Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 10.01.2024/Pykälä 6


 

Investointien käyttösuunnitelma 2024

 

1354/02.02.00/2022

 

Tekninen lautakunta 10.01.2024 § 6

 

 Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 15.11.2023 § 145 hyväksynyt vuoden 2024 talousarvion ja ohjeellisena noudatettavaksi vuosille
2025-2026 laaditun taloussuunnitelman. Valtuusto on hyväksynyt investointiosan hankkeiden kokonaiskustannukset.  

 

 Investoinneista on luotu suunnitelma, joka päivitetään vuosittain ja hyväksytään lopullisesti kaupungin talousarvion  yhteydessä. Iinvestointiohjelmassa maanhankintaa varten on varattu 1,8 milj. euron määräraha, joka on suunniteltu mm. Lempola- Lohjanharju yms. alueiden maanhankintaan. Muihin toimintavuoden perusinvestointeihin teknisen lautakunnan osalta on varattu 12,9 milj., jotka toteutetaan teknisen toimen toimesta.

 

 Rakentamisen muihin investointeihin on varattu 6,85 milj. euroa. Investointihankkeista yksittäisenä ja aikataulullisesti haastavimpana tulee olemaan Järnefeltin liikuntahallin peruskorjaus ja rakentaminen, kokonaisarvoltaan noin 6,2 milj. euroa. Jäähallin ja Neidonkeitaan yhdistetty hankesuunnitelma oli alunperin tarkoitus saada valmiiksi vuoden 2023 loppupuolella ja käynnistää varsinainen suunnittelu kevään 2024 aikana. Kilpailutuksen myötä ei saatu yhtään tarjousta, joten tämä kokonaisuus viivästyi ja hankesuunnitelma on tarkoitus saada valmiiksi vuoden 2024 aikana. Mäntynummen koulun pääsuunnitelmat on tarkoitus saada valmiiksi vuoden 2024 alkupuolella, ja rakennussuunnitelmat on tarkoitus saada valmiiksi kesään 2024 mennessä. Tämän myötä saadaan tarkemmat aikataulut varsinaiselle rakentamiselle ja tilaelementtien siirroille.

 

 Länsiradan rahoitusosuuteen on 1,1 milj. euron määrärahavaraus.

 

 Investointien osalta kaupunginhallitus voi esittää valtuuston päätettäväksi investointihankkeiden ajoitukset sekä esittää myönnettäväksi ajoituksen muutoksesta johtuvat määrärahan siirrot siten, että ylitykset/ määrärahan alennukset ovat enintään edellisen vuoden vastaavien hankkeiden määrärahojen säästöjen/ylitysten suuruiset. Esitettävät muutokset voivat kohdistua vain alkuperäisiin hankkeisiin eikä siihen kohdistettua määrärahaa voi käyttää ilman valtuuston erillistä päätöstä muihin hankkeisiin.
 


Vuoden 2024 talousarvion investointiosa:

 

5           Investoinnit

 

5.1     Investoinnit yhteensä

Määrärahojen sitovuus valtuustoon nähden

Investoinnit ryhmittäin

 

INV. 2023

INV. 2024

SV 2025

SV 2026

110

KI / Maa- ja vesialueet

 

 

 

 

 

Menot

 

-3 350 000

-1 800 000

-1 400 000

-1 400 000

Tulot

 

500 000

500 000

500 000

500 000

Netto

 

-2 850 000

-1 300 000

-900 000

-900 000

 

 

 

 

 

 

111

KI / Rakennukset

 

 

 

 

 

Menot

 

-25 620 000

-5 350 000

-25 500 000

-17 100 000

Tulot

 

0

0

0

0

Netto

 

-25 620 000

-5 350 000

-25 500 000

-17 100 000

 

 

 

 

 

 

113

KI / Kiinteät rakenteet ja laitteet

 

 

 

 

 

Menot

 

-14 950 000

-11 500 000

-14 000 000

-12 300 000

Tulot

 

0

0

0

0

Netto

 

-14 950 000

-11 500 000

-14 000 000

-12 300 000

 

 

 

 

 

 

116

KI / Koneet ja kalusto

 

 

 

 

 

Menot

 

-3 500 000

-2 800 000

-3 150 000

-1 900 000

Tulot

 

0

0

0

0

Netto

 

-3 500 000

-2 800 000

-3 150 000

-1 900 000

 

 

 

 

 

 

120

KI / Osakkeet ja osuudet

 

 

 

 

 

Menot

 

0

-1 100 000

0

0

Tulot

 

0

0

0

0

Netto

 

0

-1 100 000

0

0

 

 

 

 

 

 

Investoinnit yhteensä

 

 

 

 

 

Menot

 

-47 420 000

-22 550 000

-44 050 000

-32 700 000

Tulot

 

500 000

500 000

500 000

500 000

Netto

 

-46 920 000

-22 050 000

-43 550 000

-32 200 000

 

Talousarvion investointiosan määrärahat (brutto) sitovat teknistä lautakuntaa hankeryhmittäin siten, että kaupunginvaltuuston päättämä määräraha on esimerkiksi rakennukset, kiinteät rakenteet ja laitteet, koneet ja kalusto. Sitovat erät on esitetty luvussa 5.1 Investoinnit yhteensä.

 

Teknisellä lautakunnalla on oikeus muuttaa investointiryhmien sisäistä määrärahajakoa hankkeiden/rakennuskohteiden kesken määrärahaa ylittämättä. Lautakunnalla ei ole kuitenkaan oikeutta päättää uusista hankkeista/rakennuskohteista.

Vuodelta 2023 mahdollisesti siirtyvät määrärahat ovat käytettävissä vain niille keskeneräisille kohteille, joille ne on myönnetty.

Investointiosan sitovuustasot on kuvattu tarkemmin kohdassa 3.8.2. Talousarvion sitovuus.

 

5.2. Maa- ja vesialueet

110

KI / Maa- ja vesialueet

INV. 2023

INV. 2024

SV 2025

SV 2026

Menot

-3 350 000

-1 800 000

-1 400 000

-1 400 000

Tulot

500 000

500 000

500 000

500 000

Netto

 

-2 850 000

-1 300 000

-900 000

-900 000

Menot

 

-3 350 000

-1 800 000

-1 400 000

-1 400 000

Tulot

 

500 000

500 000

500 000

500 000

Netto

 

-2 850 000

-1 300 000

-900 000

-900 000

 

5.3.   Rakennukset

111

KI / Rakennukset

INV. 2023

INV. 2024

SV 2025

SV 2026

9509

Pentinkulman hankesuunnitelma

-100 000

0

0

0

9510

Muut tilahankkeet, HVA:n tilaamat

-1 100 000

-400 000

-400 000

-300 000

9520

Mäntynummen koulualue

0

-200 000

-13 500 000

-500 000

9522

Nummen päiväkoti

-50 000

0

-350 000

-2 300 000

9523

Virkkalan päiväkoti

-600 000

0

-6 000 000

0

9524

Laurentius-talo, Laban

-60 000

-80 000

-70 000

0

9525

Ojamon koulu

-30 000

-70 000

-80 000

0

9526

Rauhala/Järnefeltin koulu

-5 070 000

0

0

0

9528

Lohjan lukio

-12 800 000

0

0

0

9529

Muut koulut ja päiväkodit

-400 000

-2 500 000

-2 000 000

-2 000 000

9550

Muut tilahankkeet, kaupunkirakenne

-400 000

-1 000 000

-1 000 000

-1 000 000

9551

Tennarin liikuntatilat

-3 800 000

0

0

0

9552

Neidonkeitaan peruskorjaus

-100 000

-100 000

-200 000

-10 000 000

9553

Ventelän paloaseman korjaus

-710 000

0

0

0

9554

Virkkalan paloaseman korjaus

0

0

-900 000

0

9599

Muut tilahankkeet, sivistys

-400 000

-1 000 000

-1 000 000

-1 000 000

Menot

 

-25 620 000

-5 350 000

-25 500 000

-17 100 000

Tulot

 

0

0

0

0

Netto

 

-25 620 000

-5 350 000

-25 500 000

-17 100 000

 

5.4.   Kiinteät rakenteet ja laitteet

113

KI / Kiinteät rakent. ja lait.

INV. 2023

INV. 2024

SV 2025

SV 2026

9600

Ympäristötyöt

-750 000

-600 000

-600 000

-600 000

9602

Liikunta-alueet

-700 000

-400 000

-400 000

-400 000

9603

Taimiston liikuntapuiston rake

-1 200 000

-1 000 000

-2 900 000

0

9606

Pappilankorpi 2 kaava-alue

-600 000

0

0

0

9608

Gunnarlan kaava-alue 2

-200 000

0

0

0

9609

Muijalan kaava-alue

-700 000

-200 000

0

0

9610

Vohloisten kaava-alue

-700 000

0

0

0

9611

Hiidensalmi 2 kaava-alue

-1 300 000

-800 000

0

0

9649

Muut kaavatiet

-3 600 000

-4 000 000

-6 600 000

-6 800 000

9654

Yritysalueiden esirakentaminen

-500 000

0

-500 000

0

9699

Muut vesihuoltohankkeet

-4 700 000

-4 500 000

-3 000 000

-4 500 000

Menot

 

-14 950 000

-11 500 000

-14 000 000

-12 300 000

Tulot

 

0

0

0

0

Netto

 

-14 950 000

-11 500 000

-14 000 000

-12 300 000

 

5.5.   Koneet ja kalusto

116

KI / Koneet ja kalusto

INV. 2023

INV. 2024

SV 2025

SV 2026

9200

Tietohallinto

-600 000

-750 000

-600 000

-600 000

9210

Sivistyksen irtain omaisuus

-2 200 000

-1 000 000

-1 500 000

-500 000

9250

Konekeskus

-100 000

-350 000

-350 000

-100 000

9252

Ruokapalvelut

-150 000

-200 000

-200 000

-200 000

9254

Kiinteistöpalvelut

-100 000

-100 000

-100 000

-100 000

9258

Hinku ja varautuminen

-250 000

-250 000

-300 000

-300 000

9280

Kulttuuri- ja vapaa-ajan irtain

-100 000

-150 000

-100 000

-100 000

Menot

 

-3 500 000

-2 800 000

-3 150 000

-1 900 000

Tulot

 

0

0

0

0

Netto

 

-3 500 000

-2 800 000

-3 150 000

-1 900 000

 

5.6.   Osakkeet ja osuudet

120

KI / Osakkeet ja osuudet

INV. 2023

INV. 2024

SV 2025

SV 2026

9151

Länsiradan osakkeet

0

-1 100 000

0

0

Menot

 

0

-1 100 000

0

0

Tulot

 

0

0

0

0

Netto

 

0

-1 100 000

0

0


Valtuuston hyväksymän investointisuunnitelman erittelemättömien han­ke­ko­ko­nai­suuk­sien määrärahoja kohdennetaan mm. seuraaviin kohteisiin:

Tilahankkeet:
 

 Muut tilahankkeet, HVA:n tilaamat   -400 000 €    
mm.
Pusulan TK pohjaviemärin uusinta

 Keskustan terveysaseman pohjaviemärien saneeraus

 Muut mahdolliset HVA kohteet / lisä- ja muutostyöt 


Muut koulut ja päiväkodit                     -2 500 000 €  
mm.
Päättyvien kohteiden loppu-, lisä- ja muutostyöt

 Sisävalaistuksen korvaaminen led valaisimilla

 Kameravalvonta

 Ulkovalaisimet piha-alueille

 Lukitusten uusimiset

 Moision 1 patteriverkoston saneeraus

 Moisio 1 salaojat ja sadevedet

 Metsolan koulu IV-saneeraus, Tate peruskorjaus

 Onnen Omenan pk:n lämmöntuotannon korjaus maalämpö

 Pusulan koulun LVIA-suunnittelua tulee jatkaa lämmöntuotannon ja VEVI-järjestelmien osalta

 Lämmitysjärjestelmien 10- 20 vuotishuollot(tasapainotukset)2024-2028

 Aloite penkkien lisäys alakoulujen pihoille

 Aloite liikuntavälineitä yläkoulujen pihoille

 Kartanonpuiston pk, pesuhuoneiden saneeraus ja ikkunoiden uusiminen

 Päiväkotien piha-alueiden kunnostustyöt ja varusteet

 Päiväkotien pihojen katokset

 Karjalohjan koulu vesikaton uusiminen. Korjaussuunnittelu 2023

 Muut mahdolliset koulut ja päiväkotikohteet / lisä- ja muutostyöt

  

 Muut tilahankkeet, kaupunkirakenne                   -1 000 000 €
mm.

 Keittiöiden ylilämmön poisto

 Oloviisaan ilmanvaihdon ja radonpoiston toteutus

 Köökin tekniikkasaneeraus

 Lukitusten uusimiset

 Kattojen kunnostus- ja kattoturvatuotteiden päivitystyö

 Hälytys-/johtokeskuksen lämminkäyttövesi uusiminen ja ylilämmön lämpösuoja

 Hälytys-/johtokeskuksen pohjaviemärien korjaus/saneeraus

 Hälytys-/johtokeskuksen varavoiman lisääminen, valaistuksen uusiminen, automaation päivitys

 Lämmitysverkostojen tasapainotus

 Muut mahdolliset Kaupunkirakenne kohteet / lisä- ja muutostyöt 
 

 Muut tilahankkeet, sivistys                                    -1 000 000 €                                                    
mm.

 Harjulan lämmitysverkoston saneeraus

 Harjulan IV saneeraus (2025-2028)

 Museon korjaukset, Lohilampi vesikatto

 Laurentiussalin ilmanvaihto/lämmityksen päivittäminen, ilman kostutus-/kuivatus-järjestelmän rakentaminen (arvo soittimet rikkoutuvat). Myös Mäenpääsalin ilmanvaihdon korjaus

 Pääkirjaston saneeraus Tate, IV, S, Rakennus

 Muut mahdolliset Sivistys kohteet / lisä- ja muutostyöt

 

 Hinku ja varautuminen       -250 000 €
mm.

 Varautuminen: Järjestelmien päivitys

 Latausinfran suunnittelu ja sen jälkeen päätökset ja mahdollisesti lisärahoitus

  
Ruokapalvelut       -200 000 € 

 mm. Massapumppu, keittiölaitteita ja siivouskoneita, uuden Lukion rsp:n välineistö, ruokailuvälineet

  
Kaupunkitekniikan hankkeet:

Ympäristötyöt       -600 000 €
mm.
Rantaraittien kehittäminen
Venelaitureiden kunnostaminen ja uudisrakentaminen
Leikkipuistojen perusparannus
Yleisen viihtyvyyden parantaminen
Aurlahdenkadun koivukujan uusiminen


Liikunta-alueet       -400 000 €
mm.
Vetovoimaisuuden lisääminen, järviohjelman kohteet
Erittelemättömät kohteet, mm. skeittipuiston kunnostus ja lähiliikuntapaikkojen välineiden uusiminen

Muut kaavatiet                        -4 000 000 €
mm.
Keskusta-alueen katujen parantaminen (Suurlohjankadun suojatiemuutos)
Vappulantien kevytliikenneväylä
Katupäällysteiden parantaminen
Katuvalaistuksen uusiminen ja uudisrakentaminen
Liikenneturvallisuuskohteet
Kässäntien toteuttaminen
Pitkäaikaisen korjausvelan vähentäminen
Sammatti-Myllykylä kevytliikenneväylä


Muut vesihuoltohankkeet                       -4 500 000 €
mm.
Keskustan vesitornin uusiminen
Jätevedenpumppaamoiden ja vedenottamoiden uusiminen
Kiinteistöliitännät
Jätevedenpuhdistamojen kompressorien ja linkojen uusinta
Pitkäaikaisen korjausvelan vähentäminen/erittelemättömät kohteet


Konekeskus                            -350 000 €
mm.
Kuorma-auton uusinta ja pienlaitehankintoja


Seuraaviin vuoden 2024 hankkeisiin on haettu valtionavustusta:
Kaupunkitekniikan hankkeet:

 -


Tilahankkeet:
Taimiston liikuntapuiston huoltorakennus

Määrärahojen koh­den­ta­mi­ses­ta teh­dään kohdekohtaiset han­kin­ta­pää­tök­set Lohjan kau­pun­gin hankintaohjeiden ja hallintosäännön mukaisesti. Investointihankkeiden to­teu­tu­mat ra­por­toi­daan tekniselle ­lau­ta­kun­nal­le säännöllisesti.

Valtuusto päättää talousarviossa hyväksyttyjen valtuuksien puitteissa in­ves­toin­ti­hank­kei­den ajoituksesta johtuvien keskeneräisten hankkeiden mää­­ra­ho­jen siirrot vuodelle 2024 vuoden 2023 tilinpäätöksen val­mis­tut­tua. Määrärahojen siirtotarvetta on mm. seuraavissa hankkeissa:
- Tennari

 - Lukio

 - Järnefeltin liikuntahalli
- Pappilankorven kaava-alue
- Muijalan kaava-alue
- Vohloisten kaava-alue
- Taimiston liikuntapuisto
- yritysalueiden esirakentaminen
- muut vesihuoltohankkeet
 

Lisätiedot Tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio@lohja.fi
Kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen@lohja.fi
Tilapäällikkö Matti Peltonen, matti.peltonen@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Tilakeskuksen hankkeiden kohde-erittely
- Kaupunkitekniikan hankkeiden alustava kohde-erittely

 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää hyväksyä vuoden 2024 investointien käyttösuunnitelman. Investointien määrärahoja kohdennetaan pääosin esittelyosassa mainittuihin hankkeisiin.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

------------------------------------