Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 17.01.2024/Pykälä 8


 

Valtuustoaloite Nummenkylän koulun säästämiseksi kaupungin omistuksessa

48/10.03.02.02/2024

 

Kaupunginvaltuusto 17.01.2024 § 8

 

Valtuutettu Sirje Mänd Perussuomalaisten valtuustoryhmän puolesta esitti seuraavan aloitteen, jonka lisäksi olivat allekirjoittaneet Meidän Lohjan valtuustoryhmän valtuutetut Hannele Maittila ja Katriina Nousiainen, Keskusta valtuustoryhmän valtuutetut Kristian Sarvi, Hilkka Hyrkkö ja Lotta Paakkunainen, Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän valtuutetut Juhani Järvinen ja Anni Erolahti, Vihreiden valtuustoryhmän valtuutettu Risto Murto, Kristillisdemokraattien valtuustoryhmän valtuutettu Heikki Linnavirta ja Vapauden Liiton valtuustoryhmän valtuutettu Ossi Tiihonen:
 

”Lohjalla on lopetettu, ja ollaan myymässä useita pienempiä kouluja. Näistä etenkin Nummenkylän koulun kohdalla kannattaisi ottaa alueen tulevaisuuden takia asia uudelleen harkintaan. Koulun säilyttäminen ei ole liian myöhäistä, koska koulu on vielä kaupungin omistuksessa. Päätöksiä voidaan tehdä uudestaan, tilanteet elävät, aika ja asiat muuttuvat.
 

Muijalan koulu alkaa olla täynnä. Alueelle ollaan rakentamassa uusia asuinalueita, eivätkä koulutilat tule riittämään uusille oppilaille. Nummenkylän koulurakennus on terve ja toimiva. Sinne voitaisiin hyvin siirtää jälleen ala-asteen toimintaa, ja mahdollisesti myös päiväkotitoiminta takaisin.

Mikäli päiväkotitoimintaa ei aloitettaisi uudelleen, voisi sen tiloihin järjestää luokkahuoneita, ja näin saada koulutoiminnalle lisätilaa. Päiväkotirakennustakaan ei näin ollen kannattaisi myydä ja siirrättää pois.

Helsingin suuntaan työmatkaansa tekevien olisi helppo viedä lapsensa päiväkotiin Nummelaan, moni kun käy työssä pääkaupunkiseudulla.
 

Isoissa kouluissa on todettu sisäilmaongelmia, Mäntynummen koulua aletaan rakentaa uusiksi. Pieni Nummenkylä olisi tarpeellinen lisä.

Suurien koulujen ongelmia on paljon. Nyt on vieläpä trendinä rakentaa kaikki samaan; päiväkoti, ala- ja yläasteet. Yläaste kannattaisi jättää omaksi yksikökseen. Isot murkut ja päiväkotilapset eivät välttämättä anna mitään toisilleen, päinvastoin, isot saatavat olla hieman pelottavia pienten silmissä. Toiminta niin eri ikäisillä on aivan erilaista, niiden yhteensovittaminen on tuskin kenenkään etu.

Olisiko nyt tarpeen tarkastella muidenkin jo lopetettujen koulujen säilyttämistä Mäntynummen koulun tilanteen takia?
 

Ala-asteaika on etenkin alussa lapsille jännittävää aikaa. Koulun läheisyys on tärkeää, ettei pienimpien koulumatka tule liian pitkäksi, ja näin tee koulupäivistä turhan pitkiä. Koulukuljetuksien lyheneminen tuo myös kaivattua säästöä, jolla taas voidaan kattaa koulun kuluja. Lyhyemmät koulukuljetukset olisivat myös ilmastolle suosiollisempia. Hyötyä on siis useammalla tavalla.
 

On väitetty, että opetus ei ole pienessä kyläkoulussa yhtä laadukasta kuin isossa koulussa. Miten se laatu muuttuu, kun pienen koulun opettaja siirtyy suurempaan opettamaan? Voitaisiin myös kehittää jo muissa toiminnoissa hyväksi havaittua etäyhteytä. Jos koululta puutuu jonkin aineen opettaja, voitaisiin jo opetussuunnitelmia tehdessä ottaa kyläkoulu suunniteluun mukaan, ja näin saataisiin etätunnit synkronoitua koulujen kesken.
 

Pienen koulun etu on yhteisöllisyys. Vanhemmat oppivat helpommin tuntemaan toisensa, ja myös lapset toistensa vanhemmat. Yhteisöllisyyden on todettu luovan turvallisuuta. Se luo yhteenkuuluvaisuuden tunneta, ja luo siteen ihmisten välille.

Päiväkoti koulun yhteydessä on loistava asia. On turvallista siirtyä eskarin kautta kouluun, samaan pihapiiriin, samojen ihmisten lähelle, samojen kavereiden kanssa. Taaperosta asti on samoja kavereita ympärillä yläasteelle siirtymiseen saakka.
 

Koulun iso ja toimiva liikuntasali sekä ulkokenttä ovat koko lähialueelle tärkeitä. Liikunta on vähentynyt Suomessa huomattavasti, ja näiden paikkojen menettäminen ei liikuntaa lisää. Nuo paikat ovat äärimmäisen tärkeitä harrastustoimintaan.
 

Nummenkylän koulu ja päiväkoti kannattaisi säilyttää jo siksikin, että loogisen laajenemisen Lohjalla olettaisi tapahtuvan tulevaisuudessa Helsingin suuntaan. Muijalasta olisi kohtalaisen helppo rakentaa uusi tie koulun läheisyyteen, ja näin olisi Muijalan alueelta helppo kulku Nummenkylään. Alueen kiinnostavuutta lisäisi kyläkoulu, ja mahdollinen päiväkoti, jotka ovat uusia asukkaita alueelle houkutellessamme tärkeitä asioita. Lapsiperheet tuovat asujaimistoon sukupolvien jatkuvuutta, joka takaa asukasluvun pysyvän kohtuullisena, mahdollisesti jopa sen kasvun.
 

Kyliä ei pidä näivettää, kaikki eivät halua asua tiiviillä asuinalueilla, vaan haluavat maaseudun rauhaan. Puhtaan ravinnon, kotimaisen työn ja metsäteollisuuden kannalta maatalouselinkeinot on tärkeää säilyttää. Niiden toteuttaminen on haasteellista, mikäli kaikki palvelut katoavat keskustoihin. Vaikka koulu on vain yksi nappula pelissä, on se valtavan tärkeä. Toimitaan siis maaseudun parhaaksi, ja säilytetään Nummenkylän koulu, ja harkitaan vielä niiden muidenkin lopetettujen, pienien koulujen tulevaisuuta.”

 

Lisätiedot hallintojohtaja, Sanna Lundström, sanna.lundstrom@lohja.fi

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää

1. merkitä aloitteen saapuneeksi; sekä

2. lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano tiedoksi johdon assistentti Alatalo
merkitään aloiteluetteloon

------------------------------------