Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Alueiden johtokunta
Pöytäkirja 29.01.2024/Pykälä 8


Laskelmat vuoden 2023 pienhankkeista

 

Pieninvestointihankkeet 2024

 

 

 

Alueiden johtokunta 29.01.2024 § 8

 

 Kaupunginvaltuusto on osoittanut Alueiden johtokunnan käyttöön 25.000€

 pieninvestointihanke-määrärahan. Alueiden johtokunta päätti 22.4.2021

 kokouksessa 12§:ssä pieninvestointihanke-määrärahan myöntämis- ja

 käyttösäännöistä, joissa avustuksen oikeutetuiksi hakijoiksi määritettiin

 aluetoimikunnan aluella toimivat yhdistykset. Alueiden johtokunnalle

 osoitettu määräraha on perinteisesti jaettu tasan kaikkien aluetoimikuntien

 kesken, jolloin kunkin osuus on tänä vuonna 3.125€. Aluetoimikuntien hallinnoimalta sivulta https://lohjanlahidemokratia.fi/pienhankkeet/ löytyy ohjeistus pieninvestointihankkeiden käsittelyyn.

 

 Aluetoimikunnat tiedottavat tahoillaan sähköposteilla ja somekanavillaan haettavissa olevasta yleishyödyllisten hankkeiden avustukseen

 tarkoitetusta määrärahasta. Aluetoimikuntien puheenjohtajistojen muodostama epävirallinen Alueiden johtokunnan valmisteleva kokous käsittelee aluetoimikuntien pieninvestointihanke-esityksiä kokouksissaan. Alueiden johtokunnan myöntämät avustukset tilitetään vain tositteita vastaan. Lohjan kylät ry. hoitaa tilitykset pienhankemäärärahan sekä

 toimintarahan osalta. Alueiden johtokunnan myöntämät avustukset ovat ns.

 "korvamerkittyjä määrärahoja", joita ei saa käyttää ilman Alueiden

 johtokunnan päätöstä muuhun tarkoitukseen. Pieninvestointihankkeiden maksatustilanteen selvitykset vuonna 2024 antaa Alueiden johtokunnan jäsen Liisa Jääskeläinen. Alueiden johtokunta käsittelee pieninvestointihankkeiden ohjeistuksen ja aikataulun vuodelle 2024.

 

 

Lisätiedot Alueiden johtokunnan puheenjohtaja Stina-Maarit Elo, stinamaarit.elo@gmail.com                           

  

 

Päätösehdotus Alueiden johtokunta merkitsee tiedoksi pieninvestointihankkeiden ohjeistuksen ja aikataulun vuodelle 2024.

 

Päätös Alueiden johtokunta päätti käsitellä seuraavassa puheenjohtajiston valmistelevassa kokouksessa 5.3.2024 ohjeistusta ja aikataulua pieninvestointihankkeiden osalta vuodelle 2024. Alueiden johtokunnalle vuoden 2024 osoitettu määräraha 25 000€ päätettiin jakaa tasan aluetoimikuntien kesken, jolloin kunkin alueen osuus on 3.125€.

Aluetoimikunnat tiedottavat alueillaan sähköposteilla ja some-kanavillaan haettavissa olevasta yleishyödyllisten hankkeiden avustukseen tarkoitetusta määrärahasta, sekä valmistelevat tulleet pieninvestointihankkeensa esittelyyn puheenjohtajiston valmistelevaan kokoukseen 5.3.2024. Alueiden johtokunnan vuoden 2024 ensimmäinen pieninvestointihankkeiden käsittelypäivä on 20.3.2024.
             

------------------------------------