Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta
Pöytäkirja 29.02.2024/Pykälä 19


 

Keskeneräiset valtuustoaloitteet ja kuntalaisaloitteet, Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta

 

147/00.01.00.00/2022

 

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 29.02.2024 § 19

 

 Kuntalain 28 §:n mukaan kaupunginvaltuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt (kunnan jäsenen) aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet. Lohjan kaupungin hallintosäännön 118 ja 151 §:ssä puolestaan on määrätty, että kaupunginhallituksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo kuntalaisten ja valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt.

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan toimialalla on vireillä seuraavat aloitteet:

Kuntalaisten ja muiden aloitteet
 

 11/2021 Kuntalaisaloite: lähiliikuntapaikka Gunnarlaan

 190/10.03.01.00/2022; 259/10.03.01/2021
 

 15/2021 Kuntalaisaloite: Saukkolan kuntopolun kunnostus kaikkien asukkaiden käyttöön

 193/10.03.01.01/2022; 331/10.03.01/2021
 

 17/2022 Kuntalaisaloite: Lohjanjärven ympäri-kierros

 1020/10.03.01.00/2022
 

 22/2022 Kuntalaisaloite kaupunki polkupyöräilystä Lohjalle

 1089/08.00.00/2022
 

 3/2023 Kuntalaisaloite: Frisbeegolfrata Pusulan Keräkankareelle

 170/10.03.01.00/2023
 

 10/2023 Aloite julkisten liikuntatilojen käyttömaksujen poistamiseksi alle 18-vuotiaiden ohjatuilta harrastusryhmiltä

 288/02.05.002023

Valtuustoaloitteet
 

 3/2023 Valtuustoaloite Lohjalle matalan kynnyksen kulttuuri- ja järjestötilat

 121/12.03.00/2023

 

Lisätiedot Toimistosihteeri Jonna Riekkinen, jonna.riekkinen@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Aloiteluettelo Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta

 

Esittelijä Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Lonkainen Merja

 

Päätösesitys Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että seuraavat aloitteet ovat edelleen vireillä olevia:

Kuntalaisten ja muiden aloitteet

11/2021 Kuntalaisaloite: lähiliikuntapaikka Gunnarlaan 190/10.03.01.00/2022; 259/10.03.01/2021

15/2021 Kuntalaisaloite: Saukkolan kuntopolun kunnostus kaikkien asukkaiden käyttöön
193/10.03.01.01/2022; 331/10.03.01/2021

17/2022 Kuntalaisaloite: Lohjanjärven ympäri-kierros 1020/10.03.01.00/2022

22/2022 Kuntalaisaloite kaupunki polkupyöräilystä Lohjalle 1089/08.00.00/2022

3/2023 Kuntalaisaloite: Frisbeegolfrata Pusulan Keräkankareelle 170/10.03.01.00/2023

10/2023 Aloite julkisten liikuntatilojen käyttömaksujen poistamiseksi alle 18-vuotiaiden ohjatuilta harrastusryhmiltä
288/02.05.002023

Valtuustoaloitteet

3/2023 Valtuustoaloite Lohjalle matalan kynnyksen kulttuuri- ja järjestötilat 121/12.03.00/2023

 

Päätös Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano kaupunginhallituksen esityslistalle

------------------------------------