Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.03.2024/Pykälä 26


Lohjan vieraslajilinjaus

 

Valtuustoaloite suunnitellusta kasvi- ja eläinperäisen vieraslajien hävittämisestä Lohjan alueella

 

292/11.00.02/2022

 

248/11.00/2021

 

Kaupunginvaltuusto 16.06.2021 § 99

 
Valtuutettu Pirjo-Leena Forsström esitti Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puolesta seuraavan aloitteen, jonka lisäksi olivat allekirjoittaneet Vihreiden valtuustoryhmän puolesta valtuutettu Laura Skaffari sekä Keskustan valtuustoryhmän valtuutettu Lotta Paakkunainen:

 

 ”Paikallislehdistä luemme ahkerien asukkaiden ponnistuksista tuhota luonnossamme kasvavia ja eläviä vieraslajeja, jotka eivät kuulu ympäristöömme.

 

 Yleisimpiä vieraslajeja ympäristössämme ovat: jättiputki, jättipalsami, lupiini ja kurtturuusu, eläimistä Espanjan siruetana ja supikoira.

 

 Esitän, että Elinvoiman toimialan kaupunkikehityksen tulosalueen ympäristönsuojelu organisoi nopeasti suunnitelman Lohjan alueella esiintyvien haitallisten kasvi- ja eläinperäisten vieraslajien hävittämisen.

 

 Kasvi- ja eläinperäisten vieraslajien hävittämiseen on hyvä apu organisoida yhteistyöhön Alueiden johtokunnan kautta aluetoimikunnat, kyläyhdistykset, metsästysseurat ja Lohjan asukkaat.

 Ympäristösuojelun tulee kartoittaa vieraslajialueet jaa innostaa asukkaat yhteistyöhön: tässä työssä tulosta saavutetaan joukkovoimalla.

 

 Valtuustoaloite: Esitän Lohjan Ympäristösuojelun aloittavan suunnitellun kasvi- ja eläinperäisen vieraslajien hävittämisen Lohjan alueelta yhteistyössä asukkaiden ja eri järjestöjen kanssa.”

 

 

Päätös Valtuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

 

Täytäntöönpano johdon assistentti Alatalo

 lisätään aloiterekisteriin

-----------------------------------

 

Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto 07.12.2023 § 123

 

 Lohjan ympäristönsuojelun selvitys:

 

 Vieraslajilla tarkoitetaan eliölajia, jonka ihminen on siirtänyt uudelle alueelle luontaiselta levinneisyysalueeltaan. Haitallinen vieraslaji on sellainen, joka uhkaa luonnon monimuotoisuutta tai siihen liittyviä ekosysteemipalveluja risteytyessään alkuperäisten lajien kanssa tai kilpaillessaan niiden kanssa elintilasta ja ravinteista. Monet vieraslajit syrjäyttävät alkuperäistä lajistoa tehokkaasti kasvupaikoillaan. Tämä on suuri riski myös Lohjalla, missä vieraslajien leviäminen uhkaa useita uhanalaisia lajeja sekä heikentää asumisviihtyvyyttä (esim. espanjansiruetana).

 

 Laki vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta (2015/2079) säätää sekä vieraslajien levittämisestä, että torjunnasta seuraavaa:

 

 3§:n mukaan vieraslajia ei saa pitää, kasvattaa, istuttaa, kylvää tai muulla vastaavalla tavalla käsitellä siten, että se voi päästä ympäristöön.

 4§:n mukaan kiinteistön omistajan tai haltijan on huolehdittava kohtuullisista toimenpiteistä kiinteistöllä esiintyvän unionin luetteloon kuuluvan tai kansallisesti merkityksellisen haitallisen vieraslajin hävittämiseksi tai sen leviämisen rajoittamiseksi, jos haitallisen vieraslajin esiintymästä tai sen leviämisestä voi aiheutua merkittävää vahinkoa luonnon monimuotoisuudelle taikka vaaraa terveydelle tai turvallisuudelle.

 

 5§:n mukaan toimijan on huolehdittava siitä, ettei hänen tuottamassaan, varastoimassaan, markkinoille saattamassaan, kuljettamassaan, välittämässään, myymässään tai muuten luovuttamassaan tuotteessa tai aineistossa ole unionin luetteloon kuuluvaa tai kansallisesti merkityksellistä haitallista vieraslajia, joka tuotteen tai aineiston mukana voi levitä toimijan hallinnassa olevan alueen ulkopuolelle.

 

 Vieraslajilakia ja -asetusta valvoo ELY-keskus, mutta luonnonsuojelulain mukaan kunta edistää luonnon monimuotoisuuden suojelua. Sen perusteella vieraslajeihin liittyvää neuvontaa on tehty useita vuosia Lohjan ympäristönsuojelussa. Vuosittain ympäristönsuojelu on valmistellut tiedotteen vieraslajien torjunnasta, pyrkinyt neuvomaan ja ohjeistamaan vieraslajeihin liittyvissä asioissa. Lisäksi eräissä uhanalaisten lajien elinympäristöissä on tehty myös haitallisten vieraslajien torjuntaa. Viime vuosina on aiempaa enemmän ohjattu asiakkaita suoraan Vieraslajit.fi-sivustolle, missä on ajankohtaisin tieto vieraslajeista ja niiden torjunnasta. Vieraslajeista tehtyjä havaintoja on ohjeistettu tallentamaan Suomen Lajitietokeskuksen Laji.fi-portaaliin. Portaalin kautta vieraslajihavainnot ovat kootusti myös Lohjan kaupungin käytettävissä. Ulkoilijoita on pyritty aktivoimaan vieraslajien torjuntaan kyltittämällä runsaimpia jättipalsamiesiintymiä sekä samalla neuvomalla torjunnan toteuttamisessa.

 

 Teknisen toimen puistot ja viheralueet on tehnyt vieraslajitorjuntaa vuosien ajan kaupungin omistamilla viheralueilla, kiinteistöjen pihoilla ja katuviheralueilla yhteistyössä ympäristönsuojelun kanssa. Tätä toimintaa jatketaan edelleen resurssien puitteissa. Vieraslajiesiintymiä on kartoitettu ja niitä torjutaan oman henkilökunnan ja urakoitsijoiden toimesta. Erityisesti on keskitytty kurtturuusukasvustoihin, sillä ne olisi pitänyt hävittää 1.6.2022 mennessä.

 

 Koko kaupungin näkökulmasta suuri merkitys on ollut myös asukkaiden talkootyöllä ja kiinteistönomistajien toteuttamalla torjuntatyöllä.

 

 Nykytasolla vieraslajien torjunta ei ole kuitenkaan ole riittävää, sillä vieraslajit ovat edelleen monin paikoin elinvoimaisia ja leviävät uusiin paikkoihin. Tämä koskee myös kaupungin omia kiinteistöjä. Toistaiseksi Lohjalla ei ole osoitettu erityisiä resursseja vieraslajien tehokkaaseen torjuntaan. Erityisesti kesällä, jolloin vieraslajien torjuntaa tehdään, tarvitaan selkeästi nimetty henkilö/henkilöt, jotka keskittyvät vieraslajeihin suunnittelemalla ja toteuttamalla torjuntatyötä. Tiedottaminen, asukas- ja kyläyhdistysten sekä muiden toimijoiden aktivointi ja torjuntatoimien organisointi vaativat resursseja. Lisäresurssein kaupunki voi palkata esimerkiksi kesätyöntekijöitä, joiden työnkuva koostuu pääosin vieraslajitorjunnasta kaupungin omilla kiinteistöillä tai torjunta voidaan hankkia ostopalveluna.

 

 Lohjan ympäristönsuojelu valmisteli vuosina 2022-23 vieraslajilinjauksen, johon pyydettiin Teknisen lautakunnan, Uudenmaan jätelautakunnan, ELY-keskuksen ja ympäristöterveyspalveluiden lausunnot. Linjausta on tämän jälkeen päivitetty mm. Teknisen lautakunnan lausunnon perusteella ja se on esitetty liitteenä. Lohjan ympäristönsuojelun näkökulmasta tärkeimmät vieraslajit, joihin tulisi Lohjalla erityisesti keskittyä ovat jättipalsami (Impatiens glandulifera), komealupiini (Lupinus polyphyllus), jättiputkiryhmä (Heracleum persicum -ryhmä), kurtturuusu (Rosa rugosa) sekä espanjansiruetana (Arion vulgaris).

 

Lisätiedot Ympäristösuunnittelija Anu Luoto, anu.luoto@lohja.fi

 

Oheismateriaali Teknisen lautakunnan pöytäkirjan ote 8.2.2023 § 25

 

Liite Lohjan vieraslajilinjaus. Tavoitteet ja toimenpiteet haitallisten vieraslajien torjumiseksi vuosina 2024-2028

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Koskela Jarkko

 

Päätösehdotus Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto

1. päättää merkitä tiedoksi Lohjan ympäristönsuojelun selvityksen;

2. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että liitteen vieraslajilinjaus otetaan Lohjan kaupungin toimintaohjeeksi vieraslajien torjunnassa vuosina 2024-2028;

3. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että aloite on loppuun käsitelty.

 

Päätös Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano 

------------------------------------

 

 

Kaupunginhallitus 08.01.2024 § 13

 

 

 

Lisätiedot Ympäristösuunnittelija Anu Luoto, anu.luoto@lohja.fi

 

Oheismateriaali Teknisen lautakunnan pöytäkirjan ote 8.2.2023 § 25

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. päättää merkitä tiedoksi Lohjan ympäristönsuojelun selvityksen;

2. tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen

Valtuusto päättää

1) että liitteenä oleva vieraslajilinjaus otetaan Lohjan kaupungin toimintaohjeeksi vieraslajien torjunnassa vuosina 2024-2028

2) merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano tiedoksi ympäristösuunnittelija Luoto, ympäristöpäällikkö Koskela

------------------------------------

 

Kaupunginvaltuusto 13.03.2024 § 26

 

 

Lisätiedot Ympäristösuunnittelija Anu Luoto, anu.luoto@lohja.fi

 

Oheismateriaali Teknisen lautakunnan pöytäkirjan ote 8.2.2023 § 25

 

Liite Lohjan vieraslajilinjaus. Tavoitteet ja toimenpiteet haitallisten vieraslajien torjumiseksi vuosina 2024-2028

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää

1) että liitteenä oleva vieraslajilinjaus otetaan Lohjan kaupungin toimintaohjeeksi vieraslajien torjunnassa vuosina 2024-2028

2) merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano ote aloitteen tekijä
tiedoksi ympäristösuunnittelija Luoto, ympäristöpäällikkö Koskela
merkitään aloiteluetteloon

------------------------------------