Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Alueiden johtokunta
Pöytäkirja 14.05.2024/Pykälä 24


Osallistuva budjetointi_tulokset 2024

 

Lohjan Osallistuva budjetointi 2024

 

 

 

Alueiden johtokunta 14.05.2024 § 24

 

 Lohjan kaupunki järjesti keväällä 2024 toista kertaa osallistuvan budjetoinnin (osbu). Osallistuvaan budjetointiin varattiin vuoden 2024 talousarvioon 50 000 euroa.
 

 Tänä vuonna osallistuvan budjetoinnin teemana on lasten ja nuorten hyvinvointi ja vapaa-aika. Ehdotuksia ideoista kerättiin 12.2.–3.3.2024 välisenä aikana reilut 130 kappaletta. Määräaikaan mennessä saapuneet ehdotukset käsiteltiin osallistuvan budjetoinnin asiantuntijatyöryhmässä, joka valitsi toteuttamiskelpoiset ehdotukset julkiseen äänestykseen. Työryhmään kuului kaupungin työntekijöitä, nuoriso- ja varttivaltuuston jäseniä sekä Alueiden johtokunnan toimijoita. Määrärahan avulla voidaan toteuttaa yksi tai useampi idea. Äänestysvaiheeseen valittiin 28 toteuttamiskelpoista ideaa, joiden joukosta lohjalaiset valitsivat 1–5 parasta ehdotusta. Ideat koskivat esimerkiksi lasten ja nuorten monipuolisten vapaa-ajan harrastusmahdollisuuksien kehittämistä, kuten leikkipaikkojen, urheilukenttien ja erilaisten liikuntavälineiden lisäämistä alueilla.
 

 Äänestysaika oli 8.–28.4.2024. Äänestäminen tapahtui verkossa, sekä kirjastoissa ja kaupungintalon asiakaspalvelukeskuksesta jaettavilla lomakkeilla. Valitut ehdotukset saivat 2100 ääntä.

Alueiden johtokunta on kutsunut viestintäkoordinaattori Elisa Jalasjoen kertomaan Osallistuvan budjetoinnin tuloksista.

 

 

Lisätiedot Viestintäkoordinaattori Elisa Jalasjoki, elisa.jalasjoki@lohja.fi

 

Oheismateriaali Osallistuva budjetointi_tulokset 2024

   

 

Päätösesitys Alueiden johtokunta merkitsee tiedoksi viestintäkoordinaattori Elisa Jalasjoen esityksen Lohjan osallistuvasta budjetoinnista vuonna 2024.

 

Päätös Alueiden johtokunta merkitsi tiedoksi viestintäkoordinaattori Elisa Jalasjoen esityksen Lohjan osallistuvasta budjetoinnista vuonna 2024.

Viestintäkoordinaattori Elisa Jalasjoki poistui kokousasian käsittelyn  jälkeen klo 18:44.
 
             

------------------------------------