RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.04.2024/Pykälä 131
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle/Oikaisuvaatimuksen tutkimatta jättäminen/Otto-oikeuden käyttäminen kaupungingeodeetin päätökseen 29.11.2023 § 62/2023
513/10.00.02/2023
Kaupunginhallitus 04.12.2023 § 452
Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Hallintosäännön 33 §:n mukaan kaupunginhallituksella tai kaupunginjohtajalla ei ole otto-oikeutta kuntien yhteisen ympäristöterveyslautakunnan tekemiin päätöksiin. Otto-oikeutta ei ole myöskään niihin päätöksiin, jotka on kuntalain 92 §:ssä rajattu otto-oikeuden ulkopuolelle.
Hallintosäännön 35 §:n 1 momentin mukaan kaupunginhallituksen jaoston ja kaupunginhallituksen alaisen viranhaltijan on ilmoitettava kaupunginhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kaupunginhallitus on päättänyt, ettei käytä otto-oikeuttaan.
Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään sähköisesti luottamushenkilöportaaliin, josta se on kaupunginhallituksen luettavissa.
Lautakuntien alaisten viranhaltijoiden päätökset ilmoitetaan ao. lautakunnalle.
29.11.2023 mennessä on valmistuneet seuraavat lautakuntien, jaostojen ja toimikuntien pöytäkirjat sekä viranhaltijapäätökset:
- Hiiden Opisto johtokunta 15.11.2023
- kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto 21.11.2023
- sivistyslautakunta 22.11.2023
- kaupunkikehityslautakunta 22.11.2023
- kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 23.11.2023
Lautakuntien ja jaostojen pöytäkirjat ovat luettavissa luottamushenkilöportaalissa
Lisätiedot hallintoasiantuntija Hannele Turunen, hannele.turunen@lohja.fi
Oheismateriaali - asialistat toimielinten kokouksista 26.11.2023 asti
- kaupunginhallituksen alaisten viranhaltijoiden päätökset ajalta 15.11.2023-28.11.2023
Liite Kaupungingeodeetin päätös 29.11.2023 § 62 / Ojamon kaivoslammen Kalkberg 444-465-1-21 määräalan vuokraaminen
Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää merkitä edellä esitetyt lautakuntien, jaostojen ja muiden toimielinten pöytäkirjat, sekä viranhaltijoiden päätökset tiedoksi ja todeta, ettei kaupunginhallitus käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.
Käsittely Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jussii Patinen ilmoitti, että hän käyttää otto-oikeutta kaupungingeodeetin päätökseen 29.11.2023 § 62/2023 (Ojamon kaivoslammen Kalkberg 444-465-1-21 määräalan vuokraaminen)
Päätös Kaupunginhallitus päätti
1. merkitä tiedoksi, että kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jussi Patinen ilmoitti käyttävänsä otto-oikeutta kaupungingeodeetin päätökseen 29.11.2023 § 62/2023 (Ojamon kaivoslammen Kalkberg 444-465-1-21 määräalan vuokraaminen). Asia valmistellaan kaupunginhallitukselle päätettäväksi.
2. merkitä edellä esitetyt lautakuntien, jaostojen ja muiden toimielinten pöytäkirjat, sekä viranhaltijoiden päätökset tiedoksi ja todeta, ettei kaupunginhallitus käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.
------------------------------------
Kaupunginhallitus 22.01.2024 § 28
Kaupungin kirjaamoon on jätetty oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen puheenjohtajan Jussi Patisen päätöksestä käyttää otto-oikeutta kaupungingeodeetin päätökseen 29.11.2023 § 62/2023 (Ojamon kaivoslammen Kalkberg 444-465-1-21 määräalan vuokraaminen).
Kuntalain (10.4.2015/410) 136 § mukaan päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta. Valmistelua koskevaksi päätökseksi katsotaan myös kuntalain 92 §:n nojalla tehty päätös ottaa asia käsiteltäväksi (otto-oikeus, Kuntaliiton muutoksenhakuopas 2020, s. 27.). Oikaisuvaatimus on näin ollen jätettävä tutkimatta.
Hallintosäännön 26 § mukaan jollei päätösvaltuudesta ole tarkasti säädetty tai asiaan liittyvästä muusta syystä, päättää asiasta tai ratkaisun tekee kaupunginhallitus. Otto-oikeuteen kohdistuvista oikaisuvaatimuksista ei ole säädetty erikseen. Näin ollen kaupunginhallitus on asiassa toimivaltainen toimielin.
Lisätiedot hallintolakimies, Perttu Piitulainen, perttu.piitulainen@lohja.fi
Oheismateriaali -Oikaisuvaatimus
Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää jättää oikaisuvaatimuksen tutkimatta.
Käsittely
Esteellisyys Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jussi Patinen ilmoitti olevansa asiassa esteellinen otto-oikeuden käyttäjänä (yleislausekejäävi, hallintolaki § 28 1. mom kohta 7) ja poistui kokouksesta klo 17.51 eikä näin ollen osallistunut asiasta käytyyn keskusteluun eikä päätöksentekoon
Kokouksen puheenjohtajana tämän asian käsittelyssä toimi kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Hannele Maittila.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.
Saapuminen Kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Riikka Slunga-Poutsalo palasi kokoukseen klo 17.50 tämän asian käsittelyn alkaessa.
Täytäntöönpano ote oikaisuvaatimuksen tekijä
------------------------------------
Kaupunginhallitus 02.04.2024 § 131
Helsingin hallinto-oikeus pyytää kaupunginhallitukselta lausuntoa kunnallisvalituksen johdosta koskien kaupunginhallituksen päätöstä 22.01.2024 § 28.
Hallintosäännön 27.1 § perusteella toimielin edustaa kaupunkia ja käyttää kaupungin puhevaltaa toimialaansa kuuluvissa asioissa. Kaupunginhallitus antaa lausunnot hallinto-oikeudelle omista päätöksistään.
Kuntalain (10.4.2015/410) 135 § 2 mom. perusteella valituksen saa tehdä sillä perusteella, että: 1) päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, 2) päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa, tai 3) päätös on muuten lainvastainen.
Kyseiset valitusperusteet eivät täyty. Liitteenä olevassa lausunnossa esitetään hallinto-oikeudelle valituksen hylkäämistä.
Lisätiedot hallintolakimies, Perttu Piitulainen, perttu.piitulainen@lohja.fi
Oheismateriaali - Kaupungingeodeetin päätös 29.11.2023 § 62/ Ojamon kaivoslammen Kalkberg 444-465-1-21 määräalan vuokraaminen
-Oikaisuvaatimus
-Lohjan kaupungin hallintosääntö
Liite -Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle
Esittelijä Kaupunginjohtaja vs. Lehmus Juha-Pekka
Päätösoikeusperuste Hallintosääntö 27.1 §
Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää antaa liitteenä olevan lausunnon Helsingin hallinto-oikeudelle.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano ote ja lausunto liitteineen 10.4.2024 mennessä Helsingin hallinto-oikeuteen
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |