Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 19.03.2024/Pykälä 42


 

Varhaiskasvatuksen lisämäärärahaesitys vuodelle 2024

 

1354/02.02.00/2022

 

Sivistyslautakunta 19.03.2024 § 42

 

 Varhaiskasvatukseen on osallistunut arvioitua enemmän lapsia viimeisen vuoden aikana. Vuosia suhteellisen samana pysynyt osallistumisaste on noussut noin 76 prosentista jopa 90 prosenttiin vuosien 2021–2023 välisenä aikana. Etenkin alle kolmevuotiaiden lasten osallistumisasteen nousu vaikutti resurssien tarpeen lisääntymiseen, koska alle kolmevuotiaita saa olla yhdessä ryhmässä vain 12 lasta kolmen kasvatusvastuullisen aikuisen kanssa. Alle kolmevuotiaiden lasten lukumäärä kasvoi vuodesta 2022 vuoteen 2023 noin 60 lapsella, joka tarkoitti laskennallisesti noin 5 uutta ryhmää ja 15 työntekijää.

 

 Varhaiskasvatuksen tämän hetken täyttöaste on 97 prosenttia. Jonossa on 37 lasta kesäkuun loppuun mennessä. Ensi syksylle varhaiskasvatukseen jonottaa tällä hetkellä 93 uutta lasta ja hakemuksia tulee lisää koko ajan.

 Alkuvuoden lapsimäärästä ja tämän hetken jonotilanteesta johtuen on arvioitu, että elokuussa 2024 tarvitaan kolme lisäryhmää henkilöstöineen palveluiden järjestämiseksi lakisääteisesti.

 

 Uusien ryhmätilojen järjestämiseksi tehdään yhteistyötä perusopetuksen kanssa. Vuoden 2024 alusta on avattu uusi ryhmä Linnaisten päiväkotiin. Talousarvio 2024 ei sisällä Linnaisten uuden ryhmän henkilöstöä eikä elokuussa tarvittavien uusien ryhmien henkilöstöä. Lisämäärärahaa tarvitaan 12:n kuukauden ajaksi Linnaisten kolmea työntekijää varten ja viiden kuukauden ajaksi yhdeksää työntekijää varten syksyllä perustettaviin kolmeen uuteen ryhmään.

 

 Lisäksi talousarvion 2024 vakansseista puuttuvat 2,5 lastenhoitajan tehtävää, 3,2 varhaiskasvatuksen opettajan tehtävää, 0,5 erityisavustajan tehtävää sekä uudet varahenkilöiden tehtävät (7). Vakanssit puuttuvat, koska vuoden 2023 talousarvioon määräaikaiseksi suunnitellut ryhmät jäivät pysyväksi. Varahenkilöiden kustannukset on tarkoitus kattaa sijaiskulujen sisältä.

 

 Varhaiskasvatuksen kieli- ja kulttuuriopettaja on antanut perusopetukseen valmistavaa opetusta 6-vuotiaille. Tehtävä on rahoitettu Opetus- ja kulttuuriministeriön erityisavustuksella. Rahoitus päättyy heinäkuun loppuun, eikä uuden jaossa olevan tasa-arvorahan säännöt mahdollista kieli- ja kulttuuriopettajan tehtävän rahoittamista. Mikäli haluamme Lohjalla jatkaa perusopetukseen valmistavaa opetusta 6-vuotiaille, on elokuun alusta lisättävä varhaiskasvatuksen opettajan vakanssi. Tehtävästä käytetään nimitystä varhaiskasvatuksen kieli- ja kulttuuriopettaja (kieku) ja jonka työ kohdentuu maahanmuuttajataustaisten lasten kotoutumisen tukemiseen, kielen opettamiseen ja henkilöstön osaamisen lisäämiseen.

 

 Syksyllä 2018 voimaan tulleen varhaiskasvatuslain myötä päiväkoteihin on tullut uusi tehtävä, varhaiskasvatuksen sosionomi. Vuoteen 2030 mennessä päiväkodin henkilöstörakennetta tulee muuttaa niin, että mitoitukseen kuuluvasta henkilöstöstä vähintään kahdella kolmasosalla on varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus.

 

 Aikaisemmin varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuuden ovat saaneet ne sosionomiopiskelijat, jotka ovat suorittaneet lastentarhanopettajan kelpoisuuden tuottamat varhaiskasvatuksen ja sosiaalipedagogiikan opinnot vähintään 60 opintopisteen laajuisina osana sosionomi (AMK) -tutkintoaan. 1.8.2019 jälkeen opiskelemaan hyväksytyt sosionomiopiskelijat eivät ole enää saaneet varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuutta. He voivat toimia vain varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävässä.

 

 Varhaiskasvatuksen sosionomeille on tarjottava Lohjan varhaiskasvatuksesta varhaiskasvatuksen sosionomin koulutuksensa mukainen tehtävä. Varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävän käyttöönotto on tärkeää varhaiskasvatuksen työvoiman riittävyyden turvaamiseksi. Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtäviä tulee muuttaa varhaiskasvatuksen sosionomin tehtäväksi. Tehtävänmuutoksen taloudellinen vaikutus on lastenhoitajan ja varhaiskasvatuksen sosionomin palkan erotus. Lastenhoitajan tehtävän palkka on 2368,10 tai 2404,31 euroa kuukaudessa ja varhaiskasvatuksen sosionomin 2650,00 tai 2700,00 euroa kuukaudessa.

 

 Lisämäärärahaa haetaan varhaiskasvatuksen tulosyksikölle seuraavasti:

 1 varhaiskasvatuksen opettaja 12 kk (n. 42 500 euroa)

 2 varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa 12 kk (n. 76 000 euroa)

 3 varhaiskasvatuksen opettajaa 5 kk (n. 53 500 euroa)

 6 varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa 5 kk (n. 95 000 euroa)

 1 varhaiskasvatuksen opettaja (kieku) 5 kk (n. 20 000 euroa)

 3 varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävän muuttaminen varhaiskasvatuksen sosionomin tehtäväksi 5 kk (5000 euroa)

 

 Talousarvion 2024 vakanssilistasta puuttuvat tehtävät:

 6 vakanssia 12 kk (n 240 000 euroa)

 yhteensä noin 535 000 euroa.

 

Lisätiedot Varhaiskasvatusjohtaja Anu Koivumäki, anu.koivumaki@lohja.fi

 

Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösesitys Sivistyslautakunta päättää hyväksyä ja esittää edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle lisämäärärahaa varhaiskasvatuksen tulosyksikön vuoden 2024 talousarvioon,

1) lakisääteisen toiminnan toteuttamiseksi yhteensä 510 000 euroa,

2) varhaiskasvatuksen opettajan (kieli- ja kulttuuriopettaja) tehtävään 20 000 euroa ja

3) lisämäärärahan kolmen (3) lastenhoitajan vakanssin muuttamiseksi varhaiskasvatuksen sosionomin tehtäväksi 5000 euroa.

 

Esittelijän muutettu päätösesitys

Sivistyslautakunta päättää hyväksyä ja esittää edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle lisämäärärahaa varhaiskasvatuksen tulosyksikön vuoden 2024 talousarvioon, 1) lakisääteisen toiminnan toteuttamiseksi yhteensä 510 000 euroa, 2) varhaiskasvatuksen opettajan (kieli- ja kulttuuriopettaja) tehtävään 20 000 euroa ja 3) lisämäärärahan kolmen (3) lastenhoitajan vakanssin muuttamiseksi kolmeksi varhaiskasvatuksen sosionomin tehtäväksi 5000 euroa.

 

Päätös Sivistyslautakunta päätti muutetun päätösesityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallituksen esityslistalle

------------------------------------