Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 10.01.2024/Pykälä 19


 

Varhaiskasvatuksen tilahankkeita koskeva seminaari

 

1315/00.01.00.00/2022

 

Tekninen lautakunta 10.01.2024 § 19

 

 Tekninen lautakunta ja sivistyslautakunta järjestävät yhdessä lautakuntien ja kaupunginhallituksen jäsenille sekä varajäsenille suunnatun seminaarin koskien varhaiskasvatuksen tulevien tilahankkeiden valmistelua. Seminaarin tarkoituksena on esitellä Saukkolan ja Rauhalan päiväkotien hankesuunnitelmien tilannetta ja käydä keskustelua hankkeiden toteuttamisesta. Iltakoulun yhteydessä esitellään myös syksyn 2023 aikana valmisteltuja perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen tulevan palveluverkkoselvityksen tavoitteita ja aikataulua.

Seminaari järjestetään 18. päivä tammikuuta klo 17.00 alkaen Lohjan kaupungintalolla.

 

Lisätiedot Tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio@lohja.fi

 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää järjestää yhteisen seminaarin sivistyslautakunnan ja kaupunginhallituksen jäsenille ja varajäsenille. Seminaarin aiheena on varhaiskasvatuksen valmisteilla olevat tilahankkeet.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Lautakunnan jäsenet ja varajäsenet

------------------------------------