Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta
Pöytäkirja 29.02.2024/Pykälä 16


 

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2023

 

552/02.06.01/2023

 

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 29.02.2024 § 16

 

 Kuntalain 113 §:n mukaan tilinpäätös laaditaan tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä. Kuntalain 115 §:n mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta.

Lohjan kaupungin käytännön mukaisesti toimintakertomus on tuloskertomusten pohjalta laadittu tiivis yhteenveto ja arviointi toimielimen (lautakunta/tulosalue/tulosyksikkö) vuoden 2023 toiminnasta ja määrärahan käytöstä. Se on toimialajohtajan kertomus lautakunnalle, mikä lautakunnan hyväksymisen jälkeen muodostaa lautakunnan kertomuksen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle. Toimialojen toimintakertomuksista kootaan tilinpäätökseen sisällytettävä, kuntalain edellyttämä toimintakertomus kaupunginvaltuustolle.

Toimintakertomuksessa ilmenee tiivistetysti seuraavat asiat:

- toiminnan keskeiset painopistealueet ja sisältö
- palvelujen tarpeeseen vaikuttaneet muutokset ja toimintaan liittyneet ongelmat
- tavoitteiden toteutumisen arviointi (strategian/talousarvion näkökulmat)
- toiminnalliset muutokset (vertailu talousarvioon)
- määrärahan ylitysten selvitykset.

Tavoitteiden toteutumisen arviointi (strategian / talousarvion näkökulmat) esitetään vuoden 2023 neljännesvuosiraporttien tapaan, jolloin kolmatta (3.) neljännesvuosiraporttia täydennetään kattamaan koko toimintavuosi. (Tavoitteiden lopullisessa raportoinnissa käytetään Targetor-järjestelmää.)

Tilinpäätöstiedot ovat 21.2.2024 tilanteen mukaiset.

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan käyttötalouden vuoden 2023 toimintatuotot olivat n. 2,0 milj. euroa ja toimintakulut n. 14,1 milj. euroa. Tilinpäätöksen toimintakate oli n. 12,1 milj. euroa ja alitti talousarvion n. 91 000 eurolla (toteuma 99,3 %). Ulkoisten erien osalta toimintakatteen toteuma oli 98,9 % ja sisäisten erien 100,4 %.

Kustannuspaikkojen (toimintojen) toimintakatteen toteutuminen vuonna 2023:

- Liikuntatoimi 102,2 %
- Kirjasto 100,2 %
- Kaupunginorkesteri 101,3 %
- Hiiden opisto 100,0 %
- Musiikkiopisto 101,1 %
- Lohjan teatteri 84,9 %
- Museo 90,1 %
- Yleinen Kulttuuritoimi 96,1 %
- Kulttuuri ja vapaa aik johto 69,1 %

Koko sivistys-toimialan (kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden sekä kasvun ja oppimisen tulosalueet) toimintakatteen toteuma oli 101,3 % eli 1,4 milj. euroa yli talousarvion.

 

Lisätiedot Hallintopäällikkö Jarkko Lämsä, jarkko.lamsa@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2023

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösehdotus Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päättää omalta osaltaan hyväksyä kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vuodelta 2023.

 

Päätös Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano tiedoksi hallintopäällikkö Lämsä, talousjohtaja Lindroos, taloussuunnittelija Toikka

------------------------------------