Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto
Pöytäkirja 18.01.2024/Pykälä 6



 

Päätös maa-aineslain 4 §:n mukaisesta maa-ainesten ottamishakemuksesta; Oy Mustion Murske Ab, Metsärinteen soranottoalue

 

1403/11.03.03/2022

 

Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto 18.01.2024 § 6

 

 Oy Mustion Murske Ab hakee maa-aineslain (555/1981) 4 §:n mukaista ot­to­lu­paa Pusulan kylässä sijaitseville kiinteistöille Metsärinne 444-542-4-140 ja Rinne 444-542-4-141 (Metsärinteen sora-alue). Lupaa haetaan 10 vuodeksi 115 000 m3ktr:n määrälle soraa ja hiekkaa. Lupaa toiminnan jatkamiselle haetaan mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta (MAL 21 §).

Kyseessä on toiminnassa oleva maa-ainesten ottoalue, jossa kiinteistöllä (Rinne, 4:141) on ollut maa-ainesten ottotoimintaa ainakin 1980-luvulta lähtien. Ottotoiminta tältä kiinteistöltä on jo päättynyt ja se on laajalti jo maisemoitu, sen viimeisin ottolupa on umpeutunut 22.8.2013. Kiinteistö on mukana suunnitelma-alueessa, koska kiinteistöllä joudutaan vielä tekemään täyttötoimenpiteitä, jotta luiska saadaan yhteen sovitettua suunnitelman mukaisen ottoalueen (Metsärinne, 1:140) luiskan kanssa. Lisäksi kiinteistöllä sijaitsee tukitoiminta-alue ja maa-ainesten varastointia. Kiinteistöllä (Metsärinne, 1:140) maa-ainesten otto on aloitettu 2000-luvun alkupuolella. Nummi-Pusulan kunnanhallitus on myöntänyt alueelle ensimmäisen maa-ainesten ottoluvan 7.3.1988 ja toisen 12.12.1994 § 176. Kyseisillä kausilla ei kuitenkaan ottoa aloitettu. Viimeisimmän ottoluvan on myöntänyt Nummi-Pusulan ympäristölautakunta päätöksellään 11.9.2012 § 64, joka on umpeutunut 22.10.2022.

Ottamisalue sijaitsee Keräkankareen pohjavesialueella (0154006), joka kuuluu luokkaan 1E (vedenhankintaa varten tärkeä pohjavesialue, jonka pohjavedestä pintavesi- tai maaekosysteemi on suoraan riippuvainen).

Suunnitelman mukainen ottamisalue (kaivualue) on pinta-alaltaan kokonaisuudessaan 3,9 ha. Suunnitelma-alue on pinta-alaltaan 4,6 ha ja siihen sisältyy kiinteistöllä 4:141 tapahtuva varastointitoiminta ja muu työskentelyalue. Ottamisalueen pienen pinta-alan takia kaivutoimintaa ei jaeta vaiheisiin. Otto etenee pohjoisesta kuopasta luoteeseen ja länteen ja eteläisestä kuopasta pohjoiseen ja koilliseen. Alin kaivutaso suunnitelman mukaisella ottamisella on +80,26 (N2000), eli sama kuin viimeisimmässä ottoluvassa. Ottamisalueen eteläosassa olevassa putkessa pohjavesi on vaihdellut tasovälillä +62,97… +65,24. Pohjavesi nousee pohjoiseen mentäessä ja Somerontien toisella puolella luoteeseen ottamisalueelta pinta on tasolla noin +80…+83. Pohjaveden suojaksi jää yli 10 metrin maakerros.

Suunnitelma-alueella kaivetaan ja jalostetaan (seulotaan) maa-aineksia maanantaista perjantaihin klo 06 - 22 urakkaluonteisesti. Toimintaa ei ole alueella jatkuvasti ja saattaa olla pitkiäkin aikoja, kun toimintaa ei ole lainkaan. Aktiivista ottotoimintoimintaa arvioidaan olevan muutaman kuukauden aikana vuodessa. Tuotteiden myyntikuljetukset ajoittuvat pääasiassa arkipäiviin (maanantaista perjantaihin) klo 06 - 22 väliselle ajalle ympärivuotisesti.

Kuulutus ja hakemus pidettiin nähtävillä 31.10.-7.12.2023 välisenä aikana Lohjan kaupungin sähköisillä ilmoitustauluilla yleisessä tietoverkossa. Lähikiinteistöjen omistajia kuultiin 31.10.2023 lähetetyillä kirjeillä. Hakemuksesta ei jätetty muistuksia tai mielipiteitä. Lausunnot hakemuksesta pyydettiin Uudenmaan ELY-keskuksen Ympäristö ja luonnonvarat sekä Liikenne ja infrastruktuuri vastuualueelta ja Lohjan ympäristöterveyspalveluilta. Hakemuksesta annettiin kaksi (2) lausuntoa.

Hakemuksen mukaiselle toiminnalle on olemassa maa-aineslain (555/1981) 6 §:n mukaiset luvan myöntämisen edellytykset, kun toimintaa harjoitetaan hakemusasiakirjoissa esitetyllä tavalla ja liitteen mukaisen päätösesityksen lupamääräyksiä noudattaen.

 

Lisätiedot Ympäristötarkastaja Eija Kanninen, eija.kanninen@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Oy Mustion Murske Ab maa-aineslain 4 §:n mukainen hakemus

 - Oy Mustion Murske Ab:n maa-ainesten ottosuunnitelma 1.12.2022, Metsärinteen soranottoalue
- lausunnot (Uudenmaan ELY-keskus 4.12.2023 ja Lohjan ympäristöterveyspalvelut 7.11.2023)
- Oy Mustion Murske Ab vastine 3.1.2024
- suunnitelma-aluekartta 2.1.2024 (S1, revisio A)
- Vakuusehdotus, Oy Mustion Murske Ab, 3.1.2024
- sijaintikartta

 

Liitteet - Maa-aineslain 4 §:n mukainen maa-ainesten ottamislupahakemuksen päätös

 - Oy Mustion Murske Ab:n maa-ainesten ottosuunnitelma 1.12.2022, Metsärinteen soranottoalue ja suunnitelma-aluekartta 2.1.2024
(S1, revisio A).

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Koskela Jarkko

 

Päätösehdotus Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto päättää myöntää Oy Mustion Murske Ab:lle liitteenä olevan päätösehdotuksen mukaisen maa-ainesluvan kymmeneksi (10) vuodeksi hiekan ja soran ottoon 115 000 m3ktr:n määrälle, Lohjan Pusulassa kiinteistöille Metsärinne 444-542-0004-0140 ja Rinne 444-542-0004-0141.

Lisäksi kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto päättää maa-aineslain 21 §:n perusteella määrätä, että maa-ainesten ottotoimintaa voidaan harjoittaa tämän päätöksen mukaisesti mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta 5 000 euron vakuutta vastaan.

Vakuuden tulee olla asetettuna ennen toiminnan aloittamista.

 

Päätös Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano - Oy Mustion Murske Ab

 - Uudenmaan ELY-keskus, Kirjaamo, Maa-ainesasiat

 - Lohjan ympäristöterveyspalvelut

------------------------------------