Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityslautakunta
Pöytäkirja 24.01.2024/Pykälä 10


 

Oikaisuvaatimusten tutkimatta jättäminen/Kaupungingeodeetin viranhaltijapäätös 29.11.2023 § 62/2023 (Ojamon kaivoslammen Kalkberg 444-465-1-21 määräalan vuokraaminen)

 

513/10.00.02/2023

 

Kaupunkikehityslautakunta 24.01.2024 § 10

 

 Kaupungingeodeetin viranhaltijapäätöksestä 29.11.2023 § 62/2023 on jätetty kaupungin kirjaamoon kolme oikaisuvaatimusta. Lisäksi yhtä oikaisuvaatimusta on täydennetty sen saapumisen jälkeen.

 

 Normaalisti viranhaltijapäätöksestä voisi tehdä oikaisuvaatimuksen tavanomaiseen tapaan. Viranhaltijapäätökseen on käytetty otto-oikeutta kaupunginhallituksen puheenjohtajan toimesta (4.12.2023 § 452). Päätökseen on siten samanaikaisesti otto-oikeuden käyttämisen kanssa kohdistettu useita oikaisuvaatimuksia.

 

 Kun toimielin on käyttänyt otto-oikeutta ja päätöksestä on samanaikaisesti tehty oikaisuvaatimus, on tulkinnanvaraista, mikä merkitys oikaisuvaatimuksella tässä yhteydessä on. Kun kaupunginhallitus tai lautakunta käsittelee asiaa otto-oikeuden nojalla, sen on luonnollisesti syytä ottaa huomioon ne näkökohdat, jotka oikaisuvaatimuksissa on esitetty. Oikaisuvaatimuksessa esitetyt vaatimukset eivät tällöin sido samalla tavoin kuin silloin, kun asiaa käsitellään pelkästään oikaisuvaatimuksen perusteella. Aiempi päätöshän on menettänyt merkityksensä otto-oikeuden käytön johdosta. Muodollisesti lausunnon antaminen oikaisuvaatimuksen johdosta raukeaa, ja asian käsittelyssä oikaisuvaatimus voidaan merkitä tiedoksi. Käsiteltävänä ei varsinaisesti ole oikaisuvaatimus, vaan itse asia käsitellään otto-oikeuden nojalla uudelleen. Tällöin uutta päätöstä ei myöskään voida katsoa sellaiseksi ”oikaisuvaatimuksen johdosta annetuksi päätökseksi (KuntaL 90 §)”, josta voidaan suoraan tehdä kunnallisvalitus, vaan päätökseen on ensin haettava oikaisua (Harjula-Prättälä, Kuntalaki – taustat ja tulkinnat 2015, s. 640). Oikaisuvaatimukset tuotiin kaupunginhallitukselle tiedoksi, joka 18.12.2023 kokouksessaan (§ 466) päätti palauttaa asian uudelleen valmisteluun. Otto-oikeuden käyttämiseen ja päätöksestä palauttaa asia uudelleen valmisteluun ei saa vaatia oikaisua, sillä kyse on kuntalain 136 § mukaisesta asian valmistelusta. Oikaisua saa vaatia asiassa aikanaan annettuun lopulliseen vuokrauspäätökseen.

 

 Lautakunnan tai sen alaisen viranomaisen tekemästä päätöksestä tehdyn oikaisuvaatimuksen käsittelee ensisijaisesti lautakunta. Näin ollen kaupunkikehityslautakunta on toimivaltainen päättämään asiasta.

 

 Koska oikaisuvaatimukset on kohdistettu päätökseen johon on samanaikaisesti käytetty otto-oikeutta, niissä esitettyihin vaatimuksiin ja perusteluihin ei edellä mainituin perusteluin oteta lainkaan kantaa. Oikaisuvaatimukset jätetään näin ollen tutkimatta. On kuitenkin hyvän hallinnon mukaista, että oikaisuvaatimuksen tekijöille annetaan asiassa tutkimattajättämispäätös, jotta he voivat tarvittaessa saattaa hallinto-oikeuden tutkittavaksi sen seikan, onko toimielimellä ollut oikeus jättää oikaisuvaatimukset tutkimatta.

 

Lisätiedot hallintolakimies, Perttu Piitulainen, perttu.piitulainen@lohja.fi

 

Liite -3 kpl oikaisuvaatimuksia sekä täydennys oikaisuvaatimukseen

 

Esittelijä Kaupunkikehitysjohtaja Puistosalo Pekka

 

Päätösehdotus Kaupunkikehityslautakunta päättää jättää oikaisuvaatimukset tutkimatta.

 

Päätös Kaupunkikehityslautakunta päätti esityksen mukaan. 

 

Täytäntöönpano ote oikaisuvaatimuksen tekijät

------------------------------------