Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristöterveyslautakunta
Pöytäkirja 28.05.2024/Pykälä 27


 

Otto-oikeuden käyttäminen viranhaltijapäätöksiin

 

 

Ympäristöterveyslautakunta 28.05.2024 § 27

 

 Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

Kaupungin hallintosäännön 34 §:n mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä.

Otto-oikeutta ei ole niihin päätöksiin, jotka on kuntalain 92 §:ssä rajattu otto-oikeuden ulkopuolelle. Näitä ovat lain tai asetuksen mukaiset lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevat asiat.

Kaupungin hallintosäännön 35 §:n mukaan lautakunnan jaoston ja lautakunnan alaisen viranhaltijan on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kaupunginhallitus tai lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan. Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkas-tamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään sähköisesti kaupunginhallituksen ja lautakunnan määräämille henkilöille. Kaupunginhallitus tai lautakunta voi erikseen tehdä päätöksen siitä, millaisia viranhaltijapäätöksiä tai alemman toimielimen päätöksiä ei tarvitse ilmoittaa mahdollisen otto-oikeuden käyttöä varten.

Viranhaltijapäätöksissä otto-oikeusaika on 21 vrk. Viranhaltijapäätökset ovat luettavissa luottamushenkilöportaalissa.

Ympäristöterveyslautakunnalle esitellään ympäristöterveyden tulosaluetta koskevat viranhaltijapäätökset ajalta 23.2.-22.5.2024.

Dynasty-järjestelmään tehdyt päätökset:
- ympäristö- ja lupapalvelut yksikön päällikön päätökset §§ 2-5
- ympäristöterveyspäällikön päätökset §§ 6-14
- terveystarkastajien päätökset §§ 8-16
 

Lisätiedot Toimistosihteeri Jonna Riekkinen, jonna.riekkinen@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Viranhaltijapäätökset

 

Esittelijä Ympäristöterveyspäällikkö Puro Johanna

 

Päätösesitys Ympäristöterveyslautakunta päättää merkitä edellä esitetyt viranhaltijoiden päätökset tiedoksi ja todeta, ettei lautakunta käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.

 

Päätös Ympäristöterveyslautakunta päätti esityksen mukaan.

------------------------------------