Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 06.03.2024/Pykälä 53


 

Varttivaltuuston aloite koskien jälkiruokaa ja välipalaa koulussa

 

245/12.00.00/2022

 

PATU 10.03.2021 § 41

 Varttivaltuustolaiset esittävät seuraavassa 20.5.2020 saapuneessa aloit­tees­saan seuraavaa:

"Alakoulujen oppilaat toivoisivat jälkiruokaa tai välipalaa vähintään kerran kuus­sa. Olisi mukava saada samoja välipaloja, kuin iltapäiväkerhossa. Esim. suklaakiisseliä, omenakaurapaistosta, mangorahkaa, he­del­­sa­laat­tia, vesimelonia, paulavanukasta ja lettuja. Toivoisimme tätä, koska vä­lil­lä koulussa saattaa olla pahaa ruokaa, jos on vaikka pisin koulupäivä vii­kos­sa ja välipala toisi iloa päivään. Iltapäiväkerhon iltaruoat ovat aina ol­leet loistavia makuelämyksiä, joten olisi kivaa taas syödä niitä. Rahat jäl­ki­ruo­kaan/vä­li­pa­loi­hin saataisiin puuropäivien ja hernekeiton lisäämisellä, se­kä myymällä ylijäämä ruokaa.

Aloitteen ovat alulle laatineet 5.-6. –luokkalaiset varttivaltuustolaiset kou­lui­hin sijoitettujen aloitetaulujen pohjalta."

Lohjan kaupungin koulujen ruokalistalla on kuuden viikon kierrossa tarjolla kak­si kertaa hedelmä ja riisipuuron kanssa mansikkakiisseli. Yli­jää­­ruo­an myynnillä ruokapalvelut ovat lisänneet ruokalistaan toisen hedelmän.

Talousarviovaikutuksiltaan yhden hedelmäpäivän lisääminen koulujen ruo­ka­lis­taan tarkoittaa vuositasolla noin 3800 €:n lisäystä. Jos ruokalistaan li­­tään ruo­ka­pal­ve­luis­sa itse tuotettu kiisseli/rahka, olisi sen kus­tan­nus­vai­ku­tus noin 8500 € vuodessa.

Keitto- ja puuropäivät eivät ole paljoakaan edul­li­sem­pia kuin esimerkiksi laa­tik­ko- ja kastikepäivät. Keitto- ja puuropäivissä on aina tarjolla tuore lei­pä sekä leikkele, jolloin päivän osalta täyttyvät ra­vit­se­muk­sel­li­set nä­­kul­mat. Toisaalta ne nostavat myös päivän hintaa. Vä­li­pa­lan tarjoamista on kä­si­tel­ty aloitteissa aiemmin. Silloin loppupäätös oli, että liian suuren ta­lous­vai­ku­tuk­sen sekä koulujen ajankäytön vuoksi aloi­te ei johtanut toi­men­pi­tei­siin. Kouluilla kaikille tarjottavaan välipalaan tar­vi­taan samanlaista lu­ku­jär­jes­tys­suun­nit­te­lua kuin ruokataukoonkin, jotta kai­kil­la olisi mah­dol­li­suus rauhalliseen välipalahetkeen. Maksullinen vä­li­pa­la on edelleen mah­dol­lis­ta aloittaa kaikissa kouluissa, jos löytyy riittävästi vä­li­pa­lan ostajia. Aloit­teel­la on talousarviovaikutus ja se tuodaan vuoden 2022 talousarvion kä­sit­te­lys­sä päätöksentekoon samoin kuin valtuustoaloite ulkomaisten elin­tar­vik­kei­den kulutuksen vähentämisestä.

 

Lisätiedot palvelutuotantopäällikkö Jere Jantunen, jere.jantunen@lohja.fi

 

Esitys 

Palvelutuotantojohtaja Palvelutuotantolautakunta päättää

1. merkitä tiedoksi palvelutuotannon selvityksen aloitteeseen liittyen,

2. esittää aloitteen kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle lop­puun kä­si­tel­lyk­si.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano ote: aloitteen tekijä

-----------------------------------

 

Kaupunginhallitus 29.03.2021 § 110

 
 

Lisätiedot palvelutuotantopäällikkö Jere Jantunen, jere.jantunen@lohja.fi

 

Esitys 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää

1. merkitä tiedoksi palvelutuotannon selvityksen; sekä

2. esittää kaupunginvaltuustolle aloitteen hyväksymistä loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano ote/email nuorisotyöntekijä Jouni Silventoinen
ote/email nuorisotyöntekijä Jimi Kiviniemi
ote/email palvelutuotantopäällikkö Jantunen
päivitetään aloiteluetteloon
valtuuston esityslistalle 

-----------------------------------

 

Kaupunginvaltuusto 21.04.2021 § 53

 
 

Lisätiedot palvelutuotantopäällikkö Jere Jantunen, jere.jantunen@lohja.fi

 

Esitys 

 Valtuusto päättää hyväksyä aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Vastaesitys Valtuutettu Lotta Paakkunainen esitti valtuutettujen Jani Mélingin ja Päivi Alanteen kannattamana, että valtuusto päättää pitää aloitteen edelleen vireillä.

 

Äänestys  Puheenjohtajan esityksestä suoritettiin sähköinen äänestys seuraavasti:
ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen esitystä, äänestävät JAA
ne, jotka kannattavat valtuutettu Paakkunaisen vastaesitystä, äänestävät EI.

Valtuutettu Paul Packalénin sähköinen äänestys ei toiminut, joten hän ilmoitti puheenjohtajan pyynnöstä kantansa suullisesti.

JAA: 20 ääntä
EI:  31 ääntä

Valtuutettu Paakkunaisen vastaesitys voitti äänin 31 – 20.

 

Päätös Valtuusto päätti äänin 31 – 20 pitää aloitteen edelleen vireillä.

 

Liite 8/kv 21.4.2021 Äänestysluettelo

 

TTäytäntöönpano ote/email nuorisotyöntekijä Jouni Silventoinen
ote/email nuorisotyöntekijä Jimi Kiviniemi
ote/email palvelutuotantopäällikkö Jantunen
päivitetään aloiteluetteloon

-----------------------------------

 

Tekninen lautakunta 27.10.2021 § 28

 Ruokapalvelut ovat tehneet tarkistuslaskelmat, jos siirrytään aloitteen mu­kai­seen toimintaan. Tällä hetkellä on maksullinen välipala tarjolla kouluissa 2,1 euron omakustannushintaan. Jos ilmainen välipala tarjotaan kaikissa kou­luis­sa, on sen kustannusvaikutus 2,29 euroa/oppilas/päivä (hinta las­ket­tu päivähoidon mukaan). Päivähoidon välipala sisältää mm. kiisseli, lei­pä, leikkele, tuorepala. Vuositasolla kustannusvaikutus on 2.277.313 eu­roa / vuosi. Kevennetty välipala voi olla mm. hedelmä, leipä tai vastaavaa. Vä­li­pa­la­jär­jes­te­lys­sä tulee huomioida myös se, että tarjottavaan välipalaan tar­vi­taan samanlaista lukujärjestyssuunnittelua kuin ruokataukoonkin, jotta kai­kil­la olisi mahdollisuus rauhalliseen välipalahetkeen.

Jälkiruoan osalta lisäkustannus on 3800 euroa/vuosi, jos valintana on he­del­mä. Jos valintana on rahka/kiisseli tyyppinen jälkiruoka, on sen kus­tan­nus 8500 euroa/vuosi. Tällöin jälkiruoka tarjotaan yhden kerran kuu­den­vii­kon jaksossa. Jos tarjotaan joka viikko yhtenä päivänä jälkiruoka, on sen kus­tan­nus (hedelmä) 26.600 euroa/vuosi ja (rahka/kiisseli) 59.500 euroa/vuosi.

Aloite on talousarviovaikutteinen eikä se sisälly teknisen toimen vuoden 2022 talousarvioon. Mikäli aloitteen mukaiseen toimintaan siirrytään vuo­den 2022 aikana, on talousarviokäsittelyssä vastaava lisämääräraha li­sät­­vä teknisen toimen talousarvioon.
 

Lisätiedot ruoka- ja siivouspalvelupäällikkö Jere Jantunen, jere.jantunen@lohja.fi

 

Esitys 

Tekninen johtaja Tekninen lautakunta päättää

1. merkitä tiedoksi teknisen toimen selvityksen; sekä

2. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle aloitteen hy­väk­sy­mis­tä loppuun kä­si­tel­lyk­si.

 

Tauko Tekninen lautakunta päätti pitää tauon klo 17.55 – 18.05.

 

Vastaesitys Hannu-Pekka Poikonen esitti Kristian Sarven, Mikko Koiviston, Leif Wir­ta­sen, Lena Tallqvistin, Satu Nybäckin, Birgit Aittakummun, Mika Sevonin ja Päi­vi Kellokosken kannattamana seuraavan vastaesityksen:

Tekninen lautakunta päättää

1. todeta, että jälkiruoan tarjoaminen syötäväksi lounaan jälkeen kerran vii­kos­sa on toteutettavissa palvelutuotannon nykyisillä resursseilla. Tästä käyn­nis­te­tään kokeilu, jonka kustannukset lisätään talousarvion päälle. Ko­kei­lun kesto on kevätlukukausi 2022.

2. pyytää Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnalta lausunnon jälkiruoka- tai välipalaratkaisun soveltuvuudesta Lohjan kouluihin.

Puheenjohtajan tiedustellessa asiaa kukaan teknisen lautakunnan jä­se­nis­tä ei ilmoittanut vastustavansa Hannu-Pekka Poikosen vastaesitystä.

 

Päätös Koska kukaan jäsenistä ei puheenjohtajan tiedustellessa asiaa ilmoittanut vas­tus­ta­van­sa Hannu-Pekka Poikosen vastaesitystä, puheenjohtaja totesi tek­ni­sen lautakunnan hyväksyneen vastaesityksen yksimielisesti.

Tekninen lautakunta päätti

1. todeta, että jälkiruoan tarjoaminen syötäväksi lounaan jälkeen kerran vii­kos­sa on toteutettavissa palvelutuotannon nykyisillä resursseilla. Tästä käyn­nis­te­tään kokeilu, jonka kustannukset lisätään talousarvion päälle. Ko­kei­lun kesto on kevätlukukausi 2022.

2. pyytää Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnalta lausunnon jälkiruoka- tai välipalaratkaisun soveltuvuudesta Lohjan kouluihin.


Sirje Mänd saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 17.32.

 

Täytäntöönpano ote: Kh

-----------------------------------

 

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta 18.11.2021 § 134

 
Lohjan kaupungin koulujen ruokalistalla on kuuden viikon kierrossa tarjolla kaksi kertaa hedelmä ja riisipuuron kanssa mansikkakiisseli. Alakoulujen oppilaat toivoisivat jälkiruokaa tai välipalaa vähintään kerran kuussa. Heidän mukaansa olisi mukava saada samoja välipaloja, kuin iltapäiväkerhossa.

Mikäli oppilaille tarjotaan yhtenä päivänä viikossa jälkiruoka, on sen kustannus (hedelmä) 26 000 euroa/vuosi tai (rahka/kiisseli) 59 500 euroa/vuosi.

Lasten, nuorten ja perheiden tulosalue on valmistellut yhdessä ruoka- ja siivouspalveluiden kanssa koulujen ruokailuun liittyvää resurssointia vuodelle 2022. Jälkiruuan tarjoaminen esityksen mukaisesti nähdään oppilaiden kannalta positiviisenä asiana. Kokeilun kustannusvaikutus on  kohtuullinen ja aloitetta pidetään erittäin toteuttamiskelpoisena.

 

Lisätiedot ruoka- ja siivouspalvelupäällikkö Jere Jantunen, jere.jantunen@lohja.fi

 

Esitys

Sivistysjohtaja Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää antaa edellä mainitun lausuntonaan tekniselle lautakunnalle.

 

Esitteljän muutettu esitys
Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää antaa edellä mainitun lausuntonaan tekniselle lautakunnalle. Lisäksi lautakunta edellyttää kokeilun tulosten tuomista lautakunnan käsittelyyn. Samalla halutaan arviointi ja toimenpiteiden kuvaus, miten saavutetaan kouluruokailusuosituksen tavoitteet.

 

Päätös Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päätti antaa edellä mainitun lausuntonaan tekniselle lautakunnalle. Lisäksi lautakunta edellyttää kokeilun tulosten tuomista lautakunnan käsittelyyn. Samalla halutaan arviointi ja toimenpiteiden kuvaus, miten saavutetaan kouluruokailusuosituksen tavoitteet.

 

Täytäntöönpano Tekninen lautakunta

-----------------------------------

 

Tekninen lautakunta 06.03.2024 § 53

 

 Ruokapalvelut on toteuttanut elintarvikebudjetin sisällä aloitteen mukaista jälkiruoka-asiaa siten, että kuuden viikon kiertävällä ruokalistalla tarjotaan puurojen kanssa kiisseli kaksi kertaa ja kaksi kertaa jälkiruokana hedelmä.

Lisäksi tarjoamme neljä kertaa lukukaudessa jälkiruoan, joka pääsääntöisesti on itse tehty marjakiisseli tai marja-/ hedelmärahka.

 

Lisätiedot Ruokapalvelupäällikkö Nina Olsbo, nina.olsbo@lohja.fi

 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää

1. merkitä selvityksen tiedoksi,

2. että aloitteen mukainen jälkiruoka-asia on jo toteutettu elintarvikebudjetin sisällä,

3. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuusto aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallitus

------------------------------------