Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 17.01.2024/Pykälä 6


 

Novago  Yrityskehitys Oy:lle myönnetyn kaupungin omavelkaisen takauksen peruuttaminen

 

348/00.04.01/2022

 

Kaupunginhallitus 18.12.2023 § 464

 

 Kaupunginvaltuusto on 7.9.2011 § 81 päättänyt myöntää myöntää kaupungin omavelkaisen takauksen Novago Yrityskehitys Oy:n avaaman luotollisen shekkitilin 200 000 euron luottolimiittiosuudelle luoton määrän, limiittiprovision, koron, viivästyskoron sekä mahdollisten perimiskulujen suorittamiseksi.
Lisäksi valtuusto päätti,  se pidättää Lohjan kaupungille oikeuden takauksen peruuttamiseksi, mikäli yrityksen toiminnalliset ja taloudelliset olosuhteet oleellisesti muuttuvat tai talouden hoito sitä muutoin edellyttää.

Lohjan kaupunginvaltuusto on 15.12.2021 § 181 päättänyt irtisanoa Novago Yrityskehitys Oy:n osakassopimuksen siten, että sopimus päättyy viimeistään 31.12.2023.

 

Lisätiedot talousjohtaja Raija Lindroos, raija.lindroos@lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että Novago Yrityskehitys Oy:lle myönnetty kaupungin omavelkainen 200 000 euron takaus peruutetaan 1.2.2024 alkaen.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginvaltuusto

------------------------------------

 

Kaupunginvaltuusto 17.01.2024 § 6

 

 

Lisätiedot talousjohtaja Raija Lindroos, raija.lindroos@lohja.fi

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää, että Novago Yrityskehitys Oy:lle myönnetty kaupungin omavelkainen 200 000 euron takaus peruutetaan 1.2.2024 alkaen.

 

Käsittely

 

Esteellisyys Valtuutettu Taina Lackman olevansa esteellinen tämän asian käsittelyyn, koska on Novago yrityskehitys Oy:n hallituksen jäsenen (Kuntalaki 97 §) ja poistui kokouksesta ennen asian käsittelyn alkamista kello 18.10.

Taina Lackmanin tilalle kokoukseen kutsuttiin varavaltuutettu Teija Ristaniemi.

 

Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano ote Novagon toimitusjohtaja Tom Gammals (tom.gammals@novago.fi) ja Novagon talouspäällikkö Anne-Kirsi Eloranta (anne-kirsi.eloranta@novago.fi)
tiedoksi talousjohtaja Lindroos

Varavaltuutettu Teija Ristaniemi poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 18.11.

------------------------------------