Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.03.2024/Pykälä 28


 

Valtuustoaloite julkisen käymälän saamiseksi Virkkalaan

 

168/10.03.01.00/2023

 

Kaupunginvaltuusto 15.03.2023 § 29

 

 Valtuutettu Birgit Aittakumpu Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puolesta esitti seuraavan aloitteen, jonka lisäksi olivat allekirjoittaneet Vihreiden valtuustoryhmän valtuutetut Laura Skaffari, Anna Mustalahti, Jani Méling, Risto Murto ja Heli Kurimo, Keskustan valtuustoryhmän valtuutetut HIlkka Hyrkkö ja Lotta Paakkunainen, Meidän Lohjan valtuustoryhmän valtuutettu Ana Maria Gutierrz Sorainen ja varavaltuutettu Karitta Laitinen, Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmän valtuutettu Heidi Himmanen sekä Sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän valtuutettu Marika Heinonen:

"Virkkalassa on tarve maksuttomasta ja esteettömästä käymälästä kaupunkilaisten käyttöön. Virkkalassa ei ole yhtään julkista käymälää. Torin aluetta käyttävien ihmisten ikärakenne on laaja ja torilla järjestetään tapahtumia. Ehdotamme, että Virkkalan keskustan alueen viihtyvyyttä parannetaan ja kaupunkilaisten hyvinvointia edistetään.
Vasemmiston valtuustoryhmä esittää, että Lohjan kaupunki aloittaa selvittämään mahdollisuuden julkisen käymälän saamiseksi Virkkalan torin ympäristöön."

 

Lisätiedot hallintojohtaja, Sanna Lundström, sanna.lundstrom@lohja.fi

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää   

1. merkitä aloitteen saapuneeksi; sekä 

2. lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano johdon assistentti Alatalo
merkitään aloiteluetteloon

------------------------------------

 

Tekninen lautakunta 07.02.2024 § 28

 

 Lohjalla on tällä hetkellä yksi yleisö-wc Lohjan keskustassa kauppatorin välittömässä läheisyydessä. Wc on auki kesäaikaan 1.4.-30.9. ti-la
klo 7-14. Lähtökohtaisesti wc on toteutettu palvelemaan toritoiminnan asiakkaita ja torikauppiaita.

Virkkalan keskusta-alueen osalta keskeisin sijoituspaikka yleisö-wc:lle olisi torialue. Yleisö-wc:n toteuttaminen edellyttää rakentamiskustannusten lisäksi vesi- ja viemärijohtojen ja sähköliittymän toteuttamista. Lisäksi tulee varautua jatkuvaan kunnossapitoon/siivoukseen ja ilkivallan korjauskustannuksiin.

Muiden kaupunkien kokemukset eivät rohkaise toteuttamaan lisää erillisiä yleisö-wc rakennuksia. Wc-rakennuksiin kohdistunut ilkivalta on eräissä tapauksissa aiheuttanut jopa 50 000 euron vuotuiset korjauskustannukset. Lisäksi siivous on kohteesta riippuen järjestetty 1-3 kertaa vuorokaudessa. Teknisen toimen näkemyksen mukaan yleisö-wc:n toteutus tulisi olla esim. jonkun kaupungin omistaman kiinteistön yhteydessä jolloin valvonta ja kunnossapito olisivat erillistä rakennusta helpompaa ja halvempaa toteuttaa.

 

Lisätiedot Kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen@lohja.fi

 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää

1. merkitä teknisen toimen selvityksen tiedoksi,

2. esittää aloitteen kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle loppuun käsitellyksi

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallitus

------------------------------------

 

 

Kaupunginhallitus 26.02.2024 § 79

 

 

Lisätiedot Kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen@lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja vs. Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää

1. merkitä teknisen toimen selvityksen tiedoksi,

2. esittää aloitteen kaupunginvaltuustolle loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan

 

Täytäntöönpano Kaupunginvaltuusto

------------------------------------

 

Kaupunginvaltuusto 13.03.2024 § 28

 

 

Lisätiedot Kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen@lohja.fi

 

Päätösesitys Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano ote aloitteen tekijä
tiedoksi kaupunkitekniikkapäällikkö Lötjönen
merkitään aloiteluetteloon

------------------------------------