Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta
Pöytäkirja 13.06.2024/Pykälä 56


Lohjan kaupungin lukutaitostrategia

 

Lohjan kaupungin lukutaitostrategia

 

185/12.00.02/2024

 

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 13.06.2024 § 56

 

 Lohjan kaupungin lukutaitostrategia on valmisteltu hyväksyttäväksi sivistyslautakunnassa, kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnassa sekä edelleen kaupunginvaltuustossa, jotka päättävät, että lukutaitostrategia täydentää varhaiskasvatussuunnitelmaa sekä esi-ja perusopetuksen opetussuunnitelmaa. Valmisteleva poikkihallinnollinen työryhmä on koostunut perusopetuksen, varhaiskasvatuksen, kirjaston ja yleisen kulttuuritoimen edustajista. Myös lohjalaisia lapsia ja huoltajia, sekä erilaisia sidosryhmiä on kuultu lukutraitostrategian sisällöstä.

“Kansallista lukutaitostrategiaa ryhdyttiin valmistelemaan syksyllä 2020 eduskunnan sivistysvaliokunnan aloitteesta. Tavoitteena on lukutaitostrategian ja lukutaito-ohjelman avulla tukea pitkäjänteistä lukutaitotyön kehittämistä.

Suomessa on vahva kasvatuksen, koulutuksen, tutkimuksen ja kulttuurin sivistyspohja, jossa oppiminen ja tieto perustuvat lukutaitoon ja sen jatkuvaan kehittämiseen. Monipuolinen lukutaito on turvallisen yhteiskunnan, toimivan demokratian ja tasa-arvon perusta. Jokaisella lapsella, nuorella ja aikuisella on oikeus monipuoliseen lukutaitoon ja sen vahvistamiseen. Koska lukutaidon eriytymistä tapahtuu jo perusopetuksen aikana ja heikosti lukevien määrä erityisesti nuorten keskuudessa on lisääntynyt, tarvitaan konkreettisia keinoja suunnan kääntämiseksi kansallisesti, alueellisesti ja paikallisesti. Lukutaitostrategian visio - Suomi on maailman monilukutaitoisin maa 2030 - tavoittelee yhteiskuntaa, jossa lukutaidon merkitys tunnustetaan laajasti kaikilla aloilla, ja jokainen saa tukea ja vahvistusta omalle lukutaidolleen läpi elämän. Lukutaito on hyvinvoinnin ja kaiken oppimisen perusta.” Kansallinen lukutaitostrategia 2030 Kansallinen lukutaitostrategia 2030 | Opetushallitus (oph.fi).

Kansallisessa lukutaitostrategiassa lukutaitoa käsitellään monilukutaidon käsitteen avulla. Tekstien lukeminen ja tuottaminen edellyttää monilukutaitoa eli taitoa lukea, ymmärtää ja tulkita sekä kirjoittaa ja tuottaa monimuotoisia tekstejä erilaisissa ympäristöissä ja erilaisin välinein. Monilukutaidon käsitteeseen kuuluu ajatus, että kaikki lukutaidot perinteisestä luku- ja kirjoitustaidosta esimerkiksi medialukutaitoon, visuaaliseen lukutaitoon ja datanlukutaitoon ovat yhtä arvokkaita ja tarpeellisia.

Lohjan lukutaitostrategia pohjautuu kansalliseen lukutaitostrategiaan ja monilukutaitoon sekä KARVIN (Kansallinen arviointikeskus) suosituksiin. Strategiassa otettiin myös huomioon vanhempien sekä lasten ja nuorten näkemyksiä lukutaidon edistämiseksi. Lisäksi strategialuonnos oli laajasti kommentoitavana mm. varhaiskasvatuksen ja koulun henkilökunnalla, toisen asteen oppilaitoksilla, neuvolan terveydenhoitajilla, nuorisovaltuustolla, vammaisneuvostolla, Lohjan monitoimikeskuksessa, MLL:n paikallisosastolla ja nuorisotoimella.

Lohjan lukutaitostrategian tekstiosuus koostuu lukutaidon tilannekatsauksesta, sekä kansallisesti että lohjalaisten lasten näkökulmasta tarkasteltuna. Asiakirjassa on kuvattu sitovat tavoitteet ja toimenpiteet, sekä lukutaitotyön seuranta.

Strategian linjauksesta ja rakenteesta vastaavat sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus, kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Merja Lonkainen, perusopetusjohtaja Liisa Saarniniemi, varhaiskasvatusjohtaja Anu Koivumäki.

 

Lisätiedot Lukukoordinaattori Taina Hämäläinen, EXT-taina.hamalainen@lohja.fi

 

Liite - Lohjan kaupungin lukutaitostrategia

 

Esittelijä Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Lonkainen Merja

 

Päätösesitys Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta hyväksyy Lohjan kaupungin lukutaitostrategian omalta osaltaan. Lautakunta toteaa, että sivistyslautakunta ja kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta hyväksyvät, että lukutaitostrategia täydentää varhaiskasvatussuunnitelmaa sekä esi-ja perusopetuksen opetussuunnitelmaa.

 

Esittelijän muutettu

päätösesitys Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päättää hyväksyä Lohjan kaupungin lukutaitostrategian omalta osaltaan.

 

Käsittely Lukukoordinaattori Taina Hämäläinen saapui asiantuntijaksi kokoukseen klo 17.02 tämän asian käsittelyn alkaessa.

Lukukoordinaattori Taina Hämäläinen poistui kokouksesta klo 17.41 tämän asian käsittelyn ollessa kesken.

 

 Kokouksessa päätettiin pitää tauko klo 17.41-17.44 ennen päätöksentekoa.

 

Päätös Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päätti esittelijän muutetun päätösesityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano tiedoksi lukukoordinaattori Hämäläinen 

------------------------------------