Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 22.05.2024/Pykälä 99


 

Aloite koulukyytien mahdollistamiseksi eroperheiden lapsille

 

339/08.01.01/2023

 

Sivistyslautakunta 22.05.2024 § 99

 

 Aloitteen ovat alulle laatineet 5.-6.- luokkalaiset varttivaltuustolaiset kouluihin sijoitettujen aloitetaulujen pohjalta.

Varttivaltuusto esittää 4.5.2023 saapuneessa aloitteessa seuraavaa:

"Alakoulujen oppilaat toivovat koulukuljetusten järjestämistä myös eroperheiden lapsille. Lapset, jotka asuvat kahdessa eri osoitteessa, eivät ole oikeutettuja koulukuljetukseen toisen huoltajan luota.

Joidenkin huoltajien on vaikea järjestää kyyditseminen kouluun, sillä monet ovat työssäkäyviä, jotkut autottomia ja joillakin työajat eivät mahdollista kouluun kuljettamista. Nykytilassa pahimmillaan asuminen molempien vanhempien luona tasapuolisesti ei onnistu, jos koulumatka toisen vanhemman luota on mahdoton järjestää.

Lapsen oikeuksien sopimuksessa sanotaan, että lapsella on lähtökohtaisesti oikeus elää vanhempiensa kanssa, jos hänellä on hyvä ja turvallista olla heidän kanssaan. Vanhemmistaan erossa asuvalla lapsella on oikeus tavata ja pitää säännöllisesti yhteyttä kumpaankin vanhempaansa.”

Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annettua lakia muutettiin vuonna 2019 niin, että laki tunnistaa lapsen vuoroasumisen eli sen, että lapsi asuu vuorotellen molempien vanhempiensa luona. Lapsella voi kuitenkin olla vain yksi virallinen kotiosoite, ja lapsen lähikoulu päätetään sen mukaan. Perusopetuslaki määrää koulumatkaedusta, mutta koulukuljetus järjestetään vain virallisesta kotiosoitteesta.
 

Vaikutusten

ennakkoarviointi Oheismateriaalina

 

Lisätiedot Perusopetusjohtaja Liisa Saarniniemi, liisa.saarniniemi@lohja.fi

 

Oheismateriaali Kyselyn ja haastattelujen koonti

 

Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää,

1. että Lohjalla ei järjestetä koulukuljetusta kahdesta eri osoitteesta ja

2. esittää edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle aloitteen loppunkäsitellyksi.

 

Päätös Sivistyslautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallituksen esityslistalle

------------------------------------