Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.02.2024/Pykälä 67


 

Oikaisuvaatimus / Kaupunginlakimiehen siirtäminen hallintojohtajan virkaan

 

46/01.01.00/2023
103/01.01.00/2022

 

Kaupunginhallitus 08.01.2024 § 4

 

 Asian tausta

 

Helsingin hallinto-oikeus kumosi päätöksellään 6081/2023 24.10.2023 Lohjan kaupunginhallituksen päätökset 15.11.2021 § 363, 7.12.2021 § 409 ja 20.12.2021 § 427. Ensimmäinen päätös koski hallintojohtajan viran perustamista, kaupunginlakimiehen siirtämistä hallintojohtajan virkaan sekä kaupunginlakimiehen viran lakkauttamista. Kaksi jälkimmäistä päätöstä koskivat ensimmäisestä päätöksestä tehtyjä oikaisuvaatimuksia.

 

Päätös tarkoittaa tosiasiallisesti sitä, että Lohjan kaupungin organisaatiossa ei enää ole ollut perustettuna hallintojohtajan virkaa. Virkaa aiemmin hoitanut henkilö siirtyi takaisin kaupunginlakimieheksi hallintojohtajan vastuilla. Hallintosäännössä toimivaltaa on delegoitu hallintojohtajalle eikä kaupunginlakimiehelle. Tällöin organisaatio on ensi tilassa korjattava takaisin hallintosäännön mukaiseksi. Käytännössä asia on edennyt seuraavasti: kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto on valmistellut viran perustamisen, jonka jälkeen se esitettiin kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, joka hyväksyi viran perustamisen 13.12.2023 kokouksessa. Nyt kaupunginhallitukselle esitetään kaupunginlakimiehen siirtämistä hallintojohtajan virkaan. Hallintojohtajan aikaisempaa hallinto-oikeuden kumoamaa virkaa on hoitanut Sanna Lundström. Sanna Lundström on edelleen hoitanut hallintojohtajan virkatehtäviä väliaikaisesti kaupunginhallituksen päätöksellä.

 

 Sovellettavat säädökset

 

 Toimivalta

 

 Hallintosäännön 46 § mukaan viranhaltijan siirtämisestä toiseen virkasuhteeseen kunnallisen viranhaltijalain 24 §:n nojalla päättää viranomainen, jolla on toimivalta molempiin virkasuhteisiin ottamisessa. Jos toimivalta on eri viranomaisilla, siirtämisestä päättää kaupunginjohtaja. Toimivalta hallintojohtajan nimittämiseen on kaupunginhallituksella. Toimivalta kaupunginlakimiehen nimittämiseen oli eri viranomaisella. Näin ollen kaupunginjohtaja olisi toimivaltainen päättämään siirtämisestä suoraan.

 

 Hallintosäännön 27.2 § mukaan viranhaltija voi saattaa asianomaisen toimielimen ratkaistavaksi asian, joka hänellä on oikeus ratkaista, jos asialla on laajempaa ja/tai periaatteellista merkitystä. Asian merkityksen vuoksi asia on saatettu kaupunginhallituksen ratkaistavaksi.  

 

 Hallintosäännön määräykset viranhaltijan siirtämisestä toiseen virkasuhteeseen

 

 Hallintosäännön 42.2 § mukaan henkilö voidaan ottaa virkaan ilman julkista hakumenettelyä sellaiseen virkasuhteeseen, johon henkilö on tarkoituksenmukaista ottaa hänen palvelussuhdettaan koskevien uudelleenjärjestelyjen vuoksi.

 

 Lain säännökset viranhaltijan siirtämisestä toiseen virkasuhteeseen

 

 Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (11.4.2003/304) 4 § 1 mom. mukaan virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista hakumenettelyä, jollei jäljempänä toisin säädetä. Hakuaika on vähintään 14 kalenteripäivää siitä, kun ilmoitus on julkaistu kuntalain 108 §:ssä tai hyvinvointialueesta annetun lain 113 §:ssä säädetyllä tavalla.

 

 Saman lain 4 § 3 mom. mukaan virkasuhteeseen voidaan 1 momentista poiketen ottaa ilman hakumenettelyä, kun kysymyksessä on sijaiseksi tai avoinna olevaan virkasuhteeseen ottaminen määräajaksi, taloudellisista ja tuotannollista syistä irtisanotun viranhaltijan ottaminen toiseen virkasuhteeseen, 22 §:ssä tarkoitettu virkasuhteen tarjoaminen osa-aikaiselle viranhaltijalle, 24 §:ssä tarkoitettu tai muussa laissa säädetty viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen, muun työnantajan palveluksessa olevan henkilön ottaminen virkasuhteeseen lain tai sopimuksen nojalla tapahtuvan toiminnan siirtämisen yhteydessä taikka muu näihin rinnastettava hallintosäännössä määrätty peruste.

 

 Lain 24 § 1 mom. mukaan viranhaltija voidaan siirtää toiseen virkasuhteeseen, jonka kelpoisuusvaatimukset hän täyttää ja jota voidaan pitää hänelle sopivana, jos hänen asemansa toistaiseksi otettuna tai määräaikaisena viranhaltijana ei muutu ja perusteena on toiminnan tai tehtävien uudelleenjärjestelyyn liittyvä perusteltu syy ja hänen varsinainen palkkansa ei alene tai hän on antanut siirtoon suostumuksensa taikka siirtoon on muu hyväksyttävä syy ja viranhaltija on antanut siirtoon suostumuksensa. 3 mom. mukaan viranhaltijalle on ennen 1 ja 2 momentissa tarkoitettua siirtämistä tai 2 momentissa tarkoitettua peruuttamista varattava tilaisuus tulla kuulluksi.

 

 Asian selvittäminen ja perustelut

 

 Julkinen haku ja poikkeukset

 

 Lain mukaan pääsääntöisesti virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista hakua. Tästä on laissa säädetty erinäisiä poikkeuksia. Viranhaltijalaki antaa mahdollisuuden järjestää virkasuhteita uudelleen myös muutoin kuin avoimen haun kautta. Edellytyksenä on, että menettelylle löytyy asianmukainen peruste.

 

 Yksi peruste julkisesta hakumenettelystä poikkeamiseen on viranhaltijalain 24 §:ssä säädetty menettely viranhaltijan siirtämisestä toiseen virkasuhteeseen. Kyseessä on tällöin hallinnollinen päätös, jossa jo virkasuhteessa oleva henkilö voidaan siirtää toiseen virkasuhteeseen. Säännöksen mukaan viranhaltija voidaan siirtää toiseen virkasuhteeseen, jonka kelpoisuusvaatimukset hän täyttää ja jota voidaan pitää hänelle sopivana. Viranhaltijan asema toistaiseksi otettuna tai määräaikaisena viranhaltijana ei voi muuttua. Perusteena on tällöin toiminnan tai tehtävien uudelleenjärjestely. Viran kelpoisuusvaatimukset on otettava huomioon ja siirtopäätös perusteltava säännöksen edellyttämällä tavalla.

 

 Erityisesti organisaatiomuutokset ja tehtävien uudelleenjärjestelyt voivat aiheuttaa tilanteita, joissa joitakin virkoja on mahdollisesti lakkautettava ja vastaavasti uusia virkoja perustettava tai otettava henkilöitä virkasuhteeseen. Näissä tilanteissa on hyvä ottaa huomioon viranhaltijalain antamat mahdollisuudet virkajärjestelyihin (siirtämällä KVhL 24 § tai sijoittamalla KVhL 37 §).

 

 Toiminnan tai tehtävien uudelleenjärjestelyyn liittyvä perusteltu syy (KVhL 24 § 1 mom.)

 

 Tässä tapauksessa kyse on organisaatiomuutoksesta ja sen edellyttämistä tehtävien uudelleenjärjestelyistä. Kaupungissa hyväksyttiin organisaatiomuutos vuonna 2021 (kv 16.6.2021 § 94), jonka myötä silloiselle kaupunginlakimiehelle annettiin silloisten tehtävien lisäksi hallintopalvelujen johtotehtävät. Tällöin todettiin, että uuden tehtävänkuvan myötä tehtävät ovat ennemminkin hallintojohtajan kuin kaupunginlakimiehen tehtäviä. Tällöin nähtiin tarkoituksenmukaiseksi perustaa kaupunginlakimiehen viran tilalle hallintojohtajan virka, ja siirtää henkilö tähän virkaan sekä lakkauttaa vanha kaupunginlakimiehen virka. Kyse ei näin ollen ole siis uudesta virasta, vaan tehtävien uudelleenjärjestelyjen vuoksi perustetusta virasta, johon viranhaltija siirretään. Perustettu virka ei sisällä mitään uusia tehtävänkuvia, joita ei kaupunginlakimiehelle ollut jo annettu. Viranhaltijan asema organisaatiossa ei siis muutu miltään osin lukuunottamatta virkanimikettä. Tästä syystä virkaa ei vuonna 2021 esitetty eikä nytkään esitetä laitettavaksi julkiseen hakuun.

 

 Kunnissa käytettävien virkanimikkeiden tulee kuvata tehtävien ajantasaista sisältöä ja olla oikeassa suhteessa tehtävän vaativuuteen ja organisaatiotasoon. Kuntien hallintojohtajat johtavat yleistä hallintoa ja vastaavat mm. valtuuston ja kaupunginhallituksen ja sen jaostojen sekä muiden konsernipalveluiden vastuulle kuuluvien toimielinten päätöksenteon prosesseista. Tyypillisesti keskeisiä tehtäviä ovat hallinnon, strategisen valmistelun sekä kehittämiskokonaisuuksien koordinointi ja johtaminen. On tavanomaista, että hallintojohtaja toimii valtuuston ja kaupunginhallituksen sihteerinä ja vastaa em. toimielinten päätösvalmistelusta sekä päätösten täytäntöönpanosta. Lohjan kaupunginlakimiehen tehtävänkuva noudattaa hallintojohtajan tehtävänkuvaa ja sijoitus organisaatiossa on hallintojohtajan virka-aseman mukainen.

 

 Kunta-alalla on käytössä noin 7500 erilaista ammattinimikettä. Ne kaikki perustuvat Kuntien eläkevakuutusyhtiön (Keva) ylläpitämään ammattinimikekoodistoon. Ammattinimikkeet on luokiteltu kansainvälisen ISCO-luokituksen mukaisiin ammattiryhmiin, mikä mahdollistaa yhtenäisen ja yleisen tavan tarkastella kuntasektorin ammatteja. Erilaisissa palkkatilastoissa käytetään palkansaajan ammatin kuvaamisessa alakohtaista ammatti-, virka- ja tehtävänimikettä sekä Tilastokeskuksen kansallista ammattiluokitusta. Luotettavan vertailutiedon kannalta on tärkeää, että kunnissa käytetään sellaisia virkanimikkeitä, jotka tosiasiallisesti vastaavat virkatehtävien vaativuutta ja tehtäväsisältöä. Nimikkeiden tulee olla em. ammattikoodiston mukaisia.

 

 On myös huomattava, että organisaatiomuutos, hallintosäännön muutokset ja kaupunginlakimiehelle annettuja tehtäviä koskevat päätökset ovat lainvoimaisia.

 

 On myös huomattava, että asiassa ei ole nyt kyse uudesta virasta, vaan kumoutuneen päätöksen korjaamisesta.

 

 Lundström täyttää viran kelpoisuusehdot, virkasuhdetta voidaan pitää hänelle sopivana ja hänen asemansa toistaiseksi otettuna viranhaltijana ei siirron myötä muutu eikä hänen varsinainen palkkansa alene. Hän on hoitanut vastaavaa virkaa Lohjan kaupungilla jo aikaisemmin edellisen päätöksen kumoutumiseen saakka ja tämän jälkeen hoitanut hallintojohtajan virkatehtäviä edelleen väliaikaisesti kaupunginhallituksen päätöksellä.

 

 Lundströmiä on kuultu asiassa ja hän on antanut siirtoon suostumuksensa.

 

 Palkkaus

 

 Viranhaltijan palkkaus ei määräydy virkanimikkeen perusteella, vaan tehtävänkuvan ja työn vaativuuden perusteella. Lohjalla on käytössä työsuorituksen vaativuuden arviointiin (TVA) perustuva järjestelmä. Virkaan siirtämisellä ei ole näin ollen vaikutusta viranhaltijalle maksettavaan palkkaan. Muutoksella ei ole talousarviovaikutuksia nykyiseen tilanteeseen verrattuna.

 

 Esimerkkejä muista kunnista

 

 Virkojen täyttäminen sisäisesti ilman julkista hakua KVhL 24 § perusteella on valtakunnallisesti tavanomainen tapa toimia silloin, kun organisaatiota muutetaan tai tehtäviä muutoin järjestellään sisäisesti. Esimerkiksi tapauksessa KHO:2013:147 virkajärjestelyjä toteutettiin kyseisen lainkohdan perusteella. Myös esimerkiksi Tampereella (konsernijohtajan päätös 16.5.2023 § 91, dnro TRE:2281/01.02.01/2023) ja Helsingissä (ks. esim. palvelualueen johtaja § 19/11.12.2020, dnro HEL 2020-013738) virkajärjestelyjä on toteutettu kyseisen lainkohdan perusteella. Myös Lohjalla on täytetty virkoja aiemminkin sisäisesti samalla perusteella (ks. esim. kh 19.12.2016 § 412, kh 26.4.2021 § 140, kh 7.6.2021 § 202, kv 16.6.2021 § 93).

 

 Yhteenveto

 

 Edellä esitetyn perusteella kokoavasti todetaan, että siirto täyttää sekä lain että hallintosäännön asettamat vaatimukset. Toiminnan järjestämiseen liittyvien syiden vuoksi on tarkoituksenmukaisinta siirtää viranhaltija toiseen virkaan ilman julkista hakua, jonka vuoksi kaupunginhallitukselle esitetään kaupunginlakimiehen siirtämistä hallintojohtajan virkaan viranhaltijalain 24 § 1 mom. perusteella. Samalla esitetään kaupunginlakimiehen viran lakkauttamista, sillä kyseiselle virkanimikkeelle ei ole organisaatiomuutoksen myötä enää tarvetta.

 

Lisätiedot henkilöstöjohtaja, Kristina Stenius, kristina.stenius@lohja.fi

 

Oheismateriaali -Helsingin hallinto-oikeuden päätös 24.10.2023 6081/2023

 -Hallintojohtajan tehtävänkuva

 -Ylimmän johdon tva ja työaika  

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. siirtää Sanna Lundströmin kaupunginlakimiehen virasta hallintojohtajan virkaan kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (11.4.2003/304) 24 § 1 mom. perusteella. Palkkaus on aiemmin päätetyn tehtävänkuvan mukainen. Virkasuhteeseen siirtämisen yhteydessä ei noudateta koeaikaa.

2. lakkauttaa kaupunginlakimiehen viran.

 

Käsittely

 

Esteellisyys Hallintojohtaja Sanna Lundström ilmoitti olevansa esteellinen tämän asian käsittelyyn (osallisuusjäävi, hallintolaki 28 § 1. mom, kohta 1) ja poistui kokouksesta ennen asian käsittelyn alkamista klo 16.09 eikä näin ollen ottanut osaa asiasta käytyyn keskusteluun tai päätöksentekoon.

Kokouksen pöytäkirjanpitäjänä tämän asian käsittelyn aikana toimi hallintolakimies Perttu Piitulainen, joka saapui kokoukseen klo 16.09.

 

Vastaesitys Keskustelun kuluessa kaupunginhallituksen jäsen Pirjo-Leena Forsström teki kaupunginhallituksen jäsen Markku Saarisen ja kaupunginhallituksen varajäsen Leena Saaren kannattamana seuraavan vastaesityksen:

”Kaupunginhallitus päättää
1. täyttää valtuuston 13.12.2023 perustaman hallintojohtajan viran julkisella hakumenettelyllä ja julistaa viran haettavaksi.  
2. Kaupunginlakimies Sanna Lundström toimii hallintojohtajan va. virassa kaupunginhallituksen 4.12.2023 § 433 päätöksen mukaisesti.”

 

Äänestys Kaupunginhallituksen puheenjohtaja totesi, että koska asiasta ei olla yksimielisiä, on siitä äänestettävä. Puheenjohtajan esityksestä suoritettiin sähköinen äänestys seuraavasti:

ne, jotka kannattavat pohjaesitystä, äänestävät JAA;
ne, jotka kannattavat Forsströmin vastaesitystä, äänestävät EI.

JAA: 8 ääntä (Kaj Sundqvist, Janne Turunen, Birgit Aittakumpu, Matti Junnila, Jussi Patinen, Laura Skaffari, Heli Saukkola, Jukka Sassi)

EI: 5 ääntä (Pirjo-Leena Forsström, Päivi Alanne, Leena Saari, Markku Saarinen, Hannele Maittila)

Matti Junnilan ääni otettiin suullisesti tämän pyynnöstä.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja totesi, että äänin 8–5 on pohjaesitys tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano ote hallintojohtaja Sanna Lundström
tiedoksi hr, palkat, henkilöstöjohtaja Stenius, kaupunginjohtaja Perämäki

 

 Hallintolakimies Perttu Piitulainen poistui kokouksesta klo 16.53 tämän asian käsittelyn jälkeen.

------------------------------------

 

Kaupunginhallitus 26.02.2024 § 67

 

 Kaupungin kirjaamoon on saapunut oikaisuvaatimus koskien kaupunginhallituksen 8.1.2024 kokouksen päätöstä § 4.

 

 Oikaisuvaatimuksen tekijä vaatii oikaisuvaatimuksessaan, että hallintojohtajan virka julistetaan avoimeksi ja täytetään julkisella hakumenettelyllä. Lisäksi hän vaatii, ettei kaupunginlakimiehen virkaa lakkauteta ennen hallintojohtajan viran auki julistamista, virkavaalia ja viran täyttämistä.

 

 Oikaisuvaatimuksen tekijä perustaa vaatimuksensa Helsingin hallinto-oikeuden 24.10.2023 antamaan päätökseen dnro 6081/2023 sekä kaupungin henkilöstöjaoston 29.11.2022 hyväksymään Lohjan kaupungin henkilöstön tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaan.

 

Asian käsittely ja selvittäminen

 

Oikaisuvaatimusta käsittelevä viranomainen on sidottu niihin vaatimuksiin, joita oikaisuvaatimuksessa esitetään, eikä se voi käsitellä asiaa laajemmin. Oikaisuvaatimuksen väitteet laillisuusvirheistä tutkitaan. Jos oikaisuvaatimuksessa on tarkoituksenmukaisuusperusteita, harkitaan oikaisuvaatimuksen hyväksymistä esitetyillä tarkoituksenmukaisuusperusteilla. Oikaisuvaatimukseen annetussa päätöksessä on annettava perusteltu ratkaisu oikaisuvaatimuksessa esitettyihin vaatimuksiin.

 

Oikaisuvaatimus voidaan hylätä, jos päätöksessä ei todeta laillisuusvirheitä.

 

Hallinto-oikeuden päätös ja sen merkitys asiassa

 

Oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole tarkentanut, mihin kohtaan hän hallinto-oikeuden päätöksessä vetoaa. Päätöstä on näin ollen tarkasteltava kokonaisuudessaan. Tarkastelussa keskitytään mahdollisiin hallinto-oikeuden toteamiin laillisuusvirheisiin sekä siihen, miten ne on huomioitu uuden päätöksen valmistelussa.

 

Hallinto-oikeus kumosi aikaisemmat tehdyt päätökset sillä perusteella, että kaupunginhallituksen päättäessä kaupunginlakimiehen viran lakkauttamisesta 15.11.2021 hallintosäännössä on ollut määräyksiä kaupunginlakimiehelle kuuluvista tehtävistä. Tuolloinen viran lakkauttaminen on merkinnyt, että kaupungin henkilöstöorganisaatio ei ole enää vastannut hallintosäännön määräyksiä eikä kaupungissa ole enää ollut sitä viranhaltijaa, jolle valtuusto oli hallintosäännössä toimivaltaa siirtänyt. Kaupunginhallitus ylitti asiassa tuolloin toimivaltansa.

 

Hallintosääntöä on sittemmin muutettu siten, että kaupunginlakimiehelle siirretty toimivalta on siirtynyt hallintojohtajalle. Hallintosääntö on siten nykyisen organisaation mukainen, eikä kaupunginlakimiehelle ole enää delegoituna toimivaltaa. Näin ollen tehty siirto on tehty kaupunginhallituksen toimivallan puitteissa. Oikaisuvaatimusta ei ole syytä hyväksyä tällä perusteella.

 

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma ja sen merkitys asiassa

 

 Oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole tarkentanut, mihin kohtaan hän tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmassa vetoaa. Suunnitelmaa on näin ollen tarkasteltava kokonaisuutena. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma perustuu mm. lakiin naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986) sekä yhdenvertaisuuslakiin (1325/2014). Suunnitelman johdannossa todetaan seuraavaa: ”Työnantajan on aktiivisesti edistettävä työntekijöidensä yhdenvertaisuutta ja ehkäistävä työpaikoilla tapahtuvaa syrjintää. Jos työnantajan palveluksessa on säännöllisesti vähintään 30 työntekijää, työpaikalla on oltava suunnitelma tarvittavista toimista yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Tavoitteena on, että työpaikalla on aidosti syrjimättömät menettelytavat työhön ottamisessa, uralla etenemisessä, työtehtävien jakamisessa, palkasta ja etuisuuksista päättämisessä, koulutukseen pääsemisessä ja työyhteisön kehittämisessä.

 

 - - Ihmisten yhdenvertaisuus ja keskinäinen arvostaminen ovat osalta keskeisiä arvoja, joita Lohjan kaupunki haluaa edistää myös työnantajana. Oikeudenmukaisuuden kokemus vaikuttaa merkittävästi henkilöstötyytyväisyyteen ja yhtenäiset toimintatavat ovat edellytys sen toteutumiselle. Työnantajan on kaikessa toiminnassaan kohdeltava henkilöstöä tasaarvoisesti ja yhdenvertaisesti sekä edistettävä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista työyhteisöissä. Lisäksi työnantajan tehtävänä on ehkäistä ja puuttua henkilöön kohdistuvaan syrjintään ja häirintään työpaikalla.”

 

 Oikaisuvaatimuksen kohteena oleva päätös perustuu taannoiseen organisaatiomuutokseen, jonka seurauksena päätettiin siirtää kaupunginlakimies hallintojohtajan virkaan tehtävien sisäisten järjestelyjen seurauksena. Samaisen organisaatiouudistuksen myötä myös muita viranhaltijoita on siirretty virasta toiseen sisäisin järjestelyin saman lainkohdan (laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta (11.4.2003/304) 24 § 1 mom.) perusteella (esim. kh 19.12.2016 § 412, kh 26.4.2021 § 140, kh 7.6.2021 § 202, kv 16.6.2021 § 93). Näin ollen yhdenvertaisuuslaki sekä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma nimenomaisesti edellyttää, että samassa tilanteessa työntekijöitä ja viranhaltijoita kohdellaan samalla tavoin. Vastaavanlaisella tavalla on toimittu ja päätetty, kun kyseessä on ollut jokin muu samankaltainen organisaation uudistamiseen liittyvä virkajärjestely virkanimikkeestä riippumatta. Lohjan kaupungissa myös muut organisaatiouudistuksen aiheuttamat henkilöstöjärjestelyt on toteutettu virkoja ja tehtäviä auki julistamatta sisäisin järjestelyin. Jos kaupunginhallitus olisi oikaisuvaatimuksen kohteena olevassa asiassa päättänyt laittaa viran julkiseen hakuun, kaupunginhallitus olisi poikennut aikaisemmin omaksumastaan käytännöstä. Yleisistä periaatteista poikkeaminen ilman asianmukaisia ja hyväksyttäviä syitä olisi johtanut siihen, että menettelytapa olisi ollut yhdenvertaisuuslain vastainen. Oikaisuvaatimusta ei ole syytä hyväksyä tällä perusteella.

 

Yhteenveto Koska oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia laillisuusvirheitä tai tarkoituksenmukaisuusperusteita, joiden perusteella oikaisuvaatimuksen kohteena olevaa päätöstä tulisi muuttaa tai se tulisi kumota, kaupunginhallitukselle esitetään oikaisuvaatimuksen hylkäämistä. Oikaisuvaatimuksessa esitettyjen perusteiden tutkimisenkaan jälkeen päätöksenteossa ei ole ilmennyt laillisuusvirheitä taikka tarkoituksenmukaisuusperusteita, joiden johdosta tehtyä päätöstä tulisi arvioida uudelleen.

 

Lisätiedot hallintolakimies, Perttu Piitulainen, perttu.piitulainen@lohja.fi

 

Oheismateriaali -oikaisuvaatimus

 -Helsingin hallinto-oikeuden päätös 6081/2023

 -Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2022-2025 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja vs. Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. todeta oikaisuvaatimuksen saapuneen säädetyssä ajassa ja ottaa sen käsiteltäväkseen, sekä

2. hylätä oikaisuvaatimuksen.

 

Käsittely

 

Esteellisyydet Hallintojohtaja Sanna Lundström ilmoitti olevansa esteellinen tämän asian osalta (osallisuusjäävi, hallintolaki 28 § 1 mom 1. kohta) ja poistui kokouk-sesta klo 16.05 ennen asian käsittelyn alkamista eikä näin ollen osallistunut asiasta käytyyn keskusteluun eikä päätöksentekoon. Kokouksen pöytäkirjan pitäjäksi asian käsittelyn ajaksi kutsuttiin hallintolakimies Perttu Piitulainen klo 16.05.

Kaupunginhallituksen jäsen Pirjo-Leena Forsström ilmoitti olevansa esteel-linen tämän asian osalta oikaisuvaatimuksen tekijänä (osallisuusjäävi, hal-lintolaki 28 § 1 mom 1. kohta) ja poistui kokouksesta klo 16.06 ennen asian käsittelyn alkamista eikä näin ollen osallistunut asiasta käytyyn keskuste-luun eikä päätöksentekoon.

 

Vastaesitys Keskustelun kuluessa kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja Taina Lackman teki kaupunginhallituksen jäsen Markku Saarisen kannattamana seuraavan vastaesityksen:

”Esitys: 1. Hallitus hyväksyy Pirjo-Leena Forsströmin tekemän oikaisuvaatimuksen. 2. Hallintojohtajan virka pannan auki julkisella hakumenettelyllä.”

 

Äänestys Kaupunginhallituksen puheenjohtaja totesi, että koska asiasta ei olla yksimielisiä, on siitä äänestettävä.

Puheenjohtajan esityksestä suoritettiin sähköinen äänestys seuraavasti:
ne, jotka kannattavat pohjaesitystä, äänestävät JAA;
ne, jotka kannattavat Lackmanin vastaesitystä, äänestävät EI.

JAA: 8 ääntä (Patinen Jussi, Junnila Matti, Sassi Jukka, Skaffari Laura, Saukkola Heli, Sundqvist Kaj, Turunen Janne, Aittakumpu Birgit)
Heli Saukkolan ääni otettiin suullisesti tämän pyynnöstä.

EI: 4 ääntä (Maittila Hannele, Saarinen Markku, Lackman Taina, Alanne Päivi)

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja totesi, että äänin 8-4 on pohjaesitys tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti

1. todeta oikaisuvaatimuksen saapuneen säädetyssä ajassa ja ottaa sen käsiteltäväkseen, sekä

2. hylätä oikaisuvaatimuksen.

 

Täytäntöönpano ote oikaisuvaatimuksen tekijä, hallintojohtaja Lundström, tiedoksi hr, palkat, henkilöstöjohtaja Stenius

------------------------------------