Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto
Pöytäkirja 16.05.2024/Pykälä 52


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

 

Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto 16.05.2024 § 52 

 

 Hallintosäännön 134 §:n mukaan avattuaan kokouksen puheenjohtaja toteaa läsnä olevat sekä onko kokous laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen. Toimielimen kokous on laillinen, jos se on toimielimen tai puheenjohtajan päättämänä kokousaikana (hallintosääntö § 125). Toimielimen kokous on päätösvaltainen, kun läsnä on vähintään puolet toimielimen jäsenistä tai varajäsenistä.

 

Esittelijä Kaupunkikehitysjohtaja Puistosalo Pekka

 

Päätösesitys Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto toteaa, että kokous on laillinen ja päätösvaltainen.

 

Päätös Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto päätti esityksen mukaan.

------------------------------------