Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.02.2024/Pykälä 81


 

Valtuustoaloite teatteritaiteen perusopetuksen ja harrasteteatterien tilasta Luksialta vapautuvaan Nummentie 6 kiinteistöön

 

275/12.03.05/2022

 

Kaupunginvaltuusto 16.06.2021 § 102

 Valtuutettu Lotta Paakkunainen esitti Keskustan valtuustoryhmän puolesta seuraavan aloitteen, jonka olivat lisäksi allekirjoittaneet Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuutettu Päivi Kuitunen, Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuutetut Teija Ristaniemi ja Jaana Silander sekä varavaltuutettu Ana María Gutierrez Sorainen:

”Esitämme valtuustoaloitteessamme, että kaupunki selvittää mahdollisuutta osoittaa teatteritaiteen perusopetukselle sekä harrasteteatterille Nummentie 6 kiinteistöstä toimintaan soveltuvat tilat.

Lohjalla on rikas kulttuuritarjonta useilla aktiivisesti toimivilla teatteriryhmillä ja Lohjalla saa jopa Teatteritaiteen perusopetusta, nyt jo nyt kymmenettä vuotta. Teatterin ja draamakasvatuksen kautta saatava luova osaaminen lisää lapsen ja nuoren henkistä hyvinvointia ja valmistaa hyvään aikuisuuteen. Tästä on runsaasti tutkittua näyttöä. Se tarjoaa avoimen ja suvaitsevaisen ilmapiirin, joka kasvattaa ymmärtämään moninaisuutta. Opetus kannustaa oppilasta rakentavaan toimintaan yksilönä sekä vuorovaikutukseen ryhmän jäsenenä. Teatteritaiteen opiskelun tavoitteena on vahvistaa oppilaiden kulttuurista osaamista kehittämällä hänen taitojaan ja tietojaan. Oppilasta ohjataan sitoutuneeseen ja pitkäjänteiseen työskentelyyn. Samalla opitaan erittäin tärkeitä tunnetaitoja. Lisäksi digitalisaation pyörittämässä maailmassa ovat aidot kasvokkain tapahtuvat kohtaamiset ja vuorovaikutustaitojen harjoitteleminen ensiarvoisen tärkeää.

Tällä hetkellä teatteriryhmätoimijat ovat hajallaan, eikä niillä ole vakiintuneita esiintymis- tai harjoitustiloja. Lohjan kaupunki voisi mahdollistaa vapaiden teatteriryhmien ja teatteritaiteen perusopetuksen toiminnan kehittämisen ja tukea heitä toimitiloilla, jotka sopivat teattereiden käyttöön. Toimitiloilla teatterit pystyisivät kehittämään toimintaansa ja saisimme jatkossakin nauttia monipuolisesta ja laadukkaasta teatteritoiminnasta ja myös vaihtoehtoisista ajan hengen mukaisista nykyteatteriesityksistä Lohjalla. Nyt vapautuva Nummentie 6:n kiinteistö olisi ihanteellinen vapaiden teatteriryhmien ja teatteritaiteen perusopetuksen käyttöön. Olisi upeaa ja avointa näkemystä osoittavaa, jos kaupunki näkisi vapautuvat Luksian tilat mahdollisuutena kehittää sitä kulttuurin keitaaksi ja teatteritaiteen perusopetuksen kodiksi. Kodiksi, joka tukisi teatteritaiteen perusopetusta sekä teatteria harrasteena. Näitä tiloja voisi hyödyntää draamakasvatuksessa myös päivisin sekä varhaiskasvatuksen että perusopetuksen lasten ja nuorten ryhmien projekteissa.

Tämän lisäksi tällä toiminnalla lisäisimme kiinteistön käyttöastetta ja nostaisimme kaupungin imagoa lasten ja nuorten sekä kulttuurikaupunkina.

Esitämme valtuustoaloitteessamme, että kaupunki selvittää mahdollisuutta osoittaa teatteritaiteen perusopetukselle sekä harrasteteatterille Nummentie 6 kiinteistöstä toimintaan soveltuvat tilat.”

 

Päätös Valtuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.             

Täytäntöönpano ote/email johdon assistentti Alatalo

 lisätään aloiterekisteriin

-----------------------------------

 

 

Tekninen lautakunta 07.02.2024 § 30

 

 Kyseinen rakennus ei tällä hetkellä ole aktiivisessa käytössä. Mitään kaupungin toimintoja tai ulkopuolisia toimijoita ei ole kyseisessä rakennuksessa. Rakennuksen konttoritiloissa on esiintynyt sisäilmaongelmia, jonka vuoksi rakennuksen käytöstä on luovuttu ja toimijat ovat siirtyneet muualle. Rakennukselle teetetyt tutkimukset vahvistavat epäilyt sisäilmaongelmista. Näin ollen rakennuksen ei voida katsoa soveltuvat teatteritaiteen perusopetustilaksi, eikä myöskään harrasteteatterikäyttöön sopivaksi tilaksi.

 

 Laurentiustalon toteutuksen yhteydessä on huomioitu myös teatteritaiteen opetus.

 

Lisätiedot Tekninen johtaja Markus Moisio,  markus.moisio@lohja.fi

 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää

1. merkitä teknisen toimen selvityksen tiedoksi,

2. esittää aloitteen kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallitus

------------------------------------

 

 

Kaupunginhallitus 26.02.2024 § 81

 

 

Lisätiedot Tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio@lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja vs. Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää

1. merkitä teknisen toimen selvityksen tiedoksi,

2. että selvitetään yhteistyössä harrastustoiminnan toteuttamisen mahdollisuudet Laurentiustalossa tai vaihtoehtoisesti muissa kaupungin omistamissa koulurakennuksissa,

3. esittää aloitteen kaupunginvaltuustolle loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan

 

Täytäntöönpano Kaupunginvaltuusto

------------------------------------