Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 06.03.2024/Pykälä 55


 

Valtuustoaloite: Katutaiteen lisääminen Lohjalla

 

579/10.03.01.00/2022

 

Kaupunginvaltuusto 23.03.2022 § 42

 

 Valtuutettu Jani Méling Vihreän valtuustoryhmän puolesta esitti seuraavan aloitteen, jonka lisäksi olivat allekirjoittaneet Meidän Lohja -valtuustoryhmän valtuutettu Ana Maria Gutierrez Sorainen, Vasemmistoliiton valtuustoryhmän valtuutetut Tiina Liimatainen, Lohjan sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän valtuutetut Tiina Liimatainen, Satu Nybäck ja Marika Heinonen:

” Tein aloitteen 13.6.2018 julkisten graffitiseinien lisäämisestä Lohjan eri alueille sekä katutaiteen sallimisesta.

4.2.2019 valtuusto päätti, että

1. Graffiittiseiniä voitaisiin käytössä olevien määrärahojen puitteissa rakentaa lohjalaiskoulujen ja nuorisotalojen pihoille, kunnallisille uimarannoille ja skeittipaikalle.

2. Talonrakennushankkeita toteuttavilta rakennusyhtiöitä tiedustellaan mahdollisuutta saada käyttää työmaa-alueen suoja-aidan osaa maalausseinänä (esim. Laurentiustalon rakennushanke).

3. Rakennusvalvonta selvitti mahdollista sähkömuuntamokoppien maalaamista. Carunalta saadun tiedon mukaan se on mahdollista seuraavin ehdoin:
- maalaus tulee hyväksyttää Carunalla
- teoksen tulee välttää perinteistä kirjaingraffitia, jottei teoksesta tule mielikuvaa julkisesta graffitipinnasta
- teos ei saa olla poliittinen tai mainokseksi tulkittava

4. Lisäksi Lohjalla selvitetään myös talojen seiniin maalattavien muraalimaalausten toteuttamismahdollisuutta. Aihe on ollut esillä myös Asuntomessualueen taideprojektissa.

Päätöksen jälkeen Tynniharjun alikulkusillan tunneliin on saatu katutaidetta sekä osa sähkömuuntajakopeista on saanut järvikaupunkiteippaukset. Aurlahden rannassa sekä Harjulan pihassa jo olleet graffittiseinä ovat aktiivisessa käytössä. Muuten asiaa ei ole edistetty.

En toista vuonna 2018 aloitteessa olevia asioita, vaan ne ovat vieläkin ajankohtaisia ja aloitteesta luettavissa.

Aloitteen uudelleen tuominen päätettäväksi nousi neljän suomalaisen nuoren taiteilijan tekemistä muraaleista Espanjassa. Heidän muraaleissa komeili rauhan viesti. Tämä voisi olla kantaaottava viesti myös Lohjalla.

Muraalit ovat seinätaidetta, joka on yhä enenevässä määrin löytänyt tiensä myös asuinkerrostaloihin. Muraaleja ja muuta katutaidetta on muun muassa betonisissa portaikoissa, rampeissa, siltojen alla ja betonimuureissa. Taloyhtiössäkään koko seinän korkuiset muraalit eivät ole ainut ratkaisu, vaan muraaleja voidaan tehdä myös sokkeleihin, pihaluiskiin, tukimuureihin, piharakennuksiin ja porttikongeihin. Jos taloyhtiössä on huoltamisen kannalta ongelmallisia kohtia, muraaleja voidaan käyttää jopa suojaamaan niitä. Nämä taloyhtiöille ongelmalliset paikat voivat pysyä vuosiakin hyvässä kunnossa taiteen avulla ja niistä tulee asukkaille merkityksellisiä paikkoja. Muraalit lisäävät myös viihtyvyyttä ja hyvinvointia.

Esitän, että kaupunginhallitus ryhtyy välittömästi yhdessä virkamiesten kanssa selvittämään, miten katutaidetta voidaan hyödyntää elävöittämään eri alueiden katukuvaa Lohjalla. Samalla pohditaan, miten 2019 hyväksyttyjä linjauksia graffitiseinien lisäämisestä voidaan viedä valtuuston päätöksen mukaisesti eteenpäin.”

 

Päätös Valtuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

Täytäntöönpano ote/email johdon assistentti Alatalo

------------------------------------

 

Tekninen lautakunta 06.03.2024 § 55

 

 Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt asiasta tehdyn edellisen aloitteen loppuun käsitellyksi 13.2.2019 § 15. Aloitteen pohjalta toteutui useita hankkeita, mm. graffitiseiniä ja yhden kevyen liikenteen alikulun graffitien toteuttaminen.

Lohja700-tapahtumien yhteydessä tekninen toimi on antanut lupia toteuttaa eriasteisia katutaidetapahtumia ja myös jatkossa luvat katutaiteeseen myönnetään tapauskohtaisesti. Kaupungin eri hallintokunnat voivat osallistua hankkeiden kustannuksiin oman harkinnan, resurssien ja määrärahojen puitteissa.

 

Lisätiedot Kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen@lohja.fi

 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää

1. merkitä tiedoksi teknisen toimen selvityksen,

2. todeta, että kyllä katutaidetta on lisätty Lohjalla,

3. esittää aloitteen kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallitus

------------------------------------