RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Alueiden johtokunta
Pöytäkirja 20.03.2024/Pykälä 15
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kirjasto yhteiskunnallisen ja kulttuurisen vuoropuhelun edistäjänä
542/02.05.01.01/2022
Alueiden johtokunta 20.03.2024 § 15
Kirjasto yhteiskunnallisen ja kulttuurisen vuoropuhelun edistäjänä -hankkeen tavoitteena on vahvistaa kirjaston roolia yhteiskunnallisen dialogin ja kulttuurisen vuorovaikutuksen edistäjänä ja yhteistyökumppanina. Alueiden johtokunnan/aluetoimikuntien ja paikallisten kirjastojen yhteistyöllä voidaan luoda merkityksellisiä ja vaikuttavia tapahtumia ja toimintaa, jotka edistävät demokratiaa, kansalaisaktiivisuutta ja yhteisöllisyyttä. Etelä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt avustuksen Lohjan kaupunginkirjastolle kirjaston demokratiatyön kehittämiseen vuodelle 2024.
Hankkeen tavoitteena on aloittaa ja juurruttaa Lohjan kirjastoihin toimintamalli yhteiskunnallisen ja kulttuurisen vuoropuhelun edistämiseksi säännöllisten luentojen, keskustelutilaisuuksien ja paneelikeskustelujen muodossa.
Hankkeen tavoite:
- Lisätä kaupungin asukkaiden tietoisuutta yhteiskunnallisista asioista ja mahdollistaa, että he voivat aktiivisesti osallistua keskusteluun kirjastoissa järjestettävien tilaisuuksien avulla.
- Yhteiskunnallisen ja kulttuurisen vuoropuhelun edistämisen kautta lisätä asukkaiden tyytyväisyyttä ja luottamusta yhteiskuntaan ja omaan kotikaupunkiin.
- Madaltaa kynnystä asukkaiden ja kaupungin luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden väliseen vuoropuheluun.
- Saada myös nuoret mukaan keskustelemaan omaa kotikaupunkia koskevista asioista ja yhteiskunnallisista teemoista.
Projektikoordinaattori Anne Lätti kertoo maaliskuussa alkavan hankkeen tulevista suunnitelmista.
Oheismateriaali Kirjaston Demokratia-hanke
Lisätiedot Alueiden johtokunnan puheenjohtaja Stina-Maarit Elo, stinamaarit.elo@gmail.com
Päätösesitys Alueiden johtokunta merkitsee tiedoksi projektikoordinaattori Anne Lätin esityksen Kirjasto yhteiskunnallisen ja kulttuurisen vuoropuhelun edistäjänä -hankkeesta.
Päätös Alueiden johtokunta merkitsi tiedoksi projektikoordinaattori Anne Lätin esityksen Kirjasto yhteiskunnallisen ja kulttuurisen vuoropuhelun edistäjänä -hankkeesta.
Ideoita hankkeeseen liittyviin teemoihin, toivottuihin luennoitsijoihin tai muuhun kehittämiseen voi lähettää projektikoordinaattori Anne Lätille, anne.latti@lohja.fi.
Projektikoordinaattori Anne Lätti poistui kokousasian käsittelyn jälkeen klo 18:42.
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |