Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta
Pöytäkirja 29.02.2024/Pykälä 18


 

Liittyminen kuntien yhteiseen e-kirjastoon

 

104/00.04.01/2023

 

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 29.02.2024 § 18

 

 Kuntien yhteistä e-kirjastoa on valmisteltu Helsingin kaupunginkirjaston hallinnoimassa ja Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa e-kirjastohankkeessa, joka päättyi vuoden 2023 lopussa. Hankkeen päättymisen myötä e-kirjasto siirtyi osaksi Kansalliskirjastoa 1.1.2024 alkaen. Kuntien yhteinen e-kirjasto avataan 23.4.2024 ja sitä pääsee käyttämään siihen liittyneiden kuntien asukkaat. Käyttöoikeus todennetaan vahvalla tunnistautumisella tarkastamalla käyttäjän kotikunta väestötietojärjestelmästä. Alle 13-vuotiaat lapset sekä sitä vanhemmat lapset, joilla ei ole Suomi.fi-tunnistautumista käytössään, pääsevät käyttämään palvelua huoltajan vahvan tunnistautumisen kautta.

 Yhteinen e-kirjasto mahdollistaa siihen liittyneiden kuntien asukkaille tasa-arvoisemman mahdollisuuden käyttää kirjastojen digitaalisia sisältöjä. Kuntien yhteisessä e-kirjastossa on lainattavissa e-kirjoja ja äänikirjoja pääasiassa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Lisäksi palvelussa on tarjolla kotimaisia aikakauslehtiä. Palvelua on mahdollista käyttää myös mobiilisovelluksella. Kansalliskirjaston E-kirjastoyksikkö vastaa muun muassa teknologian kehittämisestä ja ylläpidosta sekä tietoturvasta, aineistojen hankinnasta, aineistosopimuksista sekä valtakunnallisesta markkinoinnista ja viestinnästä. Yleiset kirjastot vastaavat muun muassa paikallisesta asiakaspalvelusta sekä paikallisesta markkinoinnista ja viestinnästä.

 

 Lukki-kirjastot (Karkkila, Lohja ja Vihti) ovat tähän asti tuottaneet e-kirja- ja e-äänikirjapalvelut itse Lukki-kirjastojen asiakkaille. Lukki-kirjastojen johtoryhmä on todennut, että kuntien yhteisen e-kirjaston myötä ei ole järkevää tuottaa palvelua omilla resursseilla. Kuntien yhteinen e-kirjasto tarjoaa myös sellaisia aineistoja, kuten digitaaliset kotimaiset aikakauslehdet, joita Lukki-kirjastoilla ei ole ollut mahdollisuutta tarjota asiakkaille.

 

 Kunta liittyy kuntien yhteiseen e-kirjastoon tekemällä sopimuksen Kansalliskirjaston kanssa. Yhteistyösopimus on voimassa määräaikaisena 31.12.2026 asti ja sen jälkeen toistaiseksi. Kuntien yhteisen e-kirjaston vuosimaksu on 0,7 euroa / kunnan asukas / vuosi / vuoden 2026 loppuun saakka. Kunnan asukasluku tarkistetaan vuosittain edellisen vuoden joulukuun 31. päivän asukasluvun mukaan. Vuoden 2024 osalta kunnat maksavat vuosimaksusta vain kahdeksan kuukauden osuuden.

 

31.12.2023 Lohjan asukasluku on ollut 45 654, joten vuoden 2024 vuosimaksun suuruus kahdeksan kuukauden osalta on 21 305,20 €. Vuoden 2024 e-kirjastokulut on huomioitu kaupunginkirjaston talousarviossa. Vuosien 2025 ja 2026 vuosimaksu on arviolta noin 32 000 €. Kustannusten kokonaisarvo määräaikaisen sopimuksen osalta on noin 85 000 €.

 

Lisätiedot Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Merja Lonkainen, merja.lonkainen@lohja.fi

 

Oheismateriaali - E-kirjaston päättäjäpaketti

 - Yhteistyösopimus e-kirjastopalveluiden tuottamisesta

 

Esittelijä Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Lonkainen Merja

 

Päätösehdotus Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päättää:

1. hyväksyä, että Lohjan kaupunki liittyy kuntien yhteiseen e-kirjastopalveluun,

2. valtuuttaa sivistysjohtajan allekirjoittamaan Kansalliskirjaston kanssa solmittavan yhteistyösopimuksen, sekä

3. tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Päätös Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano tiedoksi sivistysjohtaja Lehmus, kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Lonkainen

------------------------------------