RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 29.05.2024/Pykälä 94
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Oikaisuvaatimus teknisen johtajan viranhaltijapäätökseen 25.4.2024 § 19 (Korvauspäätös ajoneuvolle sattuneeseen vahinkoon tiellä 1074)
47/03.06.02.00/2024
Tekninen lautakunta 29.05.2024 § 94
--------- on tehnyt oikaisuvaatimuksen teknisen johtajan päätöksestä 25.4.2024 § 19.
Päätöksessä todetaan, että kyseinen katualue on Lohjan kaupungin kunnossapidossa ja kunnossapitotoimenpiteet aurauksen osalta oli kohteessa aloitettu kunnossapidon kelipäiväkirjan mukaan edeltävänä yönä n. 03.00. Näiltä osin kunnossapitäjän toiminta ei ole tuottamuksellista eikä kunnossapitotoimenpiteiden aloittamisessa ole tapahtunut laiminlyöntiä. Vastuukysymysten osalta voimassa oleva tieliikennelaki lähtee siitä, että ajoneuvon kuljettajan vastuulla on ajoneuvon hallinta kaikissa liikennetilanteissa. Tämä koskee tienkäyttäjän ennakointivelvollisuutta (Tieliikennelaki 4 §). Vahingonkorvauslain ja yleisten vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden mukaan korvausvastuun syntyminen edellyttää pääsääntöisesti tahallisuutta tai tuottamusta. Tuottamuksella tarkoitetaan moitittavaa menettelyä eli virhettä, huolimattomuutta tai laiminlyöntiä. Kadun kunnossapitovelvollisella on vakiintuneesti katsottu olevan korostunut huolellisuusvelvoite. Kadun kunnossapitäjän vastuu ei ole kuitenkaan ankaraa, eli tuottamuksesta riippumatonta. Korvausvastuusta vapautumiseen riittää, että kunnossapitovelvollinen osoittaa, että se on olosuhteiden edellyttämällä tavalla ja asianmukaisesti huolehtinut kadun kunnossapidosta. Kunnossapitäjä ei vastaa vahingosta, jota ei ole virheellään tai laiminlyönnillään aiheuttanut. Kunnossapitolain 3 §:n 1 momentin mukaan kadun kunnossapito käsittää ne toimenpiteet, joiden tarkoituksena on pitää katu liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa.
Lisätiedot Kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen@lohja.fi
Oheismateriaali - Teknisen johtajan päätös 25.4.2024 § 19
- Oikaisuvaatimus
Esittelijä Kaupunkirakennejohtaja Puistosalo Pekka
Päätösesitys Tekninen lautakunta päättää
1. todeta, että oikaisuvaatimus on saapunut määräaikaan mennessä,
2. ettei teknisen johtajan päätöstä 25.4.2024 § 19 ole syytä muuttaa, koska oikaisuvaatimuksessa ei tullut esille mitään sellaisia seikkoja, jotka edellyttäisivät päätöksen muuttamista.
Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.
Käsittely Esittelijän poissaollessa asia käsiteltiin puheenjohtajan selostuksen pohjalta.
Täytäntöönpano ote: oikaisuvaatimuksen tekijä
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |