Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto
Pöytäkirja 05.03.2024/Pykälä 13


 

Hyväntekeväisyystapahtumiin osallistumisen periaatteet / Lohjan kaupunginorkesteri

 

89/12.03.04/2024

 

Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto 05.03.2024 § 13

 

 Vuoden 2022 alussa astui voimaan laki esittävän taiteen edistämisestä, joka korvaa aikaisemman teatteri- ja orkesterilain. Uusi laki ohjaa orkesteritoimintaa yhä monipuolisempaan suuntaan ja sen tavoitteena on edistää korkeatasoista ja ammattimaista esittävää taidetta, väestön yhdenvertaisia mahdollisuuksia sivistykseen sekä hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta.
 

 Lohjan kaupunginorkesteri on läpi historiansa esiintynyt normaalin konserttitoiminnan lisäksi säännöllisesti mm. palvelutaloissa, päiväkodeissa, kouluissa ja vienyt konsertteja keskustan lisäksi myös Lohjan kyliin. Nämä toimintamuodot pitävät edelleen paikkansa orkesterin kalenterissa. Lisäksi viime vuosien aikana on kehitetty uusia toimintamalleja, mm. Kummilapsi-konsertit vauvaperheille, Avoimet kenraaliharjoitukset omaishoitajille ja Kaupunkimusiikkikiertueet pop up -konsertteineen.
 

 Orkesteri tekee yhteistyötä myös kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Toisinaan orkesterille ehdotetaan hyväntekeväisyystapahtumiin osallistumista. Pääsääntöisesti orkesteri ei ole osallistunut sellaisiin muiden toimijoiden järjestämiin hyväntekeväisyystapahtumiin, joista syntyy orkesterille kuluja.

 

 Yhteistyön kautta orkesteri voi toisaalta saada hyväntekeväisyystapahtumiin osallistumisesta markkinointitukea tai huojennusta tilavuokrista esimerkiksi seuraintaloilla tai kirkoissa. Yhdistysten kanssa tehtävä yhteistyö voi lisätä synergiaetua, osallistaa kaupunkilaisia ja lisätä saavutettavuutta.

 

 Tavoitteena on kehittää vastavuoroista yhteistyötä eri toimijoiden kanssa ja lisätä kulttuuripalvelujen saavutettavuutta kaikille väestöryhmille ja alueille. Orkesterin toiminnan selkeyttämiseksi on tarpeen luoda linjaus siitä, millä reunaehdoilla orkesteri voi osallistua hyväntekeväisyystapahtumiin.

 

Lisätiedot intendentti Heidi Ketola, heidi.ketola@lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösesitys Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto keskustelee hyväntekeväisyystapahtumiin osallistumisen linjauksista ja esittää oman näkemyksensä asiasta edelleen kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunnalle.

 

Päätös Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto päätti esittää kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnalle, että Lohjan kaupunginorkesteri pilotoi hyväntekeväisyystapahtumiin osallistumisen malleja.

 

Täytäntöönpano Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunnan esityslistalle

Intendentti Heidi Ketola poistui kokouksesta klo 17.33 ennen päätöksen tekoa.

------------------------------------