RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristöterveyslautakunta
Pöytäkirja 30.01.2024/Pykälä 5
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Talousarvion ja tavoitteiden toteutuminen
872/02.02.00/2022
Ympäristöterveyslautakunta 30.01.2024 § 5
Kaupunkirakenne -toimiala laatii kuukausittain talouskatsauksen, jossa seurataan kunkin toimielimen talousarvion euromääräistä toteumaa. Talouskatsauksen ja säännöllisen seurannan avulla on mahdollista arvioida toteutuman kehitystä suhteessa talousarvioon sekä tehdä mahdollisesti tarvittavia korjausliikkeitä talousarviossa pysymiseksi.
Ympäristöterveyslautakunnan tammi-joulukuun 2023 toimintakatteen toteuma ulkoisten ja sisäisten erien osalta (tilanne 17.1.2024) on 94,0 %. Toimintakate on 241 305 euroa suurempi (huonompi) kuin vastaavaan aikaan vuonna 2022.
Toimintatuottojen toteuma on 107,9 % ja toimintakulujen 102,0 %
Ympäristöterveyslautakunnan tuloslaskelma 1. – 31.12.2023 (ulkoiset ja sisäiset):
Ympäristöterveyslautakunnan tuloslaskelma 1. – 31.12.2023 (ulkoiset):
Tuotot edelleen ylittyneet arviosta. Joulukuussa tuloutunut aluehallintovirastolta eläinsuojelun kustannusten korvauksia n. 35 000 euroa sekä elintarvike- ja eläinlääkintähuoltolain edellyttämiä valvontasuunnitelman mukaisia maksuja.
Palvelujen ostot ylittyneet reilusti (yli 66 000 euroa) johtuen suurimmaksi osaksi edelleen siivouspalvelu- ja puhtaanapitokustannuksista (ennakoimattomat kustannusten nousut). Joulukuun suurimpia kustannuksia myös leikkauspöytäkalusto Mäntynummen toimipisteeseen sekä työskentelyvälineitä (mm. happirikastin ja karvanleikkuri) Karkkilan toimipisteeseen.
Lisätiedot Hallintopäällikkö Maria Pernu, maria.pernu@lohja.fi
Esittelijä Ympäristöterveyspäällikkö Puro Johanna
Päätösehdotus Ympäristöterveyslautakunta päättää merkitä talousarvion toteutumisen tiedoksi.
Päätös Ympäristöterveyslautakunta päätti esityksen mukaan.
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |