RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Alueiden johtokunta
Pöytäkirja 29.01.2024/Pykälä 9
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Tiedotusluontoiset asiat
Alueiden johtokunta 29.01.2024 § 9
Toimielimelle tuodaan tiedoksi seuraavat asiat:
- Seuraava Alueiden johtokunnan puheenjohtajiston valmisteleva kokous on 5.3.2024 klo 17.00 kokoustila Sinivuokossa, os. Salmenmäentie 26 D, Lohja. Alueiden johtokunnan kokous on 20.3.2024 klo 17.00 Monkolan valtuustosalissa.
- Kylien varautuminen on viisautta. Aluetoimikuntien varautumistoiminta aloitettiin viime vuonna 72h -koulutuksilla ja tänä vuonna jatketaan ensiapukoulutuksilla. Lohjan Kylät ry järjestää jokaiselle alueelle yhden Punaisen Ristin hätäensiapukoulutuksen tämän vuoden aikana. Aluetoimikuntia tiedotetaan koulutuksista ja ajankohtatoiveista välittömästi, kun Lohjan Kylät ry on saanut koulutustilauksen sovittua Punaisen Ristin kanssa.
- Länsi-Uusimaa -lehti on varannut kirjoittajavieras -palstan Lohjan
aluetoimikuntien kirjoittajavieraita varten. Kirjoituksen pituus 2200-2500 merkkiä välilyönteineen, mukaan voi liittää myös valokuvan.
Kirjoitukset voi lähettää suoraan osoitteella paivi.kallo@media.fi.
Länsi-Uusimaa -lehden kirjoittajavieras-palstan kevään 2024 varatut vuorot:
5.1.2024 Valtaväylien aluetoimikunta
1.2.2024 Etelä-Lohjan aluetoimikunta
5.3.2024 Kaupunkikeskustan aluetoimikunta
5.4.2024 Karjalohjan aluetoimikunta
2.5.2024 Karstu-Paloniemi-Roution aluetoimikunta
6.6.2024 Sammatin aluetoimikunta
- Puheenjohtaja Stina-Maarit Elo ja jäsenet Riitta Luhtala ja Liisa Jääskeläinen osallistuvat Lohjan kaupungin osallistuvan budjetoinnin v.2024 työryhmän palaveriin 1.2.2024.
- Kulttuurikyydillä kylistä keskustaan. Länsi-Uudenmaan Säästöpankkisäätiö on myöntänyt 5.000 euron avustuksen Kulttuurikyytien järjestämiseksi Lohjan kylistä Lohjan orkesterin ystävät ry:lle. Kyytejä järjestetään vuoden 2024 aikana kahdeksan kertaa Lohjan kaupunginorkesterin konsertteihin ja kaksi kertaa Lohjan teatterin esityksiin.Tarve kulttuurikyydeille tuli esiin, kun kaupunki järjesti syksyllä kyläillan Ikkalassa. Kyläläiset kokevat, että matka keskustaan on pitkä ja etenkin talviaikaan pimeys ja liukkaus voivat olla este tapahtumiin lähtemiselle. Kyläillan aikana sovittiin, että Lohjan kaupunki ja kyläyhdistykset selvittävät yhdessä kulttuurikyydin järjestämistä. Organisointiin saatiin heti apuun Lohjan Orkesterin ystävät ry ja kun Länsi-Uudenmaan Säästöpankkisäätiö myönsi toiminnalle avustuksen, niin kulttuurikyydit päästään aloittamaan jo 1.2.2024. Kyyti ja lippu konserttiin tai teatteriesitykseen varataan osoitteessa https://link.webropol.com/s/kulttuurikyyti . Lisätietoja: Katja Juntunen orkesterin toimisto, katja.juntunen@lohja.fi, puh. 044-3741462. Kyydin omavastuuhinta on 5 euroa meno-paluumatkalta.
Lisätiedot Alueiden johtokunnan puheenjohtaja Stina-Maarit Elo, stinamaarit.elo@gmail.com
Oheismateriaali Kulttuurikyyti_Lohjan Orkesterin ystävät ry
Päätösehdotus Toimielin päättää merkitä asiat tiedoksi.
Päätös Alueiden johtokunta merkitsi tiedoksi tiedotusluontoiset asiat.
1. Seuraava Alueiden johtokunnan puheenjohtajiston valmisteleva kokous on 5.3.2024 klo 17.00 kokoustila Sinivuokossa, os. Salmenmäentie 26 D, Lohja. Alueiden johtokunnan kokous on 20.3.2024 klo 17.00 Monkolan valtuustosalissa. Aluetoimikunnat tiedottavat alueillaan sähköposteilla ja some-kanavillaan haettavissa olevasta yleishyödyllisten hankkeiden avustukseen tarkoitetusta määrärahasta, sekä valmistelevat tulleet pieninvestointihankkeensa esittelyyn puheenjohtajiston valmistelevaan kokoukseen 5.3.2024; kyseisten pieninvestointihankkeiden käsittely on Alueiden johtokunnan kokouksessa 20.3.2024. Aluetoimikuntien omat toimintasuunnitelmat 2024 käsitellään myös 20.3.2024 kokouksessa.
2. Keväällä Lohjan Kylät järjestävät aluetoimikunnille kaksi SPR:n hätäensiapu-koulutuspäivää 9.3.2024 ja 13.4.2024. Aluetoimikunnat sopivat alueillaan kumpi päivistä sopii koulutuspäiväksi, sekä sopivat alueeltaan 5 henkilön ryhmän, ketkä osallistuvat kyseiseen hätäensiapukoulutukseen. Jäsen Liisa Jääskeläinen tiedottaa aluetoimikunnille koulutuspaikan ja lisätiedot hätäensiapukoulutuksista.
3. Länsi-Uusimaa -lehden kirjoittajavieras-palstan vuorot on jaettu keväälle 2024. Uusista kirjoitusvuoroista tiedotetaan kevään 2024 viimeisessä kokouksessa.
4. Puheenjohtaja Stina-Maarit Elo ja jäsenet Riitta Luhtala ja Liisa Jääskeläinen osallistuvat Lohjan kaupungin osallistuvan budjetoinnin v.2024 työryhmän palaveriin 1.2.2024.
5. Kulttuurikyyti tekee ensimmäisen retkensä Ikkalasta Lohjan keskustaan ja takaisin torstaina 1.2.2024 Viulukonsertto á la Marzi-konserttiin. Konserttilippu (21€/26€) ja kyyti (5€) maksetaan bussimatkan aikana joko käteisellä tai pankkikortilla. Rahastuksesta ja konserttilippujen jakamisesta bussissa vastaa Ikkalan kyläyhdistys. Kyydin pysäkit ovat: Ikkala Kokin pysäkki klo 17.20, Karisjärvi Ahonpään risteys klo 17.25, Marttila pysäkki klo 17.30, Pusula Apteekin pysäkki klo 17.40, Nummi Niilonpirtin pysäkki klo 17.55, Saukkola ST1 huoltoaseman piha klo 18.00, Lohja noin klo 18.30. Ilmoittautuminen linkin kautta: https://link.webropol.com/s/kulttuurikyyti . Kulttuurikyydin yhteistyössä toteuttavat Lohjan orkesterin ystävät ry, Lohjan kaupunginorkesteri, Pusulan aluetoimikunta ja alueen kyläyhdistykset. Toiminnan mahdollistaa Länsi-Uudenmaan Säästöpankkisäätiöltä saatu avustus 5000€.
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |