Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 28.02.2024/Pykälä 33


 

Keskeneräiset valtuustoaloitteet, kuntalaisaloitteet, sekä muut aloitteet, Sivistyslautakunta

 

147/00.01.00.00/2022

 

Sivistyslautakunta 28.02.2024 § 33

 

 Kuntalain 28 §:n mukaan kaupunginvaltuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt (kunnan jäsenen) aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet. Lohjan kaupungin hallintosäännön 118 ja 151 §:ssä puolestaan on määrätty, että kaupunginhallituksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo kuntalaisten ja valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt.
Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan alaisessa toiminnassa valmistelussa olevat valtuustoaloitteet, kuntalaisaloitteet ja muut aloitteet on koottu valtuustoaloitteiden, kunnan jäsenten aloitteiden ja muiden aloitteiden asiakirjoiksi. Asiakirjaan on merkitty aloitteen johdosta mahdollisesti tehdyt toimenpiteet tai tehtävät toimenpiteet.

Sivistyslautakunnan toimialalla on vireillä seuraavat valtuustoaloitteet, kuntalaisaloitteet ja muut aloitteet:

Kuntalaisten ja muiden aloitteet

1/2021 Kuntalaisaloite Lohjan on säilytettävä nykyinen  kouluverkkonsa
11/2022 Varttivaltuustoaloite Koskien Kouluruokailua
12/2022 Varttivaltuustoaloite Kouluviihtyvyyden Lisäämiseksi
14/2022 Karjalohjan Aluetoimikunnan Kannanotto Ja Aloite Sammatin               Vapaan Kyläkoulun Turvaamiseksi
12/2023 Aloite Koulukyytien Mahdollistamiseksi Eroperheiden Lapsille 18/2023              Kuntalaisaloite: Icehearts Toiminta Lohjalle

Valtuustoaloitteet

6/2020 Valtuustoaloite lähikoulujen lakkautusten vaikutusten               selvittämiseksi
33/2021 Valtuustoaloite Lohjan vetovoimaisuuden vahvistamiseksi               kylien ja kyläkoulujen avulla
26/2022 Valtuustoaloite: Kasvatus- ja opetuslautakunnan esittämä               ponsi Nummi-Pusulan lukiostudiosta otetaan käyttöön
2/2023 Valtuustoaloite Saukkolan päiväkodin rakentamiseksi               Jättöläntien varteen Saukkolaan
4/2023 Valtuustoaloite: Selvitetään kouluvalmentajien palkkaaminen               Lohjan peruskouluihin

 

Lisätiedot Suunnittelija Paula Vireä-Aihio, paula.virea-aihio@lohja.fi

 

Oheismateriaali - aloiteluettelot

 

Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että seuraavat aloitteet ovat edelleen vireillä olevia:

Kuntalaisten ja muiden aloitteet

1/2021 Kuntalaisaloite Lohjan on säilytettävä nykyinen  kouluverkkonsa
11/2022 Varttivaltuustoaloite Koskien Kouluruokailua
12/2022 Varttivaltuustoaloite Kouluviihtyvyyden Lisäämiseksi
14/2022 Karjalohjan Aluetoimikunnan Kannanotto Ja Aloite Sammatin               Vapaan Kyläkoulun Turvaamiseksi
12/2023 Aloite Koulukyytien Mahdollistamiseksi Eroperheiden Lapsille 18/2023              Kuntalaisaloite: Icehearts Toiminta Lohjalle

Valtuustoaloitteet

6/2020 Valtuustoaloite lähikoulujen lakkautusten vaikutusten  selvittämiseksi
33/2021 Valtuustoaloite Lohjan vetovoimaisuuden vahvistamiseksi               kylien ja kyläkoulujen avulla
26/2022 Valtuustoaloite: Kasvatus- ja opetuslautakunnan esittämä               ponsi Nummi-Pusulan lukiostudiosta otetaan käyttöön
2/2023 Valtuustoaloite Saukkolan päiväkodin rakentamiseksi               Jättöläntien varteen Saukkolaan
4/2023 Valtuustoaloite: Selvitetään kouluvalmentajien palkkaaminen               Lohjan peruskouluihin

 

Päätös Sivistyslautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano kaupunginhallituksen esityslistalle

------------------------------------