
  • Työhyvinvointikyselyn purku ja toimenpidesuunnitelma
  • Järnefeltin urakkapalaveri
  • Raindance ongelmien läpikäynti kirjanpidon kanssa
  • Massapumpun kilpailutuksen päätös

 

Kaupunkitekniikkaan liittyvät työt joulukuussa

  

Liikenneväylien kunnossapito:    

   näkemäalueiden raivausta

 alueurakoiden valvontaa

 liikennemerkkihuoltoa

   päällystekorjauksia

  talvikunnossapitotoimenpiteitä

 

Kunnallistekninen rakentaminen:   

   Muijalan kaava-alueen työt käynnissä, vesihuolto pääosin tehty, valmiusaste n. 80 %

   Perttilän ja Pappilankorven yhteiskaivukohteet käynnissä, kaivuutyöt ja kytkennät tehty ja viimeistelytyöt käynnissä

   Helsingiuksentien saneerausurakka valmis ja vastaanotettu

 

 Liikunta-alueiden rakentaminen:   

   Ojamon kentän pukutilat ovat tehtaalla työn alla ja vastaanotto on suunniteltu viikolle 52

 

Puistot ja viheralueet:

 puistojen ja viheralueiden kunnossapito

 koneiden ja kalusteiden huolto

 joulukuusien koristelu

 leikkivälineiden tarkastus ja huolto

 puiden ja pensaiden leikkaus

 puistometsien harvennus

 

Ympäristötöiden rakentaminen:

 leikkipuistojen perusparannus valmis

   yleisen viihtyvyyden parantaminen valmis

 

Vesihuoltoon liittyvät työt: 

 vesi- ja viemärilaitoksen ylläpito- ja huoltotyöt

 vesivuotoselvityksien tekoa ja vikojen etsintää

 vesimittareiden asennus- ja vaihtotyöt

 vesi- ja viemärilaitoksen asiakaskäyttöliittymä otetaan käyttöön tammikuussa

 keskustan vesitornin rakentamisen urakoitsijavalinta Kaupunginvaltuustossa 17.1.

 vesihuoltosaneeraus käynnissä Lempolan vesitornilla

 

Lisätiedot tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio@lohja.fi

 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää merkitä tiedoksi selvityksen toiminnasta ja työtilanteesta.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

------------------------------------