RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 29.05.2024/Pykälä 102
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kuntalaisaloite: Suojatie Tynninkujan ja Maksjoen risteykseen Maksjoentien yli
196/10.03.01.00/2024
Tekninen lautakunta 29.05.2024 § 102
Aloite saapunut ilman yhteystietoja.
”Suojatie Tynninkujan ja Maksjoen risteykseen Maksjoentien yli.”
Aloite on talousarviovaikutteinen.
Aloitteessa ei ole esitetty erityisiä perusteita suojatien tarpeelle, mutta liittynee kadun ylitystarpeeseen autoliikkeiden kohdalla. Kyseisellä kohdalla on Maksjoentiellä 50 km/h nopeusrajoitus. Suunnitteluohjeiden perusteella turvallinen suojatie voidaan toteuttaa vilkasliikenteisen kadun yli vain keskisaarekkeella varustettuna.
Viime aikaisten tutkimusten pohjalta monissa kaupungeissa ja yleisillä teillä ollaan alettu vähentämään turvattomaksi todettuja suojateitä. Kadun ylittäminen on turvallisempaa ilman suojatietä, kun ylittäjälle ei tule turhaa turvallisuuden tuntua. Maksjoentien kohdalla voimassa olevan asemakaavan katualueen leveys huomioiden Tynninkujan ja vastakkaisella puolella olevan autoliikkeen ajoliittymän sijainnit eivät mahdollista suojatien toteuttamista. Lisäksi autoliikkeiden toiminnasta johtuva autonkuljetusrekkojen vaatimat kääntymissäteet eivät puolla saarekkeellisen suojatien toteuttamista.
Lisätiedot Kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen@lohja.fi
Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus
Päätösesitys Tekninen lautakunta päättää
1. merkitä tiedoksi teknisen toimen selvityksen ja todeta ettei aloitteessa esitettyä suojatietä toteuteta,
2. esittää aloitteen kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle loppuun käsitellyksi.
Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano Kaupunginhallitus
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |