RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 29.05.2024/Pykälä 105
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Teknisen lautakunnan alainen toiminta ja työtilanne
Tekninen lautakunta 29.05.2024 § 105
Teknisen lautakunnan alaisesta toiminnasta ja työtilanteesta on laadittu selvitys kokousta edeltävältä kuukaudelta niistä toiminnoista ja töistä, jotka ovat suunnitteilla tai käynnissä ja jotka ovat valmistuneet.
Hallinnolliset työt huhtikuussa
• investointien ja hankkeiden aikataulutukset 2024
• Kaupungin taloustyöryhmä
• Seminaarivalmistelut
• Grand Tour kierrokset käyty
• HVA:n palveluverkko
Tiloihin ja talorakentamiseen liittyvät työt huhtikuussa
Sporttikeskus Tennari – Saneeraus ja uudisrakennus
• Tarkastukset:
Rakennusvalvonnan tarkastus pidetty 9.2.2024: Osittainen vastaanotto hyväksytty. Lopullinen vastaanotto käyttäjän kalusteasennusten jälkeen.
• Tilaajan/rakennuttaja: Taloudellinen loppuselvitys ja jälkitarkastus 6/2024 loppuun mennessä
• Budjetti 2024:
-1 4290 000€
Taimisto huoltorakennus sisältäen tekojään jäähdytystekniikan:
• Aikataulu:
Toteutus suunnittelu valmis
• Urakkakilpailutus 13.5.2024 - 10.6.2024
• Budjetti:
1 029 000 €
Karjalohjan Koulu – Vesikaton saneeraus:
• Aikataulu:
6-7/2024
- Urakoitsija valittu 185 000€ +37 000€(lisätyövaraus)=222 000€
• Budjetti:
450 000 €
Jugend Huvila:
• Lähdetään edistämään valtuuston päätöksen mukaista toteutusta
- Luvat ja perustukset 2024
- siirto 2025
Järnefeltin liikuntahalli:
• Aikataulu:
Työt aikataulussa
Työvaiheet:
Laajennusosan runkotyöt käynnissä
Lattiatyöt käynnissä
Maanrakennustyöt käynnissä
Pihatyöt käynnissä
Maalaustyöt ja jukisivupellitys käynnissä
Vesi- ja viemärityöt käynnissä
• Budjetti:
5 980 000€
• Budjetissa
Tila- ja turvallisuusasiantuntija
• Valvontakameraohjeistus
• Avaintilausten - ja hallinnan ohjeistus päivitetty
- Turvapalveluiden kilpailutus
- Vuokrasopimuksien päivitys
Korjaus- ja kunnossapitorakentaminen
ISA Alue 1
• Kartanonpuiston päiväkodin pihaporttien vaihtotyöt
- Sairaalatie 4 pihaan lisätään sadevesikaivo
- Kiinteistöiden 2024 kattoturvan kunnostustyöt(9 kohdetta)
- Isännöinnin perustehtäviä ja kiinteistönhoidon esihenkilön tehtäviä
- Ristin koulu: Luokkien maalauksia. Käynnissä. Jatkuu syksyllä.
- Pake: Tarvittaessa asukashuoneen pintasaneerausta. (Muulloin käynnissä tilanteen mukaan.)
- Daghemmet Petter: Tilanjakaja seinän teko. VALMIS.
- Lohjan teatteri: Ulkoportaiden korjaus, Rakennuslupa käsittelyssä. Käynnissä.
- Järnefeltin koulu: F osan luokka 109 tiivistysten viimeistely. Suunnitteilla. Koulujen kesälomalla.
- Kartanonpuiston pk: Ikkunoiden vaihtotyön valmistelua, tarjoukset hyväksytty. Käynnissä.
- Kartanonpuiston pk: Kesän pesuhuonekorjausten valmistelu. Tarjoukset hyväksytty. Käynnissä.
- Hyvinvointitalo: 1 kerroksen lattian tukirakenteiden teko, arkistokaappien siirron takia. VALMIS.
- Monkola: Toimistokerrosten sisäilmaparannukset kesä ja syksy 2024.Suunnittelussa. Alustavat suunnitelmat kesäkuun puolivälissä.
- Virkby skola: Parveke korjausten valmistelua, suunnittelija. Käynnissä.
- Keskustan terveysasema: Apuvälinelainaamo seinän ja lattian kuivatus. VALMIS.
- Keskustan terveysasema: Apuvälinelainaamon toimiston sisäilmatutkimusten teko viikolla 15. Raportti saatu.
ISA Alue 2
- Metsolan koulu: Kattovuodon korjaus. Käynnissä.
- Köökki: Kesän vuosittaiset peruskorjaukset. Käynnissä.
- Asemanpellon koulu: Ruokasalin tiivistystyöt kesällä valmistelussa. Käynnissä
- Varikko: Korjausrakentamisen sosiaalitilan vedeneristys ja laatoitustyö ja siivouskeskuksen vedeneristys ja laatoitustyö. VALMIS.
- Asemanpellon koulu: Liikuntasalin WC tilojen korjausten valmistelu käynnissä.
- Moision pk 2: Ulkomaalaus. Käynnissä.
- Metsolan koulu: Katonpesu, ja ikkunoiden maalausta, sekä sisällä seinien maalauksia kesällä. Käynnissä
- Perttilän päiväkoti: Sosiaalitilojen korjaus / sisäilmatutkimus. Käynnissä.
- Perttilän päiväkoti: Ulko-ovien maalaus. Suunnitteilla.
- Ojaniittutalo: Ulkopuoliset elementtisaumojen kittaukset kesällä, Käynnissä.
ISA Alue 3
- Routionmäki talo: Taipuneiden kattorakenteiden selvittelyä rakennesuunnitelijan / talon urakoitsijan kanssa. Korjaustyö kesänaikana. Käynnissä.
- Lohilammen taidenavetta: Katton uusiminen museoviraston ohjeistuksen mukaisesti. Pitää olla valmis toukokuun loppuun mennessä. Käynnissä.
- Pusulan kirjasto ja nuorisotila: Yläkerran sisätilojen maaluksia, seinät, ovet . Jatkuu talvella 2024-2025.
- Pusulan kirjasto ja nuorisotila: Katon maalauksen tarjous hyväksytty, maalaus kesällä. Käynnissä.
- Pusulan paloasema: Paloaseman tornin rappauskorjauksen tarjous hyväksytty. Käynnissä.
- Sammatin päiväkoti: Sisäilmatutkimusten teko viikolla 15 ja 21. Käynnissä.
- Pusulan terveysasema ja vanhainkoti: Katon myrskypeltien korjausta peltiseppä tekee, kattoikkunan tiivistyksen korjaus urakoitsija tekee. Konesaumapeltikaton vuotavien liitosten tiivistyksiä. Käynnissä.
Muut:
- Neidonkeidas: Sisäilmatutkimusten teko viikolla 13. Käynnissä.
- Granlund Managerin kautta tulevat huoltotyöt/korjaustyöt ja niiden valmistelu, 187 kpl uusia, käsittelyssä 50 kpl, yhteensä 237 kpl.
- Kiinteistöille tehtävien korjausten aikataulutusta ja läpikäyntiä vuodelle 2024
- Vaarojen tunnistamisen ja riskien arvioinnin suunittelua ja läpikäyntiä
- Kemikaaliluetteloiden tekoa.
- Drone kuvausten aikataulutusta ja läpikäyntiä. Vuodelle 2024.
- Koulutusten suunnittelua ja aikataulutusta.
Isännöinti
ISA1-4
• Ojamo- ja Laurentius-talon takuutöiden seurantapalaverit/ kiinteistökäynnit.
• Kiinteistökierrokset, PTS suunnittelua.
• Hallinnolliset isännöinnin tehtäviä sekä kiinteistönhoidon esihenkilö tehtäviä.
• Huolto- ja vuosisopimusten kilpailutuksia.
• Huolto -ja määräaikaistarkastuksia.
• Myytävien kohteiden katselmuksia ja näyttöjä.
• KETS raportin koostamista.
• Virkkalan- ja Voudinpuiston päiväkotien purkuun liittyviä valmisteluita.
Talotekniikka
• Granlund managerin palvelupyynnöt.
• Kulun valvonnan päivitykset ja ovi ohjaukset
• Murtojärjestelmien aika muutokset
• Murtojärjestelmän hallinta muutokset.
• Automaatiolaiteiden vika selvitykset ja korjaukset.
- Harjulan lämmitysverkoston osittain saneeraus ja kaukolämpökeskuksen vaihto (suunnittelussa)
- Nummi-Pusulan liikuntahallin patteriventtiilit (suunnittelussa)
- Karjalohjan kirjaston lämmitysverkoston tasapainotus, saatu tarjous
- Karjalohjan terveyskeskus lämmitysverkoston tasapainotus, odottaa tarjousta
- Karjalohjan Kotolan lämmitysverkoston tasapainotus, odottaa tarjousta
- Ristin koulun aluelämpöputkien uusinta, tilattu tehdään 6/7-2024
- Kartanonpuiston pvk käyttövesityöt kylpyhuonesaneerauksien yhteydessä alkaa 3.6.
- Keskustan terveyskeskuksen linjasaneeraus, kun laajuus selvillä, niin menee suunnitteluun
Sähköosasto
• Sähköautojen latausasemien suunnittelu on tilattu ja valmistuu 30.4.2024 mennessä. Suunnittelu, sisältää erilaiset vaihtoehdot latausasemien koon mukaan. Tämä sisältää ainoastaan latausinfran (sis. operaattorin), ei valitun kohteen sähköteknisen infran muutostyötä, tämä siitä syystä, että sähköinfrat ovat kovin erilaisia. Lisäksi tulee valittuihin kohteisiin sähköinfran muutos (liittymä, keskus tms. muutos työ)
• Valaistusmuutossuunnittelua meneillään kesän töitä varten mm. Ristin koulu.
- Järnefeltin liikuntahallin valvonta
- MYK väistötilojen järjestelyitä
- Kunnallistekniikka: Valvonta Voudinpuisto, Perttilä Gruotila
Mäntynummen monitoimijatalo
- Väistöt suunniteltu muutoin, mutta kirjaston väistö vielä vaiheessa
- Väistötilojen muutostöiden suunnittelu työn alla
- Tilapäinen projektipäällikkö sovittu
- Projektinpäällikön kilpailutus käynnistetty uudestaan
Muuta:
- Lukion pihaurakan valmistelu käynnistyy toukokuun lopulla
- Aloite penkkien lisäys alakoulujen pihoille: Paikat sovittu Vakan ja Varttivaltuuston kanssa. Penkit tilauksessa.
- Päiväkotien pihojen katokset: Kohteet ja paikat Vakan ja isännöitsijöiden kanssa. Tarjouspyyntö työn alla.
- Aloite liikuntavälineitä ylä koulujen pihoille: Koulupuolen kysely lähdössä vielä tällä viikolla. Selvitetään missä kouluissa tarvetta. Tämän jälkeen nuorisovaltuusto mukaan suunnitteluun yhdessä Tilakeskuksen edustajien kanssa. Suunnittelu jää varmasti elokuulle.
- Laskutuksen kanssa pähkäilyä
Ruoka- ja siivouspalveluihin liittyvät työt huhtikuussa
- Mitoituksia
- Hansel elintarvikesopimuksen asiakastyöryhmään osallistuminen
- Yhteistyöpalavereja asiakkaiden kanssa, Kouluruoan- ja siivouksen kehittämistyöryhmät
- Riskien läpikäynti ja kemikaaliluetteloiden päivitystä uuteen ohjelmaan
- Lukioon tutustuminen
- Työpaikkaselvityksiä
- Ergonomiakoulutukset henkilökunnalle
- Kehityskeskustelut
- Lomasuunnittelu
- Sopimusneuvottelu siivouskoneiden huolloista
- Varautumisen läpikäynti ja päivitys ruokapalveluissa
- AMK- osaajat seminaari
Kaupunkitekniikkaan liittyvät työt huhtikuussa
Liikenneväylien kunnossapito:
• näkemäalueiden raivausta
• alueurakoiden valvontaa
• liikennemerkkihuoltoa
• päällystekorjauksia
• talvikunnossapitotoimenpiteitä (auraus, hiekoitus, lumenajo)
• hiekoitushiekan poisto pääosin tehty
• alueurakoiden kilpailutus valmisteilla
Kunnallistekninen rakentaminen:
• Muijalan kaava-alueen työt käynnissä, vesihuolto pääosin tehty, kaapelointityöt käynnissä, valmiusaste n. 85 %
• Perttilän ja Pappilankorven yhteiskaivukohteiden viimeistelytyöt käynnissä
• Pappilankorven kaava-alue tauolla, seuraava vaihe päällystykset ja viimeistelytyöt, valmiusaste n. 70 %
• Vohloisten kaava-alue tauolla, seuraava vaihe päällystykset ja viimeistelytyöt, valmiusaste n. 70 %
• katuvalohankkeiden valmistelu aloitettu, Kartanonkadun ja Kalkkitien urakoitsija valittu
• Suurlohjankadun suojatiehankkeen urakoitsija valittu
• Päällystyskohteet alkaneet
Liikunta-alueiden rakentaminen:
• Taimiston liikuntapuiston tekojääalueen suunnittelu käynnissä
Puistot ja viheralueet:
• puistojen ja viheralueiden kunnossapito; kevätsiivous, roskien keräys, haravointi, hiekoitushiekkojen poisto núrmialueilta, nurmikoiden paikkaus
• venelaitureiden tarkistus ja korjaus
• uimarantojen kesätsiivous
• koneiden ja kalusteiden huolto
• leikkivälineiden tarkastus ja huolto
• puiden ja pensaiden leikkaus
• puistometsien harvennus
Ympäristötöiden rakentaminen:
• Aurlahdenkadun koivukujan uusiminen (koivujen istutus) käynnissä
• yleisen viihtyvyyden parantaminen
• leikkipuistojen perusparantaminen
Vesihuoltoon liittyvät työt:
• vesi- ja viemärilaitoksen ylläpito- ja huoltotyöt
• vesivuotoselvityksien tekoa ja vikojen etsintää
• vesimittareiden asennus- ja vaihtotyöt
• keskustan vesitornin rakentaminen käynnissä
• Sammatin pohjavesialueen geologinen rakenneselvitys valmistunut
• Nummenkylän vesihuollon yleissuunnitelma valmistunut
• Myllylammen ja Porlan vedenottamoiden suoja-aluesuunnitelma työn alla
• vesihuoltosaneerausta käynnissä Kullervonkatu-Kontionkatu-Suurlohjankatu-Pusulankatu-Nummentie alueella
• viemärisaneeraus käynnissä Hurmeenkujalla
Lisätiedot Tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio@lohja.fi
Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus
Päätösesitys Tekninen lautakunta päättää merkitä tiedoksi selvityksen toiminnasta ja työtilanteesta.
Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.
Käsittely Jäsenet Juhani Järvinen, Aslak Palenius ja Birgit Aittakumpu palasivat kokoukseen ennen tämän asian käsittelyn alkamista klo 19.49.
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |