Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 17.01.2024/Pykälä 7


 

Uusien varavaltuutettujen määrääminen valtuustoon kuluvalle valtuustokaudelle

 

526/00.00.01/2022

 

Keskusvaalilautakunta 16.11.2023 § 28

 

 Keskusvaalilautakunta on saanut kaupunginvaltuuston puheenjohtajalta pyynnön määrätä uusia varavaltuutettuja kuluvalle valtuustokaudelle.
Kuluvan valtuustokauden aikana varavaltuutetut ovat vähentyneet joko varsinaiseksi valtuutetuiksi siirtymisen, paikkakunnalta pois muuttamisen vuoksi tai muusta syystä johtuen.

Kuntalain 17 §:n mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kunnallisvaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi.

Kun varavaltuutettu nousee tehtävästään vapautuksen saaneen valtuutetun tilalle, vähenee varavaltuutettujen määrä vastaavasti. Vaalilain 93 §:ssä säädetään: ”Jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti. Jollei kaikkia varavaltuutetun toimia saada täytetyiksi tässä pykälässä olevien säännösten nojalla, jää varavaltuutettujen määrä vajaaksi.”

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja pyytää keskusvaalilautakuntaa kuntalain 17 §:n ja vaalilain 93 §:n mukaisesti määräämään kuntavaalien tuloksen perusteella uusia varavaltuutettuja kaupunginvaltuustossa edustettuina oleville puolueille seuraavasti:

Kansallinen Kokoomus:  11. varavaltuutettua
Suomen Sosialidemokraattinen puolue:  11. varavaltuutettua
Perussuomalaiset:    8. varavaltuutettua
Vihreä liitto:     6. varavaltuutettua
 

Lisätiedot hallintoasiantuntija Päivi Kesälä, paivi.kesala@lohja.fi

 

Oheismateriaali - pyyntö uusien varavaltuutettujen määräämisestä
- raportti, kuntavaalin 2021 tulos, valitut ja varavalitut
- valtuuston varavaltuutettujen tilanne 9.11.2023
- kokoukselle tuodaan keskusvaalilautakunnan 16.6.2021 pöytäkirja, koko kuntavaalin 2021 tulos

 

 

Esittelijä Hallintojohtaja Lundström Sanna

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta määrää kuntavaalien perusteella uusia varavaltuutettuja kaupunginvaltuustoon seuraavasti:

Kansallinen Kokoomus:
Seppo Hänninen

Suomen Sosialidemokraattinen puolue:
Noora Kuusisto

Perussuomalaiset:
Ilkka Halla-aho

Vihreät:
Pauliina Helle

 

Päätös Keskusvaalilautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano ote; valitut henkilöt
tiedoksi; hallintoasiantuntija Turunen

------------------------------------

 

 

Kaupunginhallitus 18.12.2023 § 471

 

 Keskusvaalilautakunta on määrännyt kuntavaalien perusteella uusia varavaltuutettuja kaupunginvaltuustoon seuraavasti:

Kansallinen Kokoomus:
Seppo Hänninen, 11. varavaltuutetuksi

Suomen Sosialidemokraattinen puolue:
Noora Kuusisto, 11. varavaltuutetuksi

Perussuomalaiset:
Ilkka Halla-aho, 8. varavaltuutetuksi

Vihreät:
Pauliina Helle, 6. varavaltuutetuksi

 

Lisätiedot hallintoasiantuntija Päivi Kesälä, paivi.kesala@lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:

Valtuusto päättää merkitä tiedoksi keskusvaalilautakunnan päätöksen uusien varavaltuutettujen määräämisestä.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginhaltuusto

------------------------------------

 

Kaupunginvaltuusto 17.01.2024 § 7

 

 Keskusvaalilautakunta on määrännyt kuntavaalien perusteella uusia varavaltuutettuja kaupunginvaltuustoon seuraavasti:

Kansallinen Kokoomus:
Seppo Hänninen, 11. varavaltuutetuksi

Suomen Sosialidemokraattinen puolue:
Noora Kuusisto, 11. varavaltuutetuksi

Perussuomalaiset:
Ilkka Halla-aho, 8. varavaltuutetuksi

Vihreät:
Pauliina Helle, 6. varavaltuutetuksi
 

Lisätiedot hallintoasiantuntija Päivi Kesälä, paivi.kesala@lohja.fi

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää merkitä tiedoksi keskusvaalilautakunnan päätöksen uusien varavaltuutettujen määräämisestä

 

Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.

Valtuutettu Taina Lackman palasi kokoukseen tämän asian käsittelyn alkaessa kello 18.11.

------------------------------------