Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 28.02.2024/Pykälä 29


Lohjan perusopetuksen tuntijako 1.8.2024 alkaen

 

Suomenkielisen perusopetuksen tuntijako

 

114/12.00.02/2023

 

Sivistyslautakunta 28.02.2024 § 29

 

 Valtioneuvosto julkaisi 24.1.2023 tuntijakoasetuksen, jossa perusopetuksen tuntimäärään on lisätty yksi vuosiviikkotunti B1-kieleen ja 7. luokalla B1-kieltä on opetettava vähintään kaksi vuosiviikkotuntia. Tuntijakoasetus astuu voimaan 1.8.2024. Opetushallitus antoi tarkennetun tiedon ruotsin tunnin kohdentumisesta ja siirtymäkausien tuntijakovaatimuksista 7.11.2023. B1-kielen opetussuunnitelman perusteluonnos oli lausuttavana Lausuntopalvelussa 7.11.-9.12.2023. Perusopetuksen johtoryhmän johdolla koottiin ryhmä ruotsinkielen opettajia, jotka tekivät lausunnon aiheesta.

Tuntijakouudistuksen tavoitteena on edistää toisen kotimaisen kielen ja etenkin B1-ruotsin oppimista ja opetusta sekä lisätä toisen kotimaisen kielen osaamista Kansalliskielistrategian mukaisesti. Kansalliskielistrategian tavoitteena on ruotsinkielisten palvelujen toimivuuden ja saatavuuden turvaaminen sekä ruotsinkielisen kieliyhteisön elinvoimaisuuden vahvistaminen. Tärkeänä tavoitteena on myös riittävän ruotsin kielen taidon saavuttaminen perusopetuksen aikana, jotta vahvistetaan oppilaan valmiuksia käyttää ruotsin kielen taitoaan monipuolisesti erilaisissa viestintätilanteissa.

Perusopetuksessa annettava oppimäärä kasvaa nykyisin säädetystä, eikä lisäys vähennä muuta opetusta. Muutosmääräyksen OPH-754-2024 sisältämät muutokset koskien B1-kielen opetussuunnitelman perusteita on päivitetty perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin ja uusi versio on julkaistu 12.2.2024. Lohjan perusopetuksen opetussuunnitelman paikallinen osuus B1-ruotsin osalta päivitetään kevään aikana ja tuodaan sivistyslautakunnan hyväksyttäväksi touko-kesäkuussa.

Uusi tuntijako (111/2023) ja sen mukaiset paikalliset opetussuunnitelmat otetaan vuosiluokkien 7–9 osalta käyttöön 1.8.2024. Lukuvuosi 2024-2025 toimitaan siirtymäkauden tuntijaoilla. Tuntijakouudistuksen myötä B1-kielen opetusta tulee järjestää perusopetuksen aikana vähintään 7 vuosiviikkotuntia 1.8.2024 alkaen siten, että opetusta on

- kaksi vuosiviikkotuntia 6. luokalla

- kaksi vuosiviikkotuntia 7. luokalla

- kolme vuosiviikkotuntia 8.–9. luokalla.

 

Opetuksen järjestäjä voi päättää paikallisessa opetussuunnitelmassa,
kuinka edellä mainitut 3 vuosiviikkotuntia sijoitetaan 8. ja 9. luokalle.
Uudistus edellyttää muutoksia opetuksen järjestäjän paikalliseen tuntijakoon 1.8.2024 alkaen.

Lohjan perusopetuksessa ruotsia opetetaan nykyisen tuntijaon mukaan 6. luokalla kaksi vuosiviikkotuntia, 7. luokalla kaksi vuosiviikkotuntia, 8. luokalla yksi vuosiviikkotuntia ja 9. luokalla yksi vuosiviikkotunti eli yhteensä 6 vuosiviikkotuntia.

Päivitetyn tuntijaon mukaan Lohjalla opetetaan B1-ruotsia 1.8.2024 alkaen

- 6. luokalla kaksi vuosiviikkotuntia,

- 7. luokalla kaksi vuosiviikkotuntia,

- 8. luokalla kaksi vuosiviikkotuntia

- 9. luokalla yksi vuosiviikkotunti eli yhteensä 7 vuosiviikkotuntia.

 

Koska uusi tuntijako koskee kaikkia vuosiluokkia 7–9, B1-kielen opetusta tulee järjestää 8. ja 9. luokalla siten, että 9.-luokkalaiset saavat yhden vuosiviikkotunnin lisää opetusta lukuvuonna 2024–2025.

 

Syksyllä 2024 8. luokkien ryhmämäärä tullee olemaan 33 ja 9. luokkien ryhmämäärä 31. Näin ollen B1-kielen tuntilisäyksen vaikutus lukuvuoteen 2024-2025 on noin 156 620 euroa, josta syksyn 2024 osuus on noin 75 200 euroa. Jatkossa B1-kielen vuosittainen kustannus asettuu noin 80 700 euroon.

 

Lisätiedot Perusopetusjohtaja Liisa Saarniemi, liisa.saarniniemi@lohja.fi

 

Liite Lohjan perusopetuksen tuntijako 1.8.2024 alkaen

 

Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää hyväksyä Lohjan suomenkielisen perusopetuksen tuntijaon muutoksen koskien B1-kielen opetusta. Muutos astuu voimaan 1.8.2024 alkaen.

 

Vastaesitys Keskustelun kuluessa sivistyslautakunnan jäsen Pekka Luoma teki sivistyslautakunnan puheenjohtajan Teija Ristaniemen kannattamana esityksen asian palauttamista valmisteluun.

Koska kukaan sivistyslautakunnan jäsenistä ei puheenjohtajan tiedustellessa asiaa ilmoittanut vastustavansa jäsen Pekka Luoman vastaesitystä, puheenjohtaja totesi lautakunnan hyväksyneen vastaesityksen.

 

Päätös Sivistyslautakunta päätti palauttaa asian valmisteluun.

 

Täytäntöönpano Perusopetuksen rehtorit
Inkoon opetustoimi
Vihdin opetustoimi
Siuntion opetustoimi

------------------------------------